Kauhu keskiviikko

Olen ollut viime päivinä liian väsynyt postaamaan. Vieläpä syystä. Eilen töistä kotiin palattuani iltapäivällä löysin vanhempieni koiran sätkimästä lattialta. Se oli saamassa jotain kohtausta, makasi omissa ulosteissaan suu vaahdossa ja silmät ristissä. Kohtaus näytti epileptiseltä, enkä voinut tehdä sille mitään sillä hetkellä! Tilanne oli kertakaikkiaan järkyttävä! Koira kun on ollut todella hyväkuntoinen vaikka ikää on 10 vuotta. Kyseessä on keskikokoinen koira, jossa on pystykorvaa suurimmaksi osaksi sekä jotain muuta. Joka tapauksessa äitini palasi pian töistä myös ja koira alkoi saamaan toista samanlaista kohtausta vaikkei ollut edellisestäkään toennut. Voi että minua pelotti, näky oli kivulias! 

Äitini soitti eläinlääkärille joka oli ainoastaan puhelimessa tavoitettavissa. Hän uskoi kyseessä olevan epilepsia ja sanoi ensiavun olevan stesolid 5mg peräpuikkona, äitini teki työtä käskettyä ja haki töistä sellaisen. Seuraavan kohtauksen tullessa se laitettiin heti koiralle mutta vaikutus alkoi paljon myöhemmin ja koira nukahti ulisten. Parin tunnin päästä se jälleen heräsi ja alkoi saamaan kohtauksia, entistä pahempia! Olimme täysin hätää kärsimässä, kello oli lähelle puolen yön. Lopulta koira alkoi jo oksentaa ja sitten se tapahtui.... se ressukka kuoli! :''(( Olimme niin surun murtamia ja väsyneitä. Sitä kärsimystä kesti melkeinpä 10h! Voi meidän pientä koiruutta. Se oli niin rakas ja hyvä koira!! Hirvittävä kohtalo, vaikka onneksi se pääsikin "äkkiä" kivuistaan. Emme olisi kestäneet jos se olisi joutunut yön ulisemaan kohtauksissaan.

Aamulla äitini sitten soitti jälleen eläinlääkärille ja sanoi mitä tapahtui. Eläinlääkäri totesi että kyseessä oli todennäköisesti todella raju aivokasvain ja jonkin sortin verenvuotokin, sillä epileptiseen kohtaukseen stesolidin olisi pitänyt auttaa. :'(

Tämä päivä on siis mennyt sumussa ja jotenkin epätodellisessa olotilassa. Meidän koiramme on poissa. Se kun oli sisäkoira ja perheenjäsen. Äitini varsinkin on erityisen surullisena koiran menetyksestä....

Voivoi.... Ainoa asia mikä on tuottanut mielihyvää on ollut ajatus omasta vauvasta. Minulla on jotain kallisarvoista ja korvaamatonta vatsassani. Saan kannatella salaisuutta, maailman ihaninta asiaa. Hieron iltaisin alavatsaa ja tunnustelen pienen pientä kumpua! Siellä se on ja kasvaa. Mennään jo rv 8+0 eli yhdeksäs viikko, hurjaa! Palailen kun mieli on hiukan parempi.