Onko siellä ruudun takana enää ketään?
Olen tosiaan jättänyt bloggailun taka-alalle. Elämä kulkee niin omaa rataansa tätä nykyä että bloggailu ei ole enää kiinnostanut. Arkeni täyttää lapset, työ, harrastukset ja rakkaus. Ajatella! Sekin vielä. Olen korviani myöten rakastunut erääseen lappilaiseen mieheen. Voisi sanoa että taisi tosiaan olla rakkautta ensisilmäyksellä, kerrankin. Tein aiemmin oman retken pohjoiseen. Löysin itseni tanssilattialta vaihtaen ensisuudelmaa Stigin Roy Orbisonin soidessa taustalla tilanteeseen osuvilla lyriikoilla. Sain turvallisen saaton hotellihuoneeni ovelle pikkuyön tunteina sekä sylin johon käpertyä ja herätä tyytyväisenä aamulla. Myhäilevät katseet aamupalapöydässä eivät jääneet siihen. Aamupalapöytä on vaihtunut kotoisampaan, arkisempaan, myös lasten sorinan täyttävään. Hän ei tätä pelkää, enkä minäkään.
Suurimmaksi osaksi pyöritän arkeani edelleen yksin. Miehellä on koti ja työ toisaalla, tunturissa. Haaveilen voivani siirtyä poikien kanssa sinne, ehkäpäs. Pyörttelen mielessä monenlaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja. Elämäntilanteeni on tasapainoinen. Jos joku olisi sanonut kolme vuotta sitten täysin sirpaleiselle Minulle, että anna ajan kulua, löytyy vielä joku erityinen, joka kokoaa sirpaleen kerrallaan ja liimaa ne yhteen. Sitä olisi ollut vaikea uskoa, mutta onneksi en missään vaiheessa menettänyt uskoani parempaan huomiseen! Osaisinko arvostaa tätä hetkeä näin suuresti jos en olisi mennyt läpi harmaan kiven? Tiedän että pärjään yksin, olen siinä liiankin hyvä. Silti se, että vierellä on oma rakas, on parempaa kuin se mitä olen kokenut. Se että joku hyväksyy ja haluaa minut ja pienen perheeni juuri tällaisena, on parasta mitä tiedän.
Pienelle pikkuveljelle joka täyttää kesällä kaksi, tehtiin eilen pieni operaatio sairaalassa. Olemme viimeisen talven olleet hirmuisessa sairaskierteessä hänen kanssaan. Toimenpide oli päiväkirurginen ja toivomme että siitä on vihdoin apu epätoivoiseen kierteeseen. Oma rakkaani pudotteli tunturista luoksemme, jotta minun ei tarvinnut lapsen kanssa lähteä sairaalaan yksin. Hän vietti 12h mukisematta lastenosaston käytävillä notkuen. Vastaanotti väsyneen lapsen heräämöstä joka kädet ojossa tahtoi hänelle syliin. Kulki taaperon perässä ihmetellen asioita, ojenteli pikkuiselle pillimehua ja piti huolta. Hoitajan puhutellessa häntä isäksi häntä hymyilytti ja hän nyökytteli hoitajalle hyväksyväisenä. Tämä kaikki sai sydämeni pakahtumaan, joku joka haluaa välittää meistä. Pitää tätä pikkuista kuin omanaan. Hän sai toki minut hämmentynään käytöksellään jo itsessään, mutta silläkin kun ei alkanut oikaisemaan hoitajan oletuksia.
Saa nähdä mihin tämä rakkaustarina sitten johdattaa. Toivottavasti tulevaisuuteen, jossa on edelleen thtä hyvä olla.
Mä juuri pari päivää sitten kävin kurkkimassa, mitä teille kuuluu. Postausta ei ollut tullut aikoihin, ja toivoin vain, että teillä menee hyvin ja sinä löydät rinnallesi miehen, joka arvostaa sinua ja pitää sinua hyvin, ja olisi pojillesi hyvä. Mukavaa kesää, toivottavasti kirjoittelet lisää :)
VastaaPoistaOlen lukenut blogiasi monta vuotta, aloitin silloin kun N oli ihan pieni, ja siitä saakka lukenut. Jäit lukulistalle ja jokaisen postauksen olen lukenut, vaikkei lapset itselleni ajankohtaisia olekaan..
Hei ihana kun kerroit olemassaolostasi. Hassua että blogi on kiehtonut sinua, minulle kun se on välillä sekava avautumispaikk ja vaikea uskoa että se kiinnostaisi ketään tuntematonta. Mutta meillä menee hyvin. Olen tullut siihen lopputulemaan että tässä elämässä mennään asenteella eteenpäin:) Ehkäpä tässä innostuu vielä herättelemään blogia eloon.. Mukavaa kesänodotusta sinullekkin!
PoistaTäällä ollaan❤ ihana kuulla romanttisia kuulumisia! Onnea teille😘
VastaaPoistaHei! Olen lukenut jokaisen postauksesi ja seurannut sinua täällä monta vuotta. Sillon kun aloin haaveilemaan lapsesta niin löysin blogisi nyt minulla on kohta 4vuotta täyttävä rakas poika :) kirjoitahhan ihmeessä lisää! :)
VastaaPoistaHei! Tämä on nyt toinen kerta, kun luen blogisi kokonaan läpi...se on kuin mukaansa tempaava hyvä kirja :) Olen myötäitkenyt ja iloinnut kanssasi ja tuo viimeinen blogipostaus saa niin hyvälle tuulelle! Ymmärrän, jos kirjoittaminen ei enää inspiroi, mutta olisi ihan mahtavaa kuulla mitä sinulle/teille tällä hetkellä kuuluu? ❤
VastaaPoista