perjantai 27. toukokuuta 2016

Rv 33+1


Eilen oli pitkästä aikaa neuvola, paino oli laskenut kilon sitten edelliskerrasta. Vatsakumpu kasvaa alakäyrällä, ei se mustakaan mikään hirmu iso oo. Parin viikon päästä on kontrolli äitiyspolilla, nykyään kuulemma toissynnyttäjätkin käytetään siellä noilla viikoilla. Ymmärsin et ihan ultrataan ja tarkistetaan vauvan koko, asento ym. Mutta saahan tässä vielä odotella vaavin syntymistä ja hyvä niin, sillä kaipaisin muutaman viikon hyviä yöunia!

Mulla oli vasta syntymäpäiväkin, nyt sitten ollaan jo lähempänä kolmea kymppiä kuin kahta. Vielä ei ole kriisiä, mutta paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun lukiosta ampaisin maailmalle ja vielä ehtii tapahtua ennen sitä kolmeakymppiä. Mulla on vielä kolme yövuoroa seuraavan viikon aikana ja sitten jään äitiyslomalle. Tunnen kyllä kropassani kuinka tuo yötyöni alkaa painamaan, palautuminen ja nukkuminen työvuoron jälkeen tuntuu vaikealta ja epämukavalta. Sairastin tuossa vasta myös suht ankaran flunssan yskineen päivineen, niin meinas puhti loppua kesken töissä. En vaan kehdannut jäädä saikulle kun nuo sosiaalietuusasiat odottavat epäselvyydellään! :(

Ei mulla oo nyt mitään sen enempää jaariteltavaa, arki rullaa, N on jäänyt hoidosta pois ja odottelen malttamattomana kotiin jäämistä. Kuullaan sitten kun sen aika tulee ja on kiinnostusta kirjoitella ehkä muustakin kuin arkijoutavasta.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Rv 32+0

Tänään tuli oikeastaan eka romahdus koko raskausmatkalla, eikä sekään itse raskaudesta varsinaisesti. En ole täällä maininnutkaan, mutta olen joutunut toisessa maassa työskentelyn (ja toisessa maassa asumisen) vuoksi setvimään kumman maan sosiaaliturvaan kuulun. Tämä "käsittely" on kestänyt nyt tarkalleen puoli vuotta, kunnes mikään asia on alkanut selviämään. Olen soitellut lukemattomia puheluita niin Suomen kuin Ruotsinkin sairaskassaan, ja asiat ovat aina olleet yhtä epäselviä, asioiden käsittelijät yhtä tietämättömiä, enkä ole päässyt byrokratian rattaiden välistä pois. Sairasta touhua sanoisinko! 

Tänään sitten sain jopa itse puhelun Ruotsista tarvitsematta itse soittaa sinne! Asioitani oli vihdoin otettu käsittelyyn jossain oikeassa toimipaikassa, sillä YKSI puuttunut lappu Kelasta oli saapunut perille kolme kuukautta sen lähettämisestä. Kyseinen lappu lähetettiin Kelasta vielä kolme kertaa uudelleenkin Ruotsiin, sen saapumatta perille. Ja joka kerralla tietysti minä soitin ensin paikkaan A ja sen jälkeen paikkaan B, että laput uudelleen postiin jne jne. Loputon suo... Multa on siis muun muassa evätty jo puolen vuoden ajalta lapsilisät kokonaan, eikä vielä ole tietoa esim kumpi maa on velvollinen maksamaan äitiyspäivärahani ym. 

Tänään kuitenkin tuo lapsilisäasia liikahti johonkin suuntaan, sillä mulle luvattiin että rahaa ois tilillä kolmen viikon päästä. Mielenkiinnolla odotan. Mut ton puhelun jälkeen vaan romahdin ja itkin sellasia krokotiilin kyyneleitä että ei meinannut loppua tulla. Jotenkin oon niin väsynyt jo ton asian selvittelyyn että kaipa se purkautui sit vaan ulos, onneksi ei puhelun aikana. Mut päästelin kyllä virkailijalle todella suoraan ja hieman tylysti tän asian käsittelyn etenemisestä. Tähän asti oonkin jaksanut olla korrekti.. Hieman huono omatunto tuosta, vaikka eihän se hänen vikansa ollut että mun asia on joutunut johonkin klaavinrakoon. :( Asiat ei varmaan ois edenneet tähänkään päivään mennessä jos en aktiivisesti ois ite näitä asioita joka viikko ajanut.

Ollut viime päivinä hieman haikeampi olo myös tän yksinäisyyteni kanssa, mut tässä on taas menossa yksi siirtymävaihe. Pian loppuu työt ja odotellaan uuden tyypin syntymää. Onhan se mullistavaa! Ja sit se, ettei sitä toista ole siinä. Vaikken tosiaankaan lapsen isää siihen haluaisikaan. Mut kyllähän tämä tilanne muistuttaa itsestään aina välillä, ei siitä pääse mihinkään. Vaikka en missään itsesäälissä todellakaan ryve, enkä ulospäin kerro kenellekkään tuntevani ajoittain yksinäisyyttä (lähipiiri varmasti tietää sen sanomattakin). Tämä on kuitenkin mun oma valintani, enkä ole edelleenkään katunut päätöstäni. Päinvastoin, olen ylpeä itsestäni. Tein oman ratkaisuni, oman tahtoni mukaan. Eihän sellaista voi katua. Jos olisin toiminut toisin, miettisin nyt kuinka mahdollinen toinen lapseni pian syntyisi jne. Se tuntuisi todella hirveältä! Onneksi asiat on toisin <3 <3

Olen osoittanut itselleni olevani vahvempaa tekoa kuin olisin ikinä uskonut. Muistan sen shokin kun vauvan isä ilmoitti että valitsisin joko hänet tai vauvan. Se oli hänen tapansa kiristää, sillä hän luuli että selkäni katkeaa siinä kohtaa. Hän kuvitteli, etten kykenisi kaiken tämän läpikäymiseen toistamiseen. Vähänpä tiesi...

Minuun ottaa ajoittain sähköpostitse yhteyttä lukijani, jotka ovat lähettäneet mitä ihanampia, rohkaisevia viestejä. Joku aika sitten sain viestiä muistaakseni "Annu" -nimiseltä henkilöltä. Kiitos Annu sinulle <3 Minulla ei ole yleensä tapana vastata sähköpostilla takaisin, sillä pyrin olemaan anonyymi. Kirjoitan kuitenkin niin arkoja asioita elämästäni avoimesti. Mutta se viesti lämmitti tosiaan mieltäni todella.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Rv 31+3 mietteitä


Täällä on kärsivällisesti haudottu vilkasta vauvaa, joka ojentelee itseään tämän tästä. Tuntuu kuin jalat työntyisivät pian kylkieni läpi. Ajoittain olo on tukalampi (ainakin mitä enemmän syö!) ja ajoittain siedettävä.;) Mulla pyörähtää nyt myös vikat kolme viikkoa töitä käyntiin vielä. Viikko aikaa olleessa lääkärineuvolassa lekuri ois halunnut kirjoittaa mut jo saikulle loppu ajaksi. Mulla kun on verenpaineet jälleen tasaisesti kohonneet, pulssi hakkaa kovempaa kuin tarvisi edes tässä tilassa ja saan jotain lieviä rytmihäiriöitä näiden yötyöputkien jälkeen. :( Halusin kuitenkin vielä sinnitellä ja yrittää saada työt tehtyä hyvän palkan toivossa! Sain viime kuulta niin surkean palkan että kesäkuun loppuun asti saan kituuttaa taas.. En vihaa mitään muuta kuin sitä niin paljon, että joka sentti pitää laskea! Eli kymmenen yövuoroa kun kahlailis vielä läpi niin saan hyvillä mielin jäädä kotiin lepäileen. 

Odotan kyllä tosi kovasti äitiyslomalle jäämistä. Täällä Lapissakin alkaa kesä tulemaan, lehtiin ilmestymään lehdet, ruoho vihertämään ja ilma lämpenemään tosissaan. Olen jotenkin tosi kiitollinen välillä kaikesta, vaikka tuntuu että on tässä koeteltukkin taas kerran. Parasta aikaa jäädä sitten äitiyslomalle odotteleen pikkuista ja nauttia koko kesästä oman perheen parissa! Tää on niin ainutkertaista että aion vaan nauttia joka hetkestä muistuttaen itseäni että en välttämättä enää ikinä koe tällaista pikkulapsiaikaa uudelleen. Olen miettinyt itsekseni, että en todellakaan enää helpolla aio lapsia alkaa tekemään vaikka joskus jonkun tapaisinkin. Sen tulisi olla todella TODELLA vakaalla pohjalla (vähintäänkin vuosia yhdessä, sitten naimisiin jne) ennenkuin suostuisin edes harkitsemaan lapsentekoa! :D Hah. Kyllä tää yh-mammailu siinä mielessä on nuorestakin naisesta vienyt mehut (ja vapautta), että en todellakaan ota ikinä enää yhtään riskiä minkään suhteen. Siinä vaiheessa kun kiva mies löytyy, hommaan sellaisen ehkäisyn että ei tarvii ikinä arpoo varmoja päiviä tai epävarmoja. :D

Ollaan N:n kans laiteltu vauvakamoja pikkuhiljaa paikoilleen, mut isoimmat laitellaan sit äippälomalla tietty. Olin tuossa viikko aikaa kovin myymässä vuoden 2013 Emmaljungiamme. Raahasin vintiltä kopat ja kaikki, pesin kaiken koneessa mitä sai pestä ja jynssäsin rungon ja renkaat ihanan kiiltäviksi! Sit otin kuvat ja ajattelin laittaa nettiin koko paketin myyntiin, mut sit tulinkin katumapäälle, enkä aiokaan myydä settiä. :D Musta aika kovaa tahtia noiden arvo laskee, koska me maksettiin muistaakseni tasan tonni tosta setistä aikanaan uutena ja nyt kun oisin 500e yrittänyt myydä, niin ei kyllä ilmaantunut halukkaita ostajia?! Ite yritin aikanaan tolla hintaa etsiä myös käytettynä tollasta settiä enkä mistään löytänyt. Nyt niitä tuntuukin olevan pilvin pimein. Ihme ilmiö. :D Oisin kovin halunnut alkaa hankkimaan itselleni Mountain buggy duet:ia, mut nyt se saa jäädä. Jätän noi Emmaljungat sitten mummolavaunuiksi kun itse en enää niitä tarvii. Kylläpä nuo siskotkin varmaan joskus lisääntyvät ja niille vaunuillekkin on mummolassa käyttöä. Nyt pitäs tosin hommata seisomalauta, mielellään istuimella, noihin nykyisiin yhdistelmiin. 

Nojoo, nyt N alkaa heräilemään ja aamukahvitkin on hörpitty tässä sivussa. Mun pitäs tänään väkertää myös työhakemusta, sillä Suomen puolella paikkakunnallani olisi sh:n virka auki. Olen ollut kyseisessä paikassa juurikin aiemmin töissä ja tehnyt keikkaa paljon opiskeluaikoina. Toivon todella että saisin vakityön, olisi helpompi suunnitella tulevaisuuttakin. Mielenkiintoista nähdä onko tällä vaikutusta asiaan kun jään juuri äippälomalle....

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Rv 29+6

Mitäs meille? Oon alkanut jälleen töihin saikun ja vapaiden jälkeen. Aion vetää tän vikan kuukauden sisulla, että saisin kunnollisen palkan. Masu ei ole mikään valtavan kokoinen, mutta ahdistaahan se enenevissä määrin. Kyllä sitä niin odottaa aikaa tän masun jälkeen. Sitä miettii lähes päivittäin. Tänään pitäisi leipoa siskon tuleviin valmistujaisiin ja meen myös extra yövuoroon. -_- Meillä on töissä yksi keski-ikäinen saikuttaja, joka on joka kuukausi määrän X saikulla. Turhaan. Käy hermoon.

Suomen puolella entisessä työpaikassani aukesi pari päivää sitten myös sairaanhoitajan virka auki. En tiedä yrittäisinkö hakea. Motivaatio ei ole kovin korkea työskennellä siellä, enkä tiedä onko mahdollisuuteni saada koko paikkaa kovin hyvät tällä hetkellä (koska: äitiysloma jne.), enkä ylipäänsä tiedä haluanko jäädä tänne paikkakunnalle parin vuoden päästä enää asumaan. Joten ehkä en ryntää hakemaan virkaa suin päin. Vaikka toisaalta vakityöhän olisi aina hyvä juttu, olisi työ mihin palata kun kotona olo alkaa tympimään. Mutta toisaalta taas en ole huolissani etteikö keikkatöitäkin alkuun olisi hyvin tarjolla. Tämä ala kun on sellainen että töitä tekevälle löytyy. Tarkoituksenani olisi myös hakea lukemaan kätilöntyötä parin vuoden päästä.

Kun puhuin jokin aika sitten yhdestä viime kesäisestä tuttavuudesta (miehestä), joka otti yhteyttä halutakseen tavata. Noh, en sitten suostunutkaan näkemään häntä. Ei vaan tuntunut siltä. Mietin että miksei siitä sit viime kesänä tullut mitään kun tavattiin. Tulin siihen tulokseen karkeasti ettei hän voi olla se oikea, enkä todellakaan halua treffailla miehiä huvikseni tässä tilassa ja elämäntilanteessa.:D 
Vappuna puolestaan pyörähdin yksikseni kaupassa hakemassa munkkitarvikkeita kun yksi entinen poikaystäväni oli kytännyt minua hyllyjen välistä, ja kaupasta ulos astuessa hurautti uuden karhealla audillansa oman romuni viereen. :D  Hän on se eräs mustasukkainen tapaus, joka pyöri aika tovin kuvioissa kun muutin kotipaikkakunnalleni takaisin. Hän ei todellakaan tuntunut siltä oikealta. Vaan ikävä hänellä oli edelleen. Mua niin huvitti tuonkin tapahtuneen jälkeen. Onhan se kiva kun johonkin on onnistunut tekeen niin lähtemättömän vaikutuksen ettei unohdu vaikka aikaa kuluisi kuinka. Harmi vaan ettei sitä vaikutusta näemmä onnistu tekemään niihin, jotka sit omasta mielestä tuntuvat "oikeilta". Miehet.... Huoh.