lauantai 3. kesäkuuta 2017

"Kesä"terveiset


Täällä pohoisessa ei varsinaisesti ole kesä, en tiedä onko tulossakaan?!? Mitä pidempään hyttyset pysyvät poissa, sen parempi! Meillä ei ole suurempia kesäsuunnitelmia, josko syksysuunnitelmia kylläkin. Minä nimittäin sain kun sainkin vakituisen työpaikan!  Tunne on huikea, sillä olin murehtinut jo jonkin aikaa miten käy, kun tipahdan kotihoidontuelle. Nyt ei moisesta tarvitse onneksi huolia. Aloitan syyskuun alussa työt. Se on kolmivuoroa, mutta ainakin se on kannattavaa talouden kannalta. Olen ylpeä itsestäni, sillä onnistuin saamaan äitiyslomalla ollessani vakituisen työn. Tämä on oikeasti iso asia yksinhuoltajalle. Olen hurjan kiitollinen ja mielissäni alkamassa töihin. Tiedossa on tasaisen tappavaa yh-arkea hiihtäen työn, päiväkodin ja kodin väliä. Mutta eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa ole, joten nautitaan siitä sitten!:))

Meidän vaaville tuli juuri kymmenisen kuukautta ikähaitariin, pian juhlitaan yksivuotispäivää! Hän on juuri oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan ja yrittää haparoiden ruveta kävelemään. Sanavarastossa on ainoastaan "äittä" ja sitä hän hokee mielellään. Niin ihana, iloinen napero kuten isoveljensäkin. Olen onnistunut imettämään näihin päiviin, mutta nyt viimeisen viikon aikana pikkuveli ei enää ole viihtynyt rinnalla, vaan saa hirmuiset raivarit aina kun olen päiväsaikaan yrittänyt tarjota. Yöllä kyllä sitten viihtyy pari-kolmekin kertaa! Miten ihmeessä pääsisin nuista yöheräilyistä?? Hän on nukkunut omassa sängyssään kuukauden päivät, vaan yöllä on otettava sitten kuitenkin viereen kun herää. Olen hieman väsynyt jo nuista yöheräilemisistä ja haluaisin saada ne katkottomiksi kun aloitan pian työtkin. Ollaan siis siirrytty nyt osittaisimetykselle ja olen turvautunut myös korvikkeeseen. Osittain olen helpottunut, ettei tarvitse olla vilauttamassa rintaa tämän tästä. Jotenkin itsestäkin tuntuu että on ihan hyvä aika vähän lopetella. Vaikka toki olen valmis jatkamaan lapsentahtisesti. 

En ole viime aikoina deittaillut ketään, olen antanut asian olla. Tuntuu edelleen ihan hyvältä olla vaan yksikseni ja kyllä sekin aika varmasti tulee kun tosissaan tahtoo toisen vierelleen. Ehkäisy-asian olen kuitenkin hoitanut jo hyvissä ajoin, sillä hankin itselleni kuparikierukan muutama kuukausi aikaa. Minulle tarjoutui hyvä mahdollisuus se asentaa kun asuinkuntani tarjoaa ensimmäisen kierukan ilmaiseksi. Harkitsin useamman kuukauden otanko sen vai enkö, sillä olin lukenut ja kuullut riittävästi kauhutarinoita. Halusin lisäkis hormonittoman vaihtoehdon, joten päädyin kupariseen versioon. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Jännitin asettamista turhaan, sillä se ei tuntunut itsestäni miltään. Vuotoa seurasi noin viikon päivät menkkojeni päälle, mutta mitään oireita/vatsakipuja tms. ei ole esiintynyt muutakuin menkkojen yhteydessä. Toivottavasti kierukka jatkaa olemassaoloaan yhtä hyvin kuin tähänkin asti vielä vuosia eteenpäin. :) Onko muilla kokemuksia kuparikierukasta?

Nyt mun pitäisi alkaa pistämään kotia järjestykseen. Sain N:n aamulla matkaan isänsä luo ja vaavi nukkuu päiväuniaan. Ollaan Sampan kanssa jopa keskusteltu että N alkaa olla yhtä yötä hänen luonaan nyt kesän aikana. Vielä N ei ole suostunut mutta mietiskelee asiaa. Toivottavasti se lähtisi rullaamaan ja pian hän voisi viettää isällään joka toinen vkonloppu. Siltä osin yhteistyömme on entisellään, meillä on asialliset välit ja kykenemme varsin hyvin sopimaan N:n asiat. Pikkuveljen isästä puolestaan ei ole kuulunut pihaustakaan ja hyvä niin.

Tästä on hyvä aloittaa jälleen uutta sivua elämässäni. Odotan syksyä innolla ja nostatan itselleni autokuumetta. :D Nykyinen autoni tuossa katsastettiin ja maksettiin vakuutuksia talvella taas vuodeksi etiäpäin, joten ensi vuoden alussa saan alkaa hankkimaan himoitsemaani parempaa autoa.

Mukavaa kesää kaikille!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Minne meni kahdeksan kuukautta?


Niinpä, sitä olen miettinyt tänään, nimittäin pikkuveljelle pyörähti tänään kahdeksan kuukautta ikämittariin. Uskomatonta miten nopeesti aika nykyään kuluukaan! Me myös vasta juhlittiin Nuutin nelivuotis syntymäpäiviä Ryhmä hau-teeman mukaisesti, voitte kuvitella kuinka onnesta soikea hän oli täyttäessää "jo neljä vuotta!". On kuulemma jo iso ja vahva poika. Aivan ihana tapaus, mun sydän pakahtuu kun ajattelenkin häntä. On sopeutunut myös superhyvin tähän uuteen elämäntilanteeseen ja pikkuveli on maailman rakkain (heti äidin jälkeen kuulemma). :)

Nelivuotis synttäreille ei tosin "saatu" Samppaa mukaan. Edellisvuonna Samppa tuli äitinsä ja mumminsa kanssa syntymäpäiviä kahvittelemaan, tänä vuonna hän olikin Thaimassaa kuukauden lomalla. Sittemmin hän palasi maisemiin jopa kahdeksi viikoksi ja lähti uudelleen kuukaudeksi Thaimaahan. Imoitti kevyesti pari viikkoa aikaa tuodessaa Nuutin kotiin, että "ai niin, haen taas Nuuttia joskus, lähden reissuun". Kuulin hänen mummoltaan myöhemmin hänen lähteneen takaisin toiselle puolen maailmaa. Nice. Onneksi kaikkia ei tuo vastuu pahemmin paina! En osaa enää pukea edes sanoiksi sitä, kuinka mua oikeasti ottaa päähän se miehen retale. Siispä vaikenen tästä nyt.

Oon tehnyt elämästäni myös mukavan kiireistä, ihan vaan arkisilla jutuilla, ystävien näkemisillä ym. Eipähän ehdi turhia murehtia, ja illalla on aina väsy. Vauva viihtyy tosin edelleen tiiviisti äidin vieressä yöt ja on tissillä mielensä mukaan, eli useamman kerran yössä! xO Voin kertoo, että siitä yötissittelystä mielellään voisin luopua. En vaan oo vielä löytänyt keinoa. Kaksi yötä yritin väkinäisesti vauvaa nukuttaa omaan sänkyynsä, mutta se oli niin hirveää, että luovutin kolmantena yönä. Vauva oli todella levoton ja joudun pomppaamaan jatkuvasti pinnasängyn ja oman sänkyni väliä. Äähhh! 

Työjutut on edelleen ihan auki. Turha odotella täältä nykyiseltä paikkakunnalta mitään mielekästä duunia, entiseenkään en ole hihkumassa takaisin Ruotsiin. Minulla on vireillä jotain liittyen siis tulevaisuudensuunnitelmiini, mutta en ole valmis sitä juuri nyt jakamaan, ehkäpä sitten myöhemmin. 
Mutta vihjeenä sen verran, että unelmia kohti mennään. <3

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kevättä kohti


Täällä ollaan, on tainnut tulla pieni blogitauko. Olen menettänyt kiinnostukseni kirjoitella elämästäni. Kiva kuitenkin, kun osa oli kaipaillut kuulumisia. Meidän pieni täyttää tässä kuussa puoli vuotta. Aika on totisesti liitänyt. Lapsen isästä ei ole kuulunut pihaustakaan ja elomme kolmistaan on sujunut hyvin. Olen tyytyväinen ettei hän ole hankaloittanut elämäämme, vaan kunnioitti "sopimustamme". En olisi voinut luottaa häneen kaiken sen jälkeen, koen että tein keväällä oikean ratkaisun torjuessani hänet. Lapsi näyttää pitkälti isältään, siitä ei ole kahta sanaa. Ihana, söpö lapsi on hän. Luonne on kovin erilainen mitä isoveljellä, pienempi näyttää tunteensa voimakkaasti ja hän ei ole yhtä nauravainen kuin isoveljensä ikäisenään. Meidän perheessä kuuleekin vitsiä siitä, kuinka pikkuveli ei ole mikään tyhjännauraja. Hienosti on myös kasvanut pelkällä tissimaidolla näihin päiviin, todellakin potra poika on. Nyt on aloiteltu maistelemaan kiinteitä, mutta huonosti menee niiden osalta.

Me ollaan pysytty terveinä, Nuutti on kotihoidossa minulla edelleen ja olen yrittänyt luoda meidän päiviin rutiineja jotta isovelikin viihtyisi. En sano että tämä aika pikkuveljen syntymän jälkeen olisi ollut helppoa, välillä kaikkea muuta. Imetyskin lähti niin hurjalla kohinalla käyntiin kotiinpäästyä, että luovutin yhteensä 25 litraa maitoa sairaalallekkin ekojen kolmen kuukauden aikana! Olin todella helpottunut kun lapsi syntyi heinäkuussa, se valtava fyysinen helpotus ensinnäkin ja arki sai alkaa. Suurimpien endorfiinien laantuessa kuukausien kuluessa myös väsymys ja muut negatiiviset tunteet saivat otetta minusta. Vauva nukkui ensimmäiset kolme kuukautta todella hyvin, sittemmin yöt ovat melko katkonaisia ja vauva viihtyy arviolta kuusi kertaa yön aikana tissillä. Välillä siis päivät tuntuvat melko harmailta ja pelkkä ulkona käyminen ja ruuanlaitto tuntuvat pakkopullalta. Ajoittain tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä. Ihan kuin räpiköisin jossain lammikossa naamallani eikä kukaan halua auttaa. No asian laita nyt ei ihan täysin ole noin, toki vanhempani auttavat mitä töiltään ja harrastuksiltaan ehtivät, mutta suurimmaksi osaksi pyöritän tätä palettia täysin yksin. Ja vaikka lapset vievät ajatuksia muualle, poden aika valtaisaa yksinäisyyttä ajoittain. Nuutti on mummolassa välillä yökylässä, mutta tuntuu että silloin varsinkin tulee se yksinäisyys kun jää vaan vauvan kanssa kotiin. Välillä mikään ei tunnu hyvältä, ei edes "oma aika" yksin. 

Olen alkanut käymään kuntosalilla kahdesti viikossa niin, että äitini tulee silloin hoitamaan poikia. Kaipa se on hyvä asia, kun tuntuu etten saa itsestäni mitään irti. Tähän mennessä olen siis muutaman kuukauden ajan pakottanut itseni kirjaimellisesti siihen. Jos salille sattuu muitakin ihmisiä, ahdistaa hirmuisesti. Kaipa minua vaivaa nyt jokin suuren suuri epävarmuus, sillä raskaus ei ainakaan parantanut ulkomuotoani. Siihen kun lisää kaiken edellä mainitun, olo on tosiaan varsin väljähtänyt suurimmaksi osaksi. En nyt sano että olisin masentunut, mutta alakuloinen. Syytän osaksi myös talven kaamosta, että en koe olevani pirteä. 

Ystäväni kanssa joulun alla juteltuani pakotin itseni myös tinder-kahville erään kolmikymppisen miehen kanssa. Ajattelin, että pakko ottaa härkää sarvista, jotta en nostata tätä miesvihaani liiaksi korvieni välissä. On haastavaa järjestää edes pientä kahvitteluhetkeä ilman lapsia, mutta olen näin muutaman kerran tehnyt. En tiedä, jostain syystä en tunne mitään. Tämä mies on mukava ja komeakin, ja hänellä on yksi lapsi. Ja ilmeisesti kiinnostunut, vaan en tunne mitään. Kaipaan ehkä halausta ja sitä, että joku sanoisi vielä joskus, että kelpaan tällaisena kuin olen. Nyt kuitenkin tuntuu että ei musta ole mihinkään, hyvä kun tämän hullunmyllyn pyöritykseen kotona. Itku pääsee usein, mutta silloin kun saan sitä "omaa aikaa". Olen muutaman kerran saanut kuulla vanhemmiltani, että koska olen tähän leikkiin lähtenyt, niin se leikki on kestettävä. En siis halua purnata heille ajoittaisesta ahdistuksestani enempää. 

Joka päivä olen kiitollinen terveistä lapsistani, meillä menee ihan hyvin. Yritän ajatella myös omaa hyvinvointiani ja olen alkanut liikkua ja syödä terveellisemmin. Haluan mennä kesää kohti ja päästä tästä kaamoksesta ja loputtomista lumitöistä & uunin lämmittämisestä.  En ole ajatellut vielä mitään työsuunnitelmia, olen kesän yli kotona lasten kanssa. Me mennään päivä kerrallaan, yritän nauttia tästä ajasta, sillä eihän sitä voi tietää vaikka tämä vauva olisi se viimeinen minun osaltani.