lauantai 23. maaliskuuta 2013
Sairaalafiiliksiä, sunnuntai 24.3.13
Alan käydä hieman kärsimättömäksi kun olemme vauvan kanssa vieläkin sairaalassa. Toisaalta hyvä kun esim. Maito ei ole noussut vielä ollenkaan rintoihin ja imetyskään ei niin suju. Tai se miten vauva saisi helpoiten otetta rinnasta, onneksi rintakumi on keksitty! Vauvaa on silti vaikea saada pidempään imemään tyhjää rintaa, sanomattakin selvää. Koskahan se maito sitten nousee, alan jo pelätä ettei mulla nouse koko maito!:( Nyt on 3. synnytyksen jälkeinen päivä.. Huomenna olisi tarkoitus päästä kotiin kuitenkin. Ellei jälleen myös toinen MUTTA tule tielle, nimittäin vauvan keltaisuus. Bilirubiiniarvo oli ihan raja-arvoilla (198, raja on 200) ja vauva kellastuikin eilettäin.. tänä aamuna on kontrollilabra vaavin arvoista, jonka jälkeen lqastenlääkäri määrää hoidot. En kaipais enää mitään ylimääräistä huolta.:( Mua huvittaa vähän itseä kuinka voimakas tämä äidinvaisto vai mikä lie onkaan, koska en kestäisi millään kun vauvaa pistellään tai kun se vähän itkaisee. Tulee vaan nii paha mieli toisen puolesta.:D Ja itse shopiskelijana kuitenkin täällä aikanaan pistellyt menemään vauvoja sen suuremmin tunteilematta. On nää hormonit ihme aineita... Vauva on edelleen valloittavan ihana ja sen voimalla tällä sairaalassa menis pidempikin aika, mut toivotaan että asiat kääntys nyt raiteilleen. Sampan viikon mittainen lomakin tulee päätökseen ja se menee huomenna heti töihin kun me päästään todennäköisesti kotiin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toivottavasti maito vielä nousee :) Itsellä esikoisen sektion takia maito nousi tavallista hitaammin, mutta sitten sitä tulikin yli äyräiden. Onko kätilöt antaneet mitään vinkkiä maidonnousuun? Toivottavasti pääsette pian kotiin, olethan sinä siellä sairaalassa kyykkinyt jo tarpeeksi yhdelle kertaa! :)
VastaaPoistaEikö Samppa aio pitää isyysvapaita kun pääsette kotiin vai säästääkö ne kesälle?
Nyt oon kokeillut pumppausta mikä näytti toimivan! Sampalla on sellanen työ missä se on tilapäisenä, eikä se aio pitää tän viikon palkattoman lisäksi isyysvapaits kun se laskis vaan sitä mun äitiyspäivärahaa..:(( Onneks se on pääsääntöisesti vkonloput vapaalla kummiskin.
PoistaMua neuvottiin esikoisen kohdalla juomaan ykköskaljaa, neuvolassa sanoivat, että se nostaa maitoa ja niin teki! Oli kyl kamalaa, ku en voi sietää kaljaa mut rupes onneks nousemaan jo yhestä tölkistä :D Ja kotona siis mulla vasta maito nousi paremmin! :)
VastaaPoistaAika jännä toi ykköskalja. Mut pitää varmaan paikkansa.. Jospa se maito nousis pikku hiljaa..
PoistaOnpa ouotoa, meillä sanoivat että bilirubinin raja on 350, ja kotiutumspäivänä eli eilen, mittari näytti 198 eikä kukaaan ollut mitenkään huolissaan...paitsi minä tottakai. Nyt pitää kyllä ottaa asiasta enemmän selvää.
VastaaPoistaVarmasti sun maito vielä nousee, mulla nousi perjantaina-lauantai välisenä yönä ja tyttöhän syntyi keskiviikkoaamuna, nyt tissi onkin paras kaveri ja maitoa tulee hyvin, rintakumi mullakin käytössä :) mut, mitäs mä selitän omiani sun kommenttiboksiin, kirjoittelen varmaan tänään kuulumisia synnytyksen jälkeisestä ajastan:)
Mukavaa ja vauvantäytteistä sunnuntaita!
Toi meijän biliarvo on otettu verestä. pikamittarilla se oli vaan 144! Saapa nähdä mitä tän päivänen tulos on. Vauvan tuoksuista sunnuntaita sinnekkin:)
PoistaMeillä oli verestä to pe päivänä 196, mittarilla la 198.. Lähinnä mietityttää noi raja-arvot, miten voi olla niin ero eri paikkakunnilla!
PoistaMeillä se veren arvo oli 240 ja vauva joutu välittömästi sinivaloon nyt vuorokaudeksi ainakin alkuun:(((
PoistaBilirubiinin raja riippuu vauvan iästä ja siitä et onko syntyny esim ennenaikasesti.. Mitä vanhemmaks vauva kasvaa nii arvo saa olla hiukan suurempi. :)
PoistaMeillä keltasuus tuli 2vrk iässä ja verikokeita otettiin melkeen 3 kertaa vuorokaudessa 8vrk ikään asti.. Välissä käytiin kotona, mut jouduttiin sinivaloon viel sillo 8vrk iässä..
Koita jaksaa pumpata/imettää! Sieltä se lirahtaa. Hyvä pointti tuo, että ehkä iha hyvä josse maito nousis saikulla jo, sais paremmat eväät kotiin.
VastaaPoistaToivottavasti ei tartte beibiä laittaa sinivalon alle.
Hoitaja ehdottu onneksi pumppaamista syöttöjen välillä ja jo ekalla kerralla pullon pohjalle lirahti maitoa!:D Nyt nousi motivaatio huimasti imetystä kohtaan.:)
PoistaJES! Muistan itsekin ne ensimmäiset tipat siellä pullon pohjalla. Hoitaja sanoi niitä "elämän eliksiiriksi"! :D
PoistaMuistan kun sairaalassa puin vauvaa ekoja kertoja ja tietysti vähän jännitti ja maito oli just noussu rintoihin. Hiki ja maito vaan valu ku hormoonit pöllys samalla. En aina tienny että onko tämä vaan hikeä vai hikeä ja maitoa :D
VastaaPoistaMutta edelleen vaan jaksamista! :)
Siis muakin hikoiluttaa ja tuntuu että vauvaa hoitaessa hikikarpaloita nousee koko kropalle!:D ja just rinnalle yrittäessä tissit on nihkeet jälkeen, eikö tiedä oliko se nyt hikeä vai maitoa.:D
Poista