Yk 5 kp 15/28

Ja niin on puoliväliin tultu, ja oviksen ois TEORIASSA pitänyt olla toissa päivänä, eilen tai tänään! Saatiin vaan hienosti eilettäin riita aikaseks, lähinnä kummankin väsymystilasta johtuen, eikä olla muutamaan päivään heiluteltu peittoja! ARGH. Toivotaan nyt että ovat sitkeitä kavereita ja ovat pysyneet sen 3 päivää elossa siellä munanjohtimessa! :-D Ärsytti kyllä eilen ihan hulluna että toinen ei jaksanut tän asian eteen tehdä mitään...... Kumma homma että just ovulaation tienoilla ei sit huvitakkaan?!?

No ihan sama, voin nyt sit mököttää rauhassa. Ei nyt ehkä odotukset oo äärimmäisen korkealla. :-/

Synnärilläkin olin vimppaa päivää, loppu seki "piina" siellä vauvojen tuoksussa.

Yk5 Kp 9 / 28

Kp 9 menossa ja ovis lähestyy, jeee!! Ollaan oltu sovussa ja heiluteltu välillä peittoja. On niin hyvä fiilis! Toi synnärillä oleminenki vaan nostattaa tätä hyvää fiilistä, toivottavasti siitä on hyötyä tässä kierrossa! Ei ole tietoakaan mistään stressistä tai negatiivisista ajatuksista, nyt siis luotetaan henkisiin voimavaroihin. ;-)

Viikko lopulla ja oli ihan huippu iltavuoro, tulee oikeesti ikävä tota paikkaa. Olen saanut niin huippua palautettakin tällä viikolla että meinasin ihan herkistyä tänään. 

Nyt aletaan rakkaan kanssa köllöttelemään ja haetaan ehkä jotain roskaruokaa! Ihanaa viikonloppua teille sinne ruudun toiselle puolen! <3

Wannabe kätilö

Oon sopeutunut niin hyvin tonne synnärille että alkaa tuntumaan haikealta irtaantua sieltä! Kohta vauvat vaihtuu vanhuksiin. :-( Mun on pitänyt olla tosi oma-aloitteinen tuolla ja oon oppinut niin käsittämättömän paljon vastasyntyneen ja synnyttäneen äidin hoidosta. Puhumattakaan kaikesta kirjaamisesta, raportoinnista, kokeista yms.! Joka päivä mut kyllä valtaa myös se epätoivon olo, että onko musta tähän duuniin. Tuntuu että kaikkea pitäs osata ja iskee ahdistus. Sitten se kuitenkin laantuu kun onnistuu työssä ja oivaltaa uusia asioita. 

Tällä viikolla mun harteille on langetettu jo melkoisesti vastuuta. Oon ollut tällä viikolla hoitamassa äitejä, vauvoja sekä gynen potilaita. Mun on pitänyt ottaa omia potilashuoneita ja hoitaa ne vuoron ajan, kirjata KAIKKI niistä ja raportoida vuoron päätteeksi. Toki joku on pitänyt mua silmällä mutta suurimmaksi osaksi olen itsenäisesti hoidellut menemään. Tänään tuli sitten vastaan se kauan pelkäämäni imetysohjaus. Ensisynnyttäjä äiti joka tänä aamuna siis synnytti, mun oli sit alettava ohjaamaan imettämistä äidille ja vauvalle. Tunsin suuuuuren palan kurkussa, mutta nielaisin sen. Ja niinhän siitäkin selvittiin. Päätin että en kyllä hae ohjaajaani siihen, mulla on tietotaito ja tästä on selvittävä. :-D Alkoihan se imetys sitten sujumaan, tunsin SUURTA ylpeyttä. Onneksi vanhemmat eivät tajunneet kysyä onko mulla itsellä lapsia. Onneksi osaan esittää itsevarmaa, enkä koskaan vastaa "En tiedä." Aivan mahtava fiilis oli kotiin lähtiessä!! O:-)

Oon niin varma että haluan tulevaisuudessa kätilöksi!

Puoliväliä kohti

Huh huijaa, onneks ne menkat on nyt takanapäin. Se on vaan hirveintä aikaa kuukaudesta. Mulla ainakin menee kaikki asiat päin * silloin. Kroppa on sekaisin ja mielialat huitelee miten sattuu! Nyt mukavilla mielin kohti kierron keskivaihetta. :-)

Mun piti tän viikon aikana siirtyä gynen päähän hoitamaan, mutta olenkin saanut olla hoitelemassa vauvoja vielä tän alkuviikon. Voi kuinka se nostattaa tätä vauvakuumetta, ja olen oppinut niin paljon! Näin viime yönä taas jotain synnytysuniakin, mutta tällä kertaa siinä unessa oli jotenkin se KIPU läsnä mitä aiemmin ei ole ollut. :-D Eli olen ilmeisesti alkanut jo "pelkäämään" sitä kivun määrää...

Mulla nyt ei ole mitään ihmeempiä tässä mitä ois mielessä kun fiilis on oikeastaan kaikinpuolin hyvä. Pitää nyt yrittää mennä hissun kissun eikä riidellä ton miekkosenkaan kanssa, ainakaan ennen ovulaatiota! Hehe.. 

Palaillaan!

Puolivälin ajatuksia synnäriharkasta

Heipat muuten uusille lukijoillekkin, jotka ei ole uskaltaneet kommentoida vielä. :-)

Mun harjoitteluni on saapunut puoliväliin, ja ensi viikosta vaihdan äiti & vauva päästä gynen päähän hoitamaan potilaita. Toisaalta surkuttaa ja toisaalta oon helpottunut. Kiinnyin jotenkin "liikaa" niiden vauvojen hoitamiseen... Niihin vaan liittyy liikaa tunteita ja sitten tulee välillä tosi surullinen olo omasta tyhjästä sylistä kotona. Ohjasin ekan vauvan kylvetyksenkin tässä eräälle nuorelle parilla, joille lapsi oli ensimmäinen. Tuntui hassulta olla vauvan hoidon "ammattilainen", sillä eihän mulla ole edes omia lapsia saatikka juuri kokemusta vauvojen hoidosta. 1-3 vuotiaita kylläkin olen hoitanut melkein vuoden ajan päiväkodissa työskennellessäni. Mutta vaavit nyt on asia erikseen, kun ne ressukat on niin pieniä eivätkä juuri osaa ilmaista mitä milloinkin haluavat. 

En myöskään päässyt useampiin synnytyksiin, enkä kyllä kauheasti halunnut tunkeakkaan sinne synnytyssaliin. Ehkä parempi että jäi nyt näkemättä tällä kertaa, näin niin onnistuneet kaksi synnytystä, että en halua pilata sitä mielikuvaa hyvästä synnytyksestä! :-D Vielä ei ainakaan ole mitään traumoja kehkeytynyt vaikka varmasti se tulee olemaan kivuliasta, eikä se epparin leikkauskaan kovin herkulta näyttänyt. Mutta ehkä parempi etten kuvaile sen yksityiskohtaisemmin!

Gynen päässä on lähinnä potilaita jotka tulevat johonkin gynen leikkaukseen valmistautumaan ja toipumaan osastolle sen jälkiin. Myös keskenmenon saaneet ja keskenmenoa varten osastolle tulevat toipuvat gynen päässä. Onneksi näitä keskeyttäviä potilaita ei kuitenkaan tule kuin noin yksi per viikko... Mutta tuntuu hurjalta kuinka paljon niitä silti loppujen lopuksi Suomessakin on, kuin tutkii tilastoja! Suurin osa on nuoria tyttöjä / naisia. Osastolla on nähty jo 13-vuotiaita aborttiin tulleita. :-S En voi silti käsittää kuinka huonosti omanikäiseni tytöt huolehtivat ehkäisystä, vai johtuuko se jostain seksivalitustuksen puutteesta?! Kotikasvatuksesta?! En tiedä, mutta itse olen ainakin ottanut asian aina varman päälle. Ja yksi kumma juttu, että ne "epäsosiaaliset" tapaukset tuntuvat sikiävän helpoiten. En tarkoita pahalla tätä, mutta näitä sosiaalitapauksia vaan riittää, ne raskautuu kerta toisensa jälkeen. Ja silloin yhteiskunta ei ole muutakuin ongelmissa... Jotenkin heitä on myös vaikea hoitaa ja lähestyä. Itse koen sen ainakin niin, sillä harva osaa edes hoitaa vauvaa kunnolla. He hermostuvat herkästi yms. Vauvalle kun ei voi vaan sanoa että "TURPA KIIII!"

Anyway. Oma käsitykseni synnytyksestä ja sen kulusta on muuttunut! Myös ajatus siitä, että mies olisi synnytyksessä korvaamaton, on muuttunut. Itse asiassa naiset tukeutuvat synnytyksessä enemmän avustavaan kätilöön (yleensä synnytyksessä on 2 kätilöä, toinen siellä haarovälissä auttamassa ja toinen tsemppaamassa vierellä) ja kuuntelevat hänen "käskyjään" oikein hengittämisestä ja lujasti ponnistamisesta. En sitten tiedä onko osa miehistä tsemppaavaa lajia, mutta useimmat kuulemma seisovat / istuvat vieressä kalman kalpeina hikikarpalot otsallaan. Eli toisin sanoen pelko lamauttaa ne täysin, eikä ne vaan osaa tehdä tai sanoa mitään hoo hetkellä! :-D Nää synnytykset mitä seurasin, niin naiset eivät edes vilkaisseet mieheen ponnistusvaiheessa, vaan pitivät kätilö käsistä ja hakivat selkeästi tukea heistä. 

Toki silti avautumisvaiheessa ja synnnytyksen jälkeen miehellä oli taas se oma rooli, ja tärkeä olikin. Ehkä se vaan menee niin. Silti voin kuvitella että Samppa olis aivan yhtä avuton. Kaiken lisäksi se pelkää kaikkea mikä liittyy vereen, eritteisiin tai kipuun. Eikä se osaa sanoa varmaksi pyörtyiskö se synnytyksessä, joten siihen ei ainakaan voi laskea luottamustaan tuen suhteen! Vaikka mun synnytysfantasiassa mies oliskin siinä vieressä urheana pidellen kädesä kiinni ja rohkaisten ponnistamaan! :-D Ehehehhh.. Tosin joskus aiemmin se kysyi pöyristyneenä multa että: "Ei kai mun oikeasti pidä tulla synnytykseen mukaan?!?!?!?!?!" Voitte kuvitella mun reaktion! O_o Sen jälkeen sitä ei olekaan kyseenalaistettu.

 Kohdalleni ei kuitenkaan sattunut vihaisia synnyttäjiä, siis sellaisia jotka karjuisivat ja huutaisivat törkeyksiä synnytyksen aikana. Se on ilmeisesti normaalia..? Mutta on sellaiset huudot kantautuneen osaston puolellekin salista. :-D Kuten "Voi **** pistäkää se vauvan tukka letille ja vetäkää ulos sieltä p.**!" -tyyliin. Tuo nyt oli sieltä lievimmästä päästä. Jokatapauksessa pienimuotoinen agressio taitaakin kuulua synntykseen. Eikai sitä muuten kukaan saisi pungerrettua ulos! Mutta toivon että en itsekään sortuisi heittelemään kovin paljon latteuksia salissa ollessa, tulevaisuudessa... Vaikka eipä tuota voi tietää. Jos sitä kohdistais kiukkunsa mieheen siinä vaiheessa! :-D

Kuvat google hausta.

Synnytysjuttuja!

Takana on toinen ihmeellinen  päivä synnytyssalissa! Olin niin onnessani kun sain synnyttäjältä luvan tulla seuraamaan hänen ensisynnytystään.Hän oli ikäiseni parikymppinen tyttö, joten olin odottanut ettei hän pian halua ylimääräisiä silmäpareja saliin. Ihanaa että hän ei välittänyt läsnäolostani, ja sain jopa olla vierellä pitelemässä jalkaa ja tsemppaamassa ponnistusvaiheessa! :-) Tietysti hääräsin myös avustamassa kätilöä: letkutin infuusionesteitä, vedin lääkkeitä ruiskuihin, asettelin tarvittavia tavaroita esille..jne. 

Nämä synnytykset mitä oon nähnyt ovat olleet täysin erilaisia. Tämän päiväisestä synnytyksestä jäi kyllä hyvä maku suuhun. :-) Tää vauvakuume ei vaan ota laantuakseen, lähinnä kasvaa kasvamistaan (jos se enään on mahdollista?).. 

Joka tapauksessa synnytys oli käynnistetty eilettäin ja yöllä olivat alkaneet supistelut. Aamuvuoroon tullessa tyttö siirrettiin jo saliin ja avautumisvaihetta kesti puoli kahteen saakka. Avautuminen tapahtui tasaisesti ja kätilöt päättivätkin 7cm kohdalla kutsua anestesialääkärin antamaan minispinaali puudutteen äidille. (Yleensä minispinaalia ei anneta ensisynnyttjäille, sillä sen vaikutusaika on n. 2h eikä aina tiedetä kuinka kauan ensisynnyttäjillä kestää päästä täyteen 10cm.) Tällä kertaa kuitenkin avautuminen oli tapahtunut niin tasaisesti että uskallettiin ottaa riski, ja se kannatti! Oli ihan huippua kun kätilö totesi tunti minispinaalin jälkiin että saisi alkaa ponnistelemaan! Se oli niin jännittävää.

Itselleni kyllä iski hiukan epätoivo että syntyyköhän se vauva oikeasti sieltä, mutta kyllä vain, sieltä se putkahti noin reilun tunnin KOVAN ponnistamisen tuloksena! Tosin jouduttiin tekemään episiotomia eli välilihan leikkaus (oli muuten todella karun näköistä kun saksilla leikattiin siitä vaan...yhhh) mutta äiti ei tainnut tuntea mitään siinä vaiheessa kun koko hoito sattui muutenkin niin vietävästi alapäässä. Se oli kuitenkin hetkessä ohi ja syntyi tosi virkeä, kova ääninen neljän kilon poikavauva! Voi sitä hetkeä. On sitä vaan niin etuoikeutettu että on saanut nähdä ja olla läsnä toisten onnessa. Tuli vain hieman kateus, että kun minäkin haluan. Mutta ehkä se aika vielä koittaa..

Mulla on muuten tissit kipeinä?! Siis menkkojen pitäisi alkaa parin päivän sisällä, mutta ei ole yleensä tissit kipeytyneet menkkojen aikoihin. Ainoastaan viimeksi kun olin raskaana. Mutta tiedä sitten.. :-)

Maaginen päivä, indeed.

Tänään se sit tapahtui, näin ihka ensimmäisen synnytyksen! Lähinnä se meni vaan silmät pyöreinä katsoessa vieressä miten se tapahtui. Siis ei voi sanoin kuvailla, melko uskomatonta! Kaikkeen me naiset ollaankin kykeneviä!! Miehet on kyllä meidän rinnalla vähän mitättömiä. ;D Toki lopputuloksen aikaansaamiseksi tarvitaan se mies, mutta että nainen kantaa lapsen ja suoriutuu vielä loppuhuipennuksesta. 

En ole siis ikinä nähnyt mitään noin ihmeellistä, (omalla tavallaan kaunista) ja hienoa! Olen häkeltynyt, sydän pakahtuneena pariskunnan onnesta.. Jotenkin se nyt kyllä konkretisoitui mulle, koko homman kulku. Ja kaikkine raadollisuuksineen. Se ei ollut kovin helppo, sillä vauva meinasi jumittua siihen "suulle", sillä hänellä oli napanuora tiukasti kahteen otteeseen kaulan ympärillä, ja siksi ulos pääseminen oli hidasta. Onneksi kaikki sujui lopulta hyvin. :o)

Ei mun vauvakuume ainakaan laantunut. On se kipu kaiken sen arvoista, varmasti.

WhaaaAAT??

weheartit.com

Ette ikinä arvaa mitä eilen tapahtui. Kerroin vähän mun fiiliksistä S:lle tästä harjoittelusta ja vauvoista. Sanoin muun muassa että tuntuu vaan jotenkin turhauttavalta odotella. Samppa sit sanoi mulle kaiken päätteeksi että kyllä me voidaan alkaa sitä vaavia yrittämään ensi kierrosta jos MINÄ haluan! Siis tuo tuli täysin puskista. Olen antanut siis hänelle aikaa ajatella, ollaan sulateltu, keskusteltu.. Enkä olisi uskonut sen poikivan tällaista! =D Olen kyllä hieman onneni kukkuloilla! Ihan ku tää ois nyt unta. Oon siis todella onnellinen. Mutta tää yksi kierto tässä välissä oli kyllä tosi hyvää taukoa, on voitu ajatella puolin ja toisin asioita. 

Ei vaan silti voi nyt käsittää tätä miten S on kypsytellyt ajatusta. <3

Kirjoittelen myöhemmin yksityiskohdista!

weheartit.com

Vauvakuumetta...

Toinen päivä synnärillä. En päässyt vielä näkemään tositoimia, vaikka salissa synnytettiinkin aamuvuoron aikana. Harmi!! Tehtiin perusjuttuja työvuoron aikana: hoidettiin vauvoja, punnittiin, otettiin bilirubiiniarvoja, juteltiin äitien kanssa yms. Pääsin myös lastenlääkärin kotitutustarkastukseen ja näin ekaa kertaa synnyttäneiden naisten alapäitä! Heh. Ei sinänsä että siinä mitään hauskaa olisi, mutta mua on kieltämättä haluttanut nähdä miltä ne oikeasti tommosen rääkin jälkeen näyttävät. =D Noh, lopputulos ei kaikilla ollut yhtä kaunis, mutta siis joistain ei kyllä edes huomannut että olisivat paria päivää aiemmin synnyttäneet! Kyllä se toosa siis ainakin ulkoisesti palautuu.. Mutta sisäiset ongelmathan ne vasta kettumaisia onkin. 

Suurin osa äideistä kuitenkin puhelee synnytyksestä positiivisin mielin, kenelläkään ei tähän mennessä (n.20 äidistä) ole jäänyt traumoja synnytyksestä. Lupaavaa. Kivunlievitykset ovat niin hienoja keksintöjä, että parhaimmassa tapauksessa synnytys voi olla lasten leikkiä vain! Ei kipuja.. mutta ajoituksenhan on oltava melko hyvä.

Oon kyllä taas vauvakuumeen kourissa. Huh.

Vauvvojen tuoksua!

Eka päivä synnärillä takana! Olipas melko outoa astella sinne työvaatteissa. Päivä oli perehdytystä ja heti aamusta opeteltiin kylvettämään vastasyntyneitä. Mulla meinas oikeesti tulla tippa linssiin siinä niitä pyöritellessä. =') Ei sillä hetkellä voinu muuta kuin hymyillä, ne on niin ihania. Ihan ku ois ollu jossain hattarassa niitä hoitaessa. Kaikki huolet ja murheet vaan unohtu... Mutta sitten kolikon kääntöpuolena tuli Se tunne. Että minäkin haluan. Mutta nyt olen sata prosenttisen varma siitä, että se tunne sitten tulevaisuudessa kun saa oman pienokaisen, tulee olemaan maailman ihmeellisintä ja ihaninta! Mikään ei oikeasti tunnu paremmalta kuin pidellä sylissä sitä parin kilon tuhisevaa mötkälettä ja tuoksutella vauvvaa. Äitihormonit todellakin nosti päätänsä. Kirpaisi ajatella keskenmenoa ja jossitella mielessä missä vaiheessa olisin menossa jos raskaus olisi jatkunut. =(

Mua vähän jännittää mitä ajatuksia tää harjoittelu tulee saamaan aikaan tulevina viikkoina. Olen ensimmäiset kaksi viikkoa äiti+vauva puolella osastolla, jonka jälkeen siirryn naistentautien pariin. Joten näiden ekojen viikkojen aikana pääsen mm. seuraamaan synnytyksiä silloin kun niitä on! Hui. Toivon kyllä että niitä tulisi eteen.. mutta olen varma että liikutun sellaisen nähdessäni! =) 

Silti seuraavista 7kk tulee pitkiä, odotellessa.