torstai 31. tammikuuta 2013

Rv 34+0

Huoh.

Mitä mä sanoin? Palasin viime reissulta kotiin S:n luo, ja viime yönä saatiin riita aikaseks. Tuntui olevan myös tähän mennessä isoin, kovaäänisin ja fyysisin. Mikä päätyi kuitenkin toisten nimittelyyn, alentamiseen ja siihen, että S lompsi vuorostaan sohvalle nukkumaan. (Ja senkin se teki todella vasten tahtoaan, ja intti tunnin että hän ei ole se joka sinne menee.)

Ei juteltu asioista ollenkaan kun tulin kotiin. Oikeastaan kaikki viime aikaiset riidat on vaan pöllästy maton alle ja leikitty suurimmaksi osaksi ajasta onnellista pariskuntaa. Eniten aina kirpaisee, kun S:n äiti tekee niitä helvetin yllärivisiittejä, jolloin naama pitää vetää kunnolliseen tekovirneeseen ja istua hymyssä suin vierekkäin S:n kanssa sohvalla mainoen kuinka hyvin meillä meneekään. YÄK. 

Tämä on naurettavaa. Mutta kaikki lähti lapasesta kun menin illalla vessaan ja S rupesi yhtäkkiä hokemaan ulkopuolelta kuinka hänellä on hirvittävä kusihätä. Olin siis iltapesulla ja olin viipynyt muutaman minuutin vessassa. Sanoin vielä tässä vaiheessa naureskellen ja asiallisesti, että sori kun ehdin nyt vaan ensin vessaan ja hoidan asiani muutamassa minuutissa. Että tuskin S kuolisi pissihätäänsä siinä ajassa. Tämän jälkeen S alkoi hokemaan tiukkaan sävyyn, kuinka seuraavalla kerralla hän muistaisi tämän eikä päästäisi mua vessaan hätäni kanssa. Muutaman kerran tätä tehtyään, mua alkoi ärsyttämään. Siis ollaanko me jotain riiteleviä sisaruksia tässä vai mitä helvettiä?!!! Sänkyyn mennessä yritin selvittää tätä typerää "riitaa". S käänsi kylkeä eikä vastannut. Seuraavaksi kysyin "Missä vaiheessa susta on tullut tommonen?" S kysyy että "Ai mitä, millanen?!" Vastaan "Ylimielinen."

Ei vastausta. Sitten mulla flippaskin. Olin tähän mennessä sivuuttanut riitoja, heittäytynyt mukaan mykkäkouluun. Ollut samanlainen, välinpitämätön. Ei puhuta sitten -tyylisiä päiviä on ollut lukemattomia. Tällä kertaa näinkin sitten pelkkää punaista.

Takana oli päivä S:n seurassa, kuunnellen sen juttuja, sivuuttaen omiani.. Valitusta supistuksista, kipeistä paikoista kun toinen ignooraa kaiken tyylikkäästi. Mainitsin myös päivän aikana kuinka toivoisin S:n katsovan puhelinta työpäivän aikana, jotta hän olisi tietoinen jos jotain synnytykseen liittyvää tapahtuisi. Vastaus oli epämääräinen, aina ei kuulemma voi katsoa puhelinta työpäivän aikana. Vittu älä katso sitten. Sain myös vastauksen päivän aikana että mun jalkojen hierominen on vastenmielistä, eikä S halua sitä tehdä. S ei myöskään halunnut kokeilla vauvan liikkeitä, on kuulemma tuntenut jo ne niin monesti! S ei halunnut auttaa ruuan laitossa, vaan datasi. Pisti pyykit narulle koko päivän vinkumisen tuloksena, kiroten samalla jokaisen vaatekappaleen kohdalla. Hän käy kuulemma oikeissa töissä, kun taas minun ei esimerkiksi tällä hetkellä tarvitse. Meillä naisilla on niin helppoa. S elehti samalla näyttäen raskausmahaa. S siivosi työpöytäänsä ja alkoi ruttaamaan pahveja tavalliseen roskikseen, vaikka pyysin häntä laittamaan ne eteisessä sijaitsevaan lehti & pahvi kassiin, mitkä menevät sitten oikeisiin roskiksiin. Hän katsoi mua ja ruttasi pahvit keittiön roskiin... Myös kun tulin kotiin vanhempieni luota, viikon aikana kämpässä ei ollut tapahtunut mitään. Silitysrauta oli keittiön pöydällä, tiskit pöydällä, vaatekappaleet lattialla jne...

Tätä paskaa vois luetella lukemattomiin. Edellä mainitut asiat kuitenkin nielaisin. Ajattelin että ihan vitun sama. Tätä kai se sit on.. 

No eilen illalla sen punaisen nähtyäni, vedin S:n korvasta itseeni käsin ja pyysin kuvittelemaan edes HETKEN miltä musta tuntuu suurimmaksi osaksi ajasta! Toki se riuhtaisi mun käden vaan pois eikä vastannut mitään. Jonka jälkeen riuhtaisin tyynyllä sitä naamaan ja sanoin toivovani että se sais kokea edes päivän sitä mitä minä ajattelen ja tunnen! Tässä vaiheessa se vaan hermostui ja sanoi että antaa olla viimenen kerta kun teen tommosta... Tämän jälkeen potkin sen sängystä alas, jonka jälkeen mun adrenaliinit oli niin tapissa että supistuksia sateli ja ärräpäitä lensi. Naapurit heräsi tasan tarkkaan meidän huutoon, mutta toivoin vaan ettei kukaan soittaisi virkavaltaa paikalle. Tätä seurasi älytön ryöppy paskaa suusta, molempien. S takertui ainoastaan siihen kuinka olin muka pahoinpidellyt hänet, eikä ymmärtänyt mikä helvetti onkaan asioiden ydin. Se myös sanoi että mitä jos antaa mulle samalla mitalla takas, mutta tiesin ettei se tekis ikinä mitään sellasta. Tai ainakin se tulis katumaan sitä big tiiime. Olin kuitenkin kuulemma täysin sekopää akka, eikä S ihmetellyt enään miten jotkut jätkät pieksävät vaimojansa. Hän kun uskoi niiden olevan juuri samanlaisia sekopäitä kuten minäkin. Sen suusta tuli niin paljon loukkauksia, että en tiedä miten voisin unohtaa. Se on niin ylpeä mies, että mua oksettaa. Tänä iltana se olen minä joka lentää lattian kautta sohvalle. Se mies ei tule toista yötä viettämään sohvalla, kuten sanoi. Mua vaan oksettaa. Koko ihminen. Enkä haluis kohdata sitä kun se pääsee töistä ja lompsii tänne. 

Elämä on taas helvettiä.



tiistai 29. tammikuuta 2013

Rv 33+6 Turvakaukalopussi

Eilen käytiin Prismasta kotiuttamassa Eisenbärchenin turvakaukalopussi. :-) Se sopii meijän kaukaloon täydellisesti ja vaikuttaa hyvältä hankinnalta. Mun mielestä pussi ei ole liian paksu ja kuuma, ja sitä voi tarvittaessa käyttää vaunukopassakin lämmittämässä. 

Kuva: google

Rv 33+5

Reippaana tyttönä lähdin kaivamaan autoani lumihangesta. Se on istunut siellä viimeiset 2 viikkoa koskemattomana! :-D No eipä käynnistyny auto, mutta teinpähän lumityöt mitkä sen päällä ja ympärillä oli tehtävänä. Hain ihan taloyhtiön varastosta lumikolan ja aloin hommiin! Noh, nyt puolen tunnin rehkimisen jälkeen on hassu olotila. Muutaman minuutin välein tulee sellasia menkkajomotuksia oikealle puolen alavatsaa?? Ne kestää jonku 10-20s ja niiden väli on jonku muutaman minuutin? Voi helvetti että on epämukavaa, ilmeisesti nämä on nyt niitä harjotussuppareita? Toivottavasti menee äkkiä ohi!

Ei vissiin ollu kovin järkevää yhtäkkiä lähteä tonne ulos jumppaamaan ku ei oo tehny sitä muutenkaan kuukausiin! Saakeli.... Nyt saa kyllä Samppa hoitaa loput ku tulee töistä!

Oon muuten 2 viime päivää viettäny telkkarin ääressä kattoen Netflixistä Breaking Bad -sarjan ekaa tuotantokautta! Siis pakko hehkuttaa että ihan uskomattoman hyvä sarja pitkään aikaan!:-) Nyt jatkan toiseen tuottikseen.. Onko muut nähneet kyseistä sarjaa?


Kuvat: google

maanantai 28. tammikuuta 2013

Rv 33+4 Lääkärineuvola

Toinen lääkärineuvola takana. Onneksi oli se samainen kiva naislääkäri kun ekallakin kerralla!:-) Ja eipä siinä käynnissä ollut erikoisempia... Kohdun kaulaa(?) oli edelleen 3cm jäljellä, eli vauva ei ole alkanut kiinnittymään vielä, mutta kohdunsuu oli pehmeä. Sf-mitta oli 30cm ja painoa edellis kerrasta oli kertynyt vain parisataa grammaa enemmän! Joten hyvä niin!:-) Ainoastaan verenpaineet oli taas koholla, mitkä nyt aina siellä on.. En tajua miks mun pumppu hakkaa täysillä siellä.

Uusi aika on parin viikon päästä. Sen jälkeen mun pitääki vissiin ravata neuvolassa joka viikko? Hui, kohta tää on ohi, niinkö?!! Ja sitten ravaan vaan neuvolassa muksun kanssa? :-D Huomaan itsessä jo kärsimättömyydenkin piirteitä, jonain hetkinä haluun vauvan nythetitänneäkkiä! Ja toisena taas toivoisin synnytyksen siirtyvän johonkin tulevaisuuteen, ja oikeastaan on ihan kiva kun saa nukkuakkin vielä pitkiä yöunia. Ristiriitaista. ;-) 

Mukavaa viikon alkua kaikille, tuntuu että oma ajantaju on joka toinen päivä niin hukassa etten tiedä mikä päivä tai mikä vuosi! Tätä tämä jouten olo teettää..

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Rv 33+3

Mulle ei vielä ole ilmestynyt raskausarpia vatsaan. Ei siis mitään merkkejä edes niiden saapumisesta, onneksi! Hiukan pinnallista, mutta toivoisin ettei niitä tulisi. :-( Mulla on nuoruuden lihomisen seurauksena liuta arpia sisäreisissä, toki ne ovat vaalentuneet, mutta vihaan niitä esteettisistä syistä joka tapauksessa. Pelkään pahoin että seuraavan 7-9 viikon aikana ehtii kuitenkin tapahtua niidenkin osalta vaikka ja mitä. Maha on alkanut nyt pullistumaan kunnolla ja napakin alkaa pikku hiljaa työntyä ulos. Saapa nähdä miten mun napakorun käy, missä vaiheessa se pitää ehkä ottaa jopa kokonaan pois. :-( Napakorun ylempi reikä on alkanut punoittaa, vaikka sitä ei kutita tms. Tänään siis ekaa kertaa rasvasin mahaa koko raskausaikana! :-D En usko että siitä on hyötyä arpien ehkäisyssä, mutta rasvataanpa nyt jatkossa silti silloin tällöin...

Tuntuu että voin loputtomasti valittaa liitoskivuista, mulla ne tuntuu olevan ihan järkyt! On niin invalidi olo aika ajoin, että menee hermot! Viime yönä kylkeä kääntäessä taisi tulla myös kipeämpi supistus, koska oli pakko vain puuskuttaa selällään hetken aikaa että se meni ohi. Tuntui kyllä tosi ikävältä. :-(  

Oon jotenkin normaalia väsyneempikin ja tuntuu ettei jaksais mitään. Oon joka päivä pakottanut itseni kuitenkin siisitiytymään, meikkamaan ja pukeutumaan muuhunkin kun yöpaitaan. :-D Enkä ole nukkunut päiväunia.. Yritän myös tässä kämpillä ollessa parhaani mukaan pyörittää huushollia, silloin tuntuu että on tehnyt kuitenkin jotain. Oikeastaan ihan hyvä että ehdin pestä ja laittaa joku aika sitten vauvan vaatteet ym. kun tuli sellainen fiilis, koska nyt en vaan yksinkertasesti jaksas! 

Muutenkin on niin nuutunut olo. Naamaan on puhjennut taas kerran miljoona finniä, ohimoiden alueen iho hilseilee inhottavasti, kädet on rutikuivat jatkuvasti, juurikasvu alkaa vallita päässä ja ei muutenkaan oo tietoa enään mistään siististä hiusmallista tässä kuontalossa! Taloudellisen tilanteen vuoksi mun pitäis odotella vielä KUUKAUSI että pääsen kampaajalle, murrrr. Ajelin kuitenkin säärikarvat tänään ja lakkasin kynnet, on jotenkin naisellisempi olo heti! ;-) Sekin on kumma miten tulee niin sottainen olo heti, jos kainalot ja sääret rehottavat!!? :-D 

lauantai 26. tammikuuta 2013

Rv 33+2

Huomenia.

Täällä jatketaan pyöristymistä. Tulin eilen kotiin S:n luo ja se mainoi silmät pyöreinä, että miten mun masu on kasvanut viikossa NOIN PALJON ja miks se tavallaan "roikkuu" vähän. :-D Vauva potkii nykyään lähinnä kylkiluihin ja keskelle rintakehää, kun taas alakerrassa on sellainen painostava tunne? Häpyluu on todella kipeä ja siihen on ilmestynyt raskausarpiakin. Pysyvät sopivasti alkkareissa piilossa! Ehkä vauva siis on tällä hetkellä pää alaspäin? Maanantaina onkin sitten se lääkärineuvola, saapa nähdä mitä siellä sanotaan.

Näin eilen yhtä koulukaveria, jonka kanssa en tosin ole ollut aiemmin vapaa-ajalla tekemisissä. Hän tuli käymään mun luona kun S oli sopivasti iltavuorossa, ja meillä kuluikin rapeat neljä tuntia lätisten kaikenlaista. Oli oikein mukavaa että välillä juttu luistaa ja saa höpötellä kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Meillä tuntui myös olevan samankaltainen huumori ja oli kiva naureskella jonkun kanssa pitkästä aikaa!:-) Hänellä on myös kaksi lasta, joista nuorempi poika "vasta" vuoden, joten kiva että on jotain yhdistävääkin kuten lapsukaiset. Toivottavasti olis jatkossakin aikaa puolin ja toisin tutustua paremmin.

Käytiin äidin kanssa myös Ikeassa ja mukaan tarttui uusia verhokankaita, innolla odotan uusien keittiön verhojen valmistusta! Kankaaksi valikoitu Janette -kangas vihreän värisenä, ja siitä tehdään keittiöön kappa. Ihanan raikkaat värit kevääksi ja kesäksi! Myös vauvan pinnasänkyyn ostettiin päiväpeitto ja pehmolelut. <3

Kettu -äiti ja vauva -kettu <3
Vauvanvaatelipastoon löytyi myös hyviä säilytyslaatikoita!


Viime yö oli taas jostain syystä tukala. Heräsin viideltä ja mun pohkeita särki, tiedä sitten johtuiko iltaisesta takareiden suonenvedosta. Sitten alkoi vauvan aamujumppa ja myllerrys, eikä uni tullutkaan heti uudestaan. S:lla on ylimääräinen aamuvuoro tänään ja se lähti varhain töihin, sain sitten onneksi vallata mahan kanssa sänkyä ja nukkua kymmeneen asti. Nyt vähän raikastuttamaan tätä nuutunutta olomuotoa ja pyykkikoneellekin pitäis antaa töitä!

torstai 24. tammikuuta 2013

Rv 33+0

Aamukahvilla <3
weheartit.com

Mun poikanen alkaa olemaan ihan oikean vauvan kokoinen kohta!<3 Synnytys voi alkaa joko kuukauden tai kahden päästä! :-D Ottaa melkosesta masun pohjasta kun miettii.. Eilen illalla koin muutaman selkeän supistuksen, kun masu meni kivikovaksi ja kiristäväksi sohvalla istuessa. Tunne hiipui onneksi aina pois. Alko kyllä mietityttään sitä kivun määrää H-hetkellä supistellessa... Hu huh.

Oon vielä mun vanhemmilla ja meen huomenna kämpille. Soiteltiin S:n kanssa eilen ja juteltiin niitä näitä.. Oon päässyt yli siitä supervihastumisesta ja tilalla on vaan tyhjä olotila. Kuinkahan nopeesti saadaan taas riitaa aikaseks kun palaan "kotiin". Mulla ei ole mitään odotuksia tällä hetkellä, mutta en haluis riidelläkään. Mun pitäs sitäpaitsi vielä skarpata ja tenttiä helmikuussa sisätaudit, joten siihenkin tarvisin keskittymiskykyä. Saatikka että olisin henkisesti voimissani kun synnytyksen aika koittaa. En haluis että ollaan siinä tilanteessa S:n kanssa vihamiehiä. :-(

Olotila alkaa olemaan iso, kömpelö, tukala... Liitoskivut on järkkyjä. Ei kestä kylkeä kääntää sängyssä, saatikka sängystä ylösnouseminen tuntuu saavutukselta. Rinnat tuntuu jo nyt jättiläispalloilta, onhan ne kasvaneet jo ennestään suurista ylisuuriksi. :-D Hyi että, ne tuntuu vaan niin painavilta ja rintsikat puristaa... Tietyllä tavalla sitä mahatonta olotilaa alkaa kyllä jo kaipaamaan. 


maanantai 21. tammikuuta 2013

Rv 32+4

Huh mikä ilta. Mun raskaushormoneja on taas koeteltu. Meidän tuttava joka on vanhempi rouva, toi koiransa meille hoitoon tänne porukoille, koska koiralta oli leikattu tänään toinen silmä pois. Kyseinen koira on mun vanhemman siskon ex-poikaystävän omistama, ja asuu nykyään exän äidillä siis. Vaikeasti selitetty, mutta koira asui elämästään ensimmäiset 3-4 vuotta meillä täällä porukoilla kun sisko ja kyseinen ex vielä seukkasivat. Joka tapauksessa koira on ollut usein hoidossa meillä ja nyt kun siltä jouduttiin poistamaan toinen silmä, niin me ollaan luvattu huolehtia siitä jotta se toipuisi. Onkin ollut henkisesti rankempaa kun luulin, on todella raastavaa kuunnella itkuista uikutusta. :'/ Koiran silmä on niin kipeä että raukka on uikuttanut koko illan, välillä rauhoittuen kun sitä on silittänyt vieressä. Sille on annettu kipulääkettä, mutta varmasti se tunne on todella inhottava siitä huolimatta! Koira jostain syystä se kuitenkin halusi kivuta yläkertaan mun sängyn viereeni nukkumaan sen sijaan että olisi vanhempieni huoneessa. Nyt se on nukkunut pari h tuossa ja kerran noussut itkemään, mutta rauhoittunut onneksi takaisin nukkumaan kun olen silittänyt sen uneen. Toivottavasti huomenna on paljon parempi päivä ressukan osalta! <3

Toisekseen.... S soitti mulle yllättäen kymmeneltä illalla. Sanoi että haluaa jutella ja että tulen takaisin kotiin??! Jopas jotain siis. No sanoin etten ole muutamaan päivään kyllä tulossa, mutta juteltiin tuntinen puhelimessa. Hmm. Kyllähän se oli nyt muka kovin ymmärtäväisellä tuulella... Myönsi ettei ole huomionut mua tarpeeksi ja on käyttäytynyt tylysti monessa asiassa mua kohtaan. Huoh.

Olin niin väsynyt tästä päivästä ja muutenkin vitutti että se soittaa ja haluaa keskustella aina silloin kun sille sopii. Mutta kuuntelin ja yritin ymmärtää. Sanoin kuitenkin, että näistä asioista pitää puhua paremmin ja ettei mua nyt lohduta tai lepytä sen yhtäkkinen soitto. Olen kuitenkin taas vanhemmillani sen vuoksi, ettei Samppaa ole kiinnostanut korjata asioita sillä hetkellä kun ne on tapahtuneet. Mulla on ollut pitkään olo, ettei sitä yksinkertaisesti kiinnosta minä ja mun tarpeeni. Sitä asiaa yritin selventää. Saa nähdä osuiko ja upposiko. Toiveet ei ole kovin korkealla.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Itku

Itkettää. Vituttaa. En voinut olla whatsappaamatta Sampalle. Lopulta kaikkea paskaa vaan ryöpsähti viestikenttään ja lähetin kaiken sille. Epämääräistä, epätoivoista ja säälittävää tekstiä....Yritin muka koota ajatuksia, esittää asioita helposti ymmärrettävästi. Kaipasin ennenkaikkea sitä, että se olis tullut mua vastaan. Näin ei käynyt.

Ensinnäkään se vastasi "Jutellaan sitten kun palaat." Ja toisekseen lähdin porukoilleni perjantaina riitelemisen päätteeksi, eikä se esimerkiksi tuolloin halunnut selvittää asioita sen kummemmin. Vietin kämpillä koko päivän ennenkuin äiti tuli mua hakemaan! Lopulta kun se ei vastannut mihinkään mun viestittelyyn, soitin sille. Puhelu oli hirveä. Surullinen. Ei mitään yhteisymmärrystä. Kaikki menee tinkaamiseksi, mun vika, sun vika... Sitten kun olen todella hepuleissani jo, ilmoitin kuinka en halua olla enään meidän yhteisessä asunnossa saatikka asua yhdessä. Tähän S vaan sanoi että se on mun tahto, että hän ei ole samaa mieltä. Sen on helppo ryhtyä silloin marttyyriksi ja haluta mut sinne, koska tietää etten halua kotiin. Silloin se voi vaan syyttää mua, kuinka minä haluan tällaista tulevaisuudelta! Siis hyi olkoon.

En kestä tätä paskaa. Oikeasti. Tätäkö mun elämä on???

En jaksa muutakuin itkeä. Ei se halua ymmärtää mua ja mun olotilaa. Ei mun mielipiteitä tai mitään muutakaan. Olen loppu. Turhautunut. Vois jopa sanoa että masentaa? Onko se masennuksen oireita jos päivittäin itkettää? Jes. Todella voimaannuttavaa siis valmistautu henkisesti tulevaan synnytykseen ja elämään... 

Puhelu päättyi kun päätin sen. Eikä se tule varmastikaan ottamaan muhun yhteyttä. Oon niin yksin että vaikka itkisin ja potkisin, niin ei se muuta sitä mitä S on. Pelkään vaan kuinka vaikeat ajat mulle on edessä. En jaksaisi selitellä ihmisille. En jaksa vastata niihin kiusallisiin tyhmiin kysymyksiin! Tai en halua.

Nyt vaan yritän saada unta. Sulkea silmät tältä paskalta maailmalta, unohtaa hetkeksi kuka olen ja missä tilanteessa, saada unta... Ehkä huomenna on parempi olla...

Rv 32+3

Kuinka monella on tällaisia kuvia, itsestään ja siitä rakkaasta miehestä joka rakastaa helliä sinua ja vauvamasuasi?




?
(Kuvat on peräisin weheart.com:ista)

Rehellisesti sanottuna, olen todella kateellinen näille kuville. Mulla, tai meillä, ei ole yhtäkään tällaista. Tai noh, kerran nappasin "salaa" puhelimellani hämärässä kuvan kun S piti muutaman sekunnin ajan kättään vatsallani. Niin... Ja musta tuntuu ettei sitä edes lasketa. Se ei ole halunnut helliä mun masua kuten kuvien unelmamiehet. Saatikka ikuistaa mitään kameran linssille. Olen harkinnut salaa käyväni jollain hyvällä valokuvaajalla kuvauttamassa itseäni ja vauvamasuani. Ensin kävisin kampaajalla ja meikkauttaisin itseni nätiksi, sitten keikistelisin vähäpukeisena jollekkin valokuvaajalle. Toki haluaisin saada asiallisia ja kauniita kuvia, ei mitään eroottishenkistä siis! Mutta olen varmaankin liian ujo sellaiseen. :-( YO-kuvien ottaminenkin oli tuskan takana, valokuvaajat eivät koskaan osaa tulkita minun persoonallisuuttani ilmeisesti, sillä kyseinen valokuvaaja käski ADHD:maisesti minua hyppimään ja pomppimaan kameran edessa lakki kourassa?! Olin hiukan WTF, ja lopulta tönötin ruusu kädessä epämukavassa mekossa tekovirne naamallani kameran edessä. Kokemus oli äärimmäisen epämukava. En siis usko että täältä pieneltä paikkakunnalta löytyisi kuvaajaa, joka osaisi olla tarpeeksi hellä ja hienovarainen minulle. Silti, voihan tämä tila olla jopa "once in a lifetime", ja voin katua etten uskaltanut...

Eilen mietin, että olen kyllä maailmanmestari jo tässä blogivuodattamisessa. Valitan Sampasta loputtomasti. Alkaa ihan itseäkin vituttaa kun kirjoitan siitä niin paljon paskaa tänne. Mutta toisaalta, tää on mun elämääni ja tämä purkautuminen aiheesta oikeasti lohduttaa. Olen saanut sitäpaitsi teiltä lukijoilta ymmärtäväisiä ja hyviä kommentteja, ja tuntuu ettei oo niin yksin typerien ajatustensa kanssa.

Olen vietellyt viikonloppua nyt täällä vanhemmillani. Turhauttavaa, koska S ei ole laittanut mulle YHTIKÄS MITÄÄN MISTÄÄN MISSÄÄN MUODOSSA. Siis vaikka sillä nykyään on se mieeeeeletön peliohjainta muistuttava kännykkä, johon on kerrankin saanut ladattua toimivan Whatsapp -sovelluksen Android käyttöjärjestelmän ansiosta! Siis viestittäminen mulle olisi kerrankin ilmaista koko meidän seurusteluhistoriassa, mutta EI. Olen miettinyt päässäni läpi kaikki asiat taas, enkä pelkästään kertaalleen. Miksi se välttelee yhteydenottoa? En keksi muuta kuin että sen mielestä mulla on enemmän anteeksipyydeltävää kuin hänellä. Olen varmaan taas kerran tyytymätön, kiittämätön ja mitä kaikkea! Se ei vaan halua selvittää mun kanssa ikinä mitään asioita, saatikka pysyä sanojensa takana! Olen kuitenkin päättänyt etten ota siihen yhteyttä, enkä oo menossa kämpille vielä huomenna kuten eka suunnittelin. Voin itseasiassa olla vaikka koko ensi viikon pois jos sikseen. Olen niin täynnä tätä kaikkea ja äidin mielestä mun pitäisi vain sopeutua!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Rv 32+2

Välillä on niin epätoivoinen olo.

Kaipaan sitä kun toinen saa mut nauramaan. Sitä, kun huumorintajut kohtaavat ja vitsiä saa väännettyä melkeinpä mistä vaan. Kaipaan niitä hetkiä kun posket on kipeänä hymyilemisestä ja ääni käheänä nauramisesta. 

Joskus oli näin. Ei kylläkään koskaan S:n kanssa. S:n myötä musta on tullut passiivinen. Ennen olin eloisa ja kupliva persoona. Kyllä mä aikani yritin vääntää vitsiä S:llekkin, mutta se ei koskaan vaan tajunnut niitä. Se ei ole mikään vitsiniekka, eikä sen jutut ole oikeastaan ikinä saaneet ilopissoja lirahtamaan mun housuihin. Se ei oikeastaan ikinä yritä hauskuuttaa mua, niinkuin mä sitä. Tai joskus yritin. Nykyään olen jo luopunut koko hommasta.

Joskus mulla oli se joku, jonka kanssa aamulla ekana herätessä sai jo kihertää vedet silmissä ilosta. Joskus elämässä oli inside -läppää, jota kukaan muu ei tajunnut, mutta me naurettiin katketaksemme tyhmille vitseillemme... Josks yksin ollessa matkin entisiä naurunaiheita, ja hirittelen niille hiukan itsekseni. Tai jos mietin, kuinka se toinen asian ilmaisi, en voi olla hymyilemättä. Kerran mulla on jopa lentänyt kaakaot sieraimista kun toinen on päättänyt olla hauska juuri sillä hetkellä. 

Huumori ja yhteiset keskustelunaiheet on varmasti suhteen kantava hedelmä. Oon pohtinut, että sekin on varmasti yksi tärkeimmistä asioista miksi meillä ei S:n kanssa synkkaa. Jos ei keskustella eikä naureta yhdessä, mitä me sitten tehdään? No ainakin riidellään. Ei me kai muuta osata?

S kysyy aina riidan pyörteessä mitä olen nähnyt hänessä. Mutta hän ei ikinä kerro mun tivatessa, mitä on nähnyt mussa! Se ei ole koskaan sanonut mun olleen hauska. Jos se on jotain sanonut, se on kuvaillut mun ulkonäköä hänen silmäänsä miellyttäneeksi. Luuliko se tosiaan, että se riittää? 

Mun mielestä S huijasi mua alusta saakka. Esitti täysin muuta mitä oli. Mehän tutustuttiin netissä alkujaan. Se ei mm. maininnut ikinä pelaamisesta vaan kertoi harrastavansa saleilua ja lenkkeilyä! Tykkäsi kuulemma katsoa myös elokuvia, mutta ei maininnut että vain niitä, joita hän itse on halukas katselemaan. S on joskus menneisyydessään siis ollut urheilullinen, ei todellakaan enään aikuisiällä. Joskus se yritti kuitenkin miellyttää mua, koska yritti jutella asioista ja olla pätemättä. Nykyään se ei vaivaudu mun juttuja kuuntelemaan saatikka puhumaan mistään kovin rakentavasti. 

Tällä hetkellä tuntuu, että oon vaan sellaisessa labyrintissa, josta ei ole ulospääsyä. Tein valintoja, jotka vaikuttavat mun loppu elämääni. En voi surkutella sitä, enkä kadukaan. Mutta katsoin kyllä elämää vaaleanpunaisten linssien läpi yhteen aikaan, for sure. Oonkohan enään koskaan yhtä onnellinen, kuin joskus?


perjantai 18. tammikuuta 2013

Rv 32+1

Nonni, se siitä auvoisasta onnen ajasta tässä taloudessa - taas. Jostain syystä saadaan se piste i:n päälle viimeistään perjantaisin, ja tänään se mun mitta täytty jo aamusta. S narisi klo 9:00 että miten helvetissä se nukkuu aina (NOT!) sängyn reunalla ja minä valtaan koko sängyn. Hoh mitä paskaa, itse nukun yhtä reunalla, välillä vatsa ulkopuolelle roikkuen kun herran on itse oltava pyrstö pystyssä. Nousin siis tämän jälkeen sängystä ja prinssi jatkoi uniaan puolille päivin. Ensin sängyssä pelaten ja siirtyi sitten olohuoneeseen pelaamaan. Sillä välin minä olin silittänyt ja viikannut edelliset pyykit narulta, laittanut uuden koneellisen pyörimään, käynyt suihkussa, tyhjentänyt astianpesukoneen, täyttänyt sen, siistinyt koko keittiön ja olohuoneen, laittanut itseni ihmisen näköiseksi, käynyt koiran kanssa ulkoilemassa ja syönyt. Jep jep.

Toi pelimania ärsyttää mua ihan suunnattomasti! Koska se valtaa kaiken S:n vapaa-ajan, eikä se huomioi mua yhtään! Olen viime aikoina todellakin yrittänyt. En ole suuttunut pienistä, ja jos olen, niin olen suostunut sopimaan riidat saman tien. Olen tehnyt ruuat mukisematta ja hoitanut suurimman osan kotitöistä. Olen yrittänyt huomioida S:aa ja olla kiltimpi. Tuntuu että S on vaan itsekkäämpi kun olen käyttäytynyt näin! Se puhuu mulle ylimielisesti ja todella negatiivissävytteisesti. Ei ole siis todellakaan edesauttanut, että olen esittänyt kilttiä ja sovittelevaa! Vähänpä taas tiesin!! 

Tiedostan että tänään olen taas herkemmällä päällä, mutta turha odottaa S:n ymmärrystä. Ei mun haluta olla sen lähellä kun se ei ymmärrä eikä halua huolehtia. Toisekseen mun koira on ollut tällä viikolla mulla hoidossa täällä, ja S suhtautuu siihen kuin ruttoon. Se siis suorastaan vihaa sitä. Ei ikinä koske pitkällä tikullakaan vaikka toinen kuinka yrittäisi olla mieliksi ja hakea joka ikistä lelua, jotta toinenkin innostuisi tästä. Sitten kun makoilin sängyllä ja koira hyppäsi jalkopäähän uinumaan, niin S tulee vouhottamaan kuinka hänen sängyssään ei koirat nuku! Tätä S:n koiravihaa muutaman vuoden kestäneenä tuli taas se vahva tunne, että mitähän helvettiä näinkään tässä tyypissä?? Joskus seurustelun alkuaikoina puhuessamme yhteenmuutosta S heitti, että jos haluan asua tämän kanssa, niin saan valita joko hänet tai koiran. Jouduin siis luopumaan koirastani osaksi S:n takia ja nykyään se asuu vanhemmillani. En voi väittää eikö tämä asia katkeroittaisi mieltäni. Mulle lemmikit on kuin perheenjäseniä, ja tuntuu hullulta että joudun ehkä elämään lemmikitöntä elämää jos haluan olla S:n kanssa. Musta liian epäreilua...

Eilen katselin netistä yksin ollessani synnytysvideoita. Mua itketti niitä katsoessa ja pelottikin. Pelottaa että oon niin yksin siinä tilanteessa, ja ettei toi vatipää tajua vielä silloinkaan mitä kaikkea me naiset lastemme eteen joudutaan kokemaan. Toisaalta en haluaisi S:aa koko tapahtumaan koska tää odotus on mennyt niin päin helvettiä, mutta ilman sen näkemistä se ei tajuaisi edes sitä murto-osaa mikä sille voisi valjeta. Ellei se päätä pyörtyä. 

Jokatapauksessa oon taas pakannut laukkuni ja aion lähteä vanhemmilleni. Toisaalta vituttaa niin maan perkeleesti, että en saa olla kotonani. Toki saisin, mutta mun pitäs sietää kaikkea tätä paskaa S:n kanssa. Nytkin se ei sanonut mitään kun ilmoitin lähdöstäni. Tuijottaa edelleen tietokoneen ruutua. Ei se kai edes ymmärrä että olen suuttunut sille. Mun piti nähdä viikonloppuna yhtä luokkakaveria, mutta eipä ole uutta että en ikinä pääse sosialisoimaan kenenkään kanssa... Huh huijaa. Kyllä vituttaa taas ku pientä oravaa, jolla on käpy jäässä.



torstai 17. tammikuuta 2013

Rv 32+0

8 viikkoa laskettuun aikaan! Seriously. 2 kuukautta.. Synnytystapa-arvio vajaan kuukauden päästä.. Hmm, koko synnytys on alkanut tosissaan mietityttämään. Miten selviän siitä? Miten kestän sen kivun? Mitä jos en ehdi saada epiduraalia? Haluanko edes koko epiduraalia? Miljoona kysymystä pyörii mielessä asian tiimoilta siis. 

Joka tapauksessa, me laitettiin tänään mun äidin kanssa pinnasänky valmiiksi. :-) Mietin että onkohan vähän hassua tehdä se jo nyt, mutta sitä on tosi hellyyttävä katsoa ja miettiä tulevaa. Pikku hiljaa kun näitä vauva valmisteluja on alkanut tekemään, niin samalla sopeutuu tulevaan eikä kaikki vauvasälä tunnu niin omituiselta sitten kun se pieni tuhisijakin on täällä. Päätettiin myös ettei väsätä äitityspakkauslaatikkoon mitään verhoilua, eli en aio edes käyttää koko lootaa. Pinnasänky näyttää niin kivalta ja siellä on vauvalla varmasti ihan yhtä turvallista kölliä. Enkä nyt jaksa raahata sitä laatikkoa ympäri pientä kaksiota muutenkaan...


Sängyn yläpuolelle seinään pitäisi vielä saada joku himmeä lamppu asennettua.. En usko että hankin mobilea, en juuri välitä niistä ja tuntuvatpa olevan melko kalliitakin! Joitain pehmoleluja olisi kyllä kiva saada, ei nimittäin ole yhtäkään ja näyttää vähän orvolta. :-D

Äitityspakkauksessa tulleet kesto- ja ilmeisesti jokin kuorivaippa(???) jäävät kyllä meillä käyttämättä! Pitäisi siis saada myytyä ne? Kiinnostuneita??

Äitiyspakkauksen kestovaipat. Halukkaat saa ostaa pois. :-)

Vauvan vaatteet odottelee lipastossa käyttäjäänsä.

Sukkia ja sälää. Pitäisi saada pieniä koreja...

Jääkaapin ovessakin jo koreilee neuvolasta saatu ohjeistus. Otsikossa lukee "Tervetuloa synnyttämään!" :-D Vielä ei ole sitä "Jeij, synnyttämään!" -fiilistä, mutta toivottavasti tavoitan sen.....


Hankintalistalla on vielä mm. 

-Rintapumppu
- Kylpyamme
- Vaippoja, liivinsuojia
- Hoitoalusta
- Muutamat pussilakanat lisää jotta on vaihtovaraa
- Lämpöpussi turvakaukaloon
- Muutamia 56-62cm vaatteita

PS. Ollaan myös tultu yhteisymmärrykseen S:n kanssa poikasen nimestä! Nimeähän on mietititty läpi odotuksen, mutta ei pakonomaisesti. Oon ottanut rennosti tän asian suhteen, koska eihän sillä ole periaatteessa kiirettä. Jostain syystä kuitenkin olen löytänyt mielestäni uniikin ja tällä hetkellä sopivan nimiehdotuksen vauvalle, ja S on viikkojen mutustelun jälkeen myöntyväinen vaihtoehtoon. Nimi ei ole mielestäni perinteinen Matti eikä Väinö mutta ei myöskään mikään super moderni.  En aio silti paljastaa nimeä. :-D Joten pidetään edes jotain jännitystä yllä täälläkin. ;-)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Rv 31+5

Televisiossa ja mediassa ruoditaan jatkuvasti lihavuutta, läskejä, laihdutusta, kiinteytystä, treenaamista.... Ja minä kiinnitän tähän kaikkeen huomioni, sillä aihe kiinnostaa henkilökohtaisesti. Tällä hetkellä en ole lähelläkään ihannemittojani, mutta aion kyllä tänä vuonna päästä lähemmäs niitä! En malttaisi enään odottaa että pääsen salille ja lenkkipoluille rasvanpolttomielessä. Toki imetys tuo omat haasteensa painonpudotukseen eikä muutoksia voi tehdä yhtä nopeasti kuin ennen, mutta mulla tulee olemaan aikaa.

Olen myös aiemmin puhunut Sampasta ja tämän vuoden aikana keräämästä lähes +25kg lisäkuormasta? En voi väittää ettenkö olisi huomautellut aiheesta hänelle itselleen, nykyään jopa tylysti. Johtuen siitä, että kerääntynyt fläsä on jo todella nähtävissä ja toiselle nyt voi sanoa asioita "tylymminkin" kun on tuntenut pidempään. En ole varmasti tehnyt ihan oikein Samppaa kohtaan toimiessani näin, sillä kommenttini ovat vain aiheuttaneet riitaa. Toisekseen en pitäisi itse siitä, jos S sanoisi yhtä suoraan mulle asioita liittyen mun painooni. :-/ Tiedän että suuttuisin. Olen alkanut kuitenkin pelkäämään, että mitä jos S:n paino vain jatkaa noususuhdannetta? Onhan se herran jestas aina vaikeampaa saada pois, mitä enemmän sitä on!

Olen vouhottanut tästä aiheesta S:lle harvase päivä, KOSKA se ei todella osoita mitään muutoksia liittyen tähän. Joka päivä se haluaa ison kasan karkkia, sokerilimpparia ja pahimpina päivinä vielä pussin sipsiä! Kaupassa käydessä mua ärsyttää suunnattomasti että se lappaa koriin kaikkea turhaketta (sokerimehuja ja limsoja, karkkia, sipsiä, einesruokia, vanukkaita jne.) ! Yleensä mainitsen todella negatiiviseen sävyyn jo kaupassa etteikö noi voitas jättää väliin, mutta S vaan innostuu tästä ja yleensä lappaa vielä lisää. Todella kypsää, eikö? Toisekseen jos se ei kehtaa samalla kauppareissulla ostaa itä haluaa, se tekee sen "salassa tai työvuoron päätteeksi käy kiskalla ja tulee kotiin kassit rahisten kaikkea mässyä. :-D Siis HUOH.  Ja näin kävi viimeksi eilen kun se pääsi iltavuorosta. Sanoin siinä sitten taas kerran mielipiteeni, että jos kahtena edellispäivänä on yhdessä jo herkuteltu niin eikö vois vähän rajoittaa? Sanoin myös että mun mielestä sen ei tarvitse lopettaa vaan nimenomaan RAJOITTAA sitä syömistä. Olen jo alkanut inhoamaan S:n tyyliä syödä, koska se tuntuu ahmivan älyttömiä määriä ja syö suu auki mäyskyttäen. Varmaan mua vaan ärsyttää se mäyskyttäminenkin sitten kun näen sen vetävän hirveitä määriä.... Eilenkin olin varta vasten illalla vääntänyt pikku pitsoja iltapalasyömiseksi jotta S:kin saa töistä päästyään, niin toki se söi niitä, itseasiassa se söi melkeinpä kaikki 12 kpl mitä tein ja siihen päälle oman sipsipussinsa ja 400g karkkia. Jep jep. Ja päivällä ennen töihin lähtöä olin tehnyt italianpataa ja sillä oli eväät toki töissäkin... Ja aamulla se söi aamupalaksi kaakaota ja isoja hillomunkkeja! :-D LOL.

Jotenkin ymmärtäisin tätä paskan mättämistä naamaan jos täällä taloudessa ei tehtäis normaalia ruokaa, tai jos kaapista ei oikeasti ikinä löytys mitään terveellistä. MUTTA kun teen joka päivä lämpimän kotiruuan jotta S:kin saa syödäkseen ja kaapista todellakin löytyy hedelmiä ja vihanneksiakin joka lähtöön. S ei vaan vaivaudu syömään mitään terveellistä, ellei sille pilko ja aseta niitä lautaselle niinkuin pikku lapselle. 

Joka tapauksessa kaiken tän läskiangstauksen takana oli taas se kysymys että kaikenko Se kestää? Siis rakkaus. Sen on kyllä tosiaan kestettävä vaikka ja mitä. Vaikka se miten vaikuttaisi mihinkin. S:n äiti myös mainitsi käydessään kuinka hänen nykyinen miesystävänsä on lihonut yli 20kg siitä kun he tapasivat, mutta se sentään yrittää karistaa niitä pois! Toki oma silmä tottuu katsomaan toista vuosien saatossa, mutta en kyllä ikinä unohda minkä näköiseen ihmiseen ensinäkemältä rakastuin. On vaan harmillista jos toista ei kiinnosta pyrkiä enään siihen, kyllähän se lopulta vaikuttaa parisuhteeseen. En voi sanoa että S kiihottaisi mua olemuksellaan nykyään samalla tavalla kuin  2 vuotta sitten. Toki pidän S:n olemuksesta, mutta .. niin. Ehkä se sitten joku päivä katsoo sinne peiliin ja miettii että jotain vois tehdä. Tuskinpa mun purnauksilla on vaikutusta mihinkään. Tunnetustihan toista ihmistä ei voi muuttaa.

Rv 31+4 Tenttitulosta ja neuvolaa

Käväisinpäs aamusella neuvolassakin... Ei ihmeempiä, mutta pitää seurailla verenpainetta kun ollut koholla. Tiedän tasan että se johtuu jännityksestä, mutta seuraillaanpa sitten. Sf-mitta oli 29cm tällä hetkellä ja painoakin oli kilo tullut 2 viikossa. :-S Hemoglobiini oli edelliskerralla 133, joten se on lähtenyt todella nousuun vaikken ole edes monivitamiineja muistanut syödä! :-D Seukiksi ois sitten lääkärineuvola loppu kuusta.

Sain tänään kuulla farmakologian tenttitulokseni ja se oli 4 !! Siis mitä ihmettä, olen toooodella äimän käkenä. :-D Ilmeisesti kannatti lukea ihan rutosti.... Vois harkita seukki tentinkin kohdalla että lukis kunnolla. ;-)

S sai kasattua Ikea ostokset vkonloppuna ja pinniskin on paikallaan. 


Kotiinlähtövaatetuskin on jo valikoitu!<3

Olen tosiaan pessyt ja silittänyt kaikki vauvan vaatteet mitä tähän mennessä on kertynyt. Itse asiassa niitä ei edes ollut paljoa. :-( Tänään kävin sitten neuvolan jälkeen hakemassa Kappahlista vauvalle Newbie:n housut ja bodyn koossa 56, mitkä lähtevät sitten synnärille kotiintulovaatetukseksi. :-) Lisäksi kuvan Nipsu -sukat, harmaa neulospuku, nalle -lakki, nalle -puku ja omat tutit (jos tarvetta tulee). Aiotaan hankkia kaukaloon lämpöpussi niin ei tarvitse alkaa ostamaan toppapukua vauvalle. 

S:n äitikin teki eilettäin yllärivisiitin ja ovikello vaan soi. En yleensä pidä siitä että tullaan ilmoittamatta mitään, mutta onneksi sattui hyvään saumaan. S:n äiti on kyllä todella mukava ihmisenä, mutta me ei olla paljoa oltu tekemisissä, eikä kyllä juuri nähtykään raskausaikana. :-S Onhan se kuitenkin tuleva mummo ja varmaan pitäisi alkaa tutustumaan S:n puolen perheeseenkin paremmin...  Kovasti se mainoi että meillä oli hienot vaunut ja pinnasänky, hih. Halusi myös päästä pian lykkimään uusia vaunuja. :-)

S on tällä hetkellä iltavuorossa ja meillä nyt on mennyt suhteellisen hyvin edelleen. Toivottavasti tämä "hyvä kausi" jatkuu...



lauantai 12. tammikuuta 2013

Rv 31+2 Ikeassa

Käytiin tänään Ikeassa vähän shoppailemassa S:n kanssa. Jostain syystä se on osoittanut nyt enemmän kiinnostusta näitä vauvahankintoja kohtaan? Ehkä se on alkanut oivaltamaan että se vauva tosiaan on syntymässä tähän talouteen! Mun ei tarvinut juuri ruinata sitä Ikeaan, se jopa kiltisti mukisematta kanteli isoja laatikkoja ja nyt se kasailee ostoksia. Weird, I know. Sitten käytiin vielä kiinalaisessa syömässä, joten hyvä päivä! :-)

Ei tää yhteiselo täysin mukisematta oo sujunut nytkään, mutta oon alkanut pikku hiljaa hyväksymään että elämä ei oo ruusuilla tanssimista. ;-) Muun muassa eilettäin "sain" saunoa yksikseni kun S heittäytyi marttyyriksi erään riidan päätteeksi, eikä halunnut sitten lähteä saunomaan mun kanssa. Mut njah, olihan tuo yhtä rentouttavaa ihan yksinkin!

Kaipa oon ollu muutenkin paremmalla mielin (tai helpommin lepytettävissä) kun ollaan saatu näitä hankintojakin tehtyä, VIHDOIN jotain konkreettista valmistelua tulevan lapsemme eteen! Ei sillä että nauttisin todellakaan kuluttamisesta, itse asiassa oon vältellyt sitä viimeiseen tippaan, mutta onko muhun nyt iskenyt joku pesänrakennusvietti? Ehkäpä se on sit sitä.. :-D Oon muutenkin puunannut täällä kämppää ja laittanut viimeisetkin tavarat järjestykseen. Sen lisäksi vauvan vaatteita on pesty ja pian pesen lisää kun saadaan toi toinen lipasto pystyyn. Pinnasänkykin me ajateltiin koota? Eipä siitä kai haittaakaan oo vaikka joutuneehan se tuossa pari kuukautta tönöttämään ilman käyttäjäänsä.. Mutta onhan sitä mukava katsella ja totutella silmiä siihen. ;-) Se "vauvakuume" alkaa taas nostamaan päätään, mikä joskus alkuraskaudessa oli! Välillä se on tosiaan laantunut kun onhan tämä odotus kuitenkin melko pitkähkö ja vaihderikas. Kaipa se on vaan normaalia??

Ostokset! 313,90e köyhempänä...

Mietittiin kummiskin että säästettiin melkosesti kun hankittiin noi Ikeasta. Tai minä mietin. S vihaa Ikeaa, eikä ostaisi sieltä omasta tahdostaan mitään. :-D Pelkkään pinnasänkyynkin kun olisi voinut tuhlata vaikka sen 200e, joten siihen nähden 300e hintaan saatiin Ikeasta paljon. Pinnasängynkin käyttöikä on kummiskin sen verran lyhyt, että ei siihen mahdottomia kannata tuhlailla... Musta noi petivaatteet ym. oli myös ihan hyviä valintoja. Toki Lastentarvikkeessa pelkkään peitteeseen ois saanut sen 50e uppoomaan...

Taidanpa siirtyä sohvalle ja pian alkavan Putouksen pariin. Musta se sketsihahmokilpailu on ihan paras ja suosikkeina tänä vuonna ehdottomasti Samppa Linna ja Sanna Raipe Helminen! :-D Nautinnollista lauantai-iltaa <3

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Rv 31+0

Uusi viikko pyörähti käyntiin! :-) Eilen tuli ekaa kertaa sellainen "rakkauden puuska", että haluan vauvan jo syliin! Näillä viikoilla sikiö siis painaa arviolta 1600g ja on jo n. 36cm pitkä. Mun lantio ja alakerta ovat kipeytyneet entisestään... Mitähän siellä oikeasti tapahtuu? :-D Vauva puskee itseänsä myös päivä päivältä voimakkaammin nahan läpi. Eilen tunsin todella selkeästi jonkin raajan puskevan kyljestä, mutta kun koskin sitä niin se vain jatkoi riehumistaan.. :-D 

Tässä muuten useampi kuva pitkästä aikaa. Ja mikä huikeinta, käytiin eilen ostamassa Sampan kanssa YHDISTELMÄVAUNUT.  

Mentiin siis Lastentarvikkeeseen aikeina katsella ja päädyttiin lähtemään sieltä sylissämme Emmaljungan duo combit vuosimallia 2013 sport- rungolla.. :-P (Munhan piti aiemmin ostaa ne käytetyt vaunut mutta kauppahan kaatui kun myyjä ilmoitti ettei myykään niitä.)

Oon rakastunut! Sain siis unelmieni vaunut vaikka hinta kirpaisi hiukan... Yllätyin silti, koska yhdistelmistä pulitettiin nyt 845e ja aiemmin käydessäni ihaillessa kyseisiä vaunuja viime vuonna ne maksoivat 950e! Nytkin myyjä sanoi että vaunujen hinta nostetaan pian lähelle 1000e, joten kannattaa ostaa. :-D Mentiin höplään sitten... Suurimman osan vaunuista maksoi S, mutta mun sääli sitä kohtaan hävisi kun kuulin että herra oli tilannut itselleen 750e ergonomisen tietokonetuolin...........

Rv 30+6 masu<3

Kelpaa lykkiä!! :-)

Sisäkuosissa on lampaita.

Mummoni kutoma nuttu, housut, pipo ja tumput vauvalle! <3

Kummitädiltä saama pingu body ja äidin ostama yökkäri poitsulle. 

Mummoni oli kutonut aivan ihanat vaatteet vauvalle! Niissä on kyllä tunnearvoa ja aion varmasti pitää niitä pojalla yllä. :-) Nuo alemmat vauvan vaatteet nyt oli kyllä kans ihan yltiö söpöjä mitä sain jouluna lahjaksi. 

Mun farmakologian tentti by the way meni ihan ok! Siis uskon vakaasti pääseväni läpi, joten ahertaminen todellakin kannatti. Nyt vaan pitäis jatkaa ja aloittaa lukemaan viikon päässä häämöttävään sisätautien tenttiin. :-( Toisekseen mun enkun kurssin arvosanat oli winhattu! Suullisesta ilmaisusta sain 4 ja kirjallisesta tentistä 4, joten tuuletus! Meni nappiin. :-)

Palaillaan!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Rv 30+2

Terveisiä tenttikirjojen välistä. Oon viimeiset kaks päivää "ryhdistäytynyt" ja lukenut aamusta iltaan farmakologiaa, sillä tuleva tentti on TI. Oon saanut pian alueen kahlattua läpi, mutta asia tuntuu todella raskaalta... Olen silti motivoitunut saamaan sen ykkösen tentistä! :-D 

Oon yrittänyt työntää ton äidin heittämän sammakon syvimpään mielen sopukkaan unohtumaan, mutta asia hämmentää mua silti! Käytiin myös pari päivää sitten S:n kanssa jonkin sortin tekstiviesti sotaa. Sampan mielestä vaadin liikaa enkä kunnioita sitä, kuulemma. Hmm.. Vaikeaa... Ei olla puhuttu puhelimessa kuitenkaan, enkä vielä jaksaiskaan. Tiistaina olis kuitenkin mentävä takas kaupunkiin kämpille, ahdistaa.

Mun ja mun exän välinen Whatsappailu on hiljentynyt tosiaan viime aikoina melkosesti kun se sai kuulla tästä raskaudesta. Hän on kuulemma kateellinen mun tilanteelleni ja mustasukkainen S:lle. Olin siitäkin tiedosta vähän hämmentynyt... Toivoisin vaan että S tietäis kuinka onnekas onkaan..

Huoh.

Takaisin tenttikirjojen pariin...

torstai 3. tammikuuta 2013

Rv 30+0

Olen viime päivinä selaillut blogini alusta loppuun. Luin varta vasten niitä valitusvirsiä Sampasta joita tänne onkin kertynyt melkoisesti. Ilman näitä merkintöjä kaikki tapahtunut olisi melkoista puuroa päässä. :-D Mulla ei myöskään ole missään muualla ylhäällä fiiliksiä raskausajasta, joten täälläpä on niitäkin... Ennen raskaaksi tulemista ajattelin, että pidän ahkerasti päiväkirjaa itselleni kaikista tuntemuksista, mutta eipä se tämän muun elämän ohella ole onnistunutkaan. Tai olisi se varmaan onnistunut, mutta lopulta en jaksanut.

Alkuraskaus meni lähinnä peläten keskenmenoa ja lapsen menettämistä. Se oli silti maagista ja toiveikasta aikaa, koska pohdin ja odotin raskauden edistymistä joka päivä. Kriiseilin myös kuinka peilikuvani muuttuu, mutta eipä se niin radikaalisti ole muuttunutkaan (vielä). Painoa on tullut ekasta neuvolakäynnistä tähän m´päivään mennessä viitisen kiloa. Toki olo on iso ja viikko viikolta tukalampi (esimerkiksi yrittäessä nukkua), mutta olin kuvitellut jotain pahempaa näihin viikkoihin mennessä. :-D Sampan läsnäolo oli melko vähäistä alkuraskaudessa, eihän asuttu edes yhdessä, eikä sen tarvinut katsella juuri pahoinvoivaa & ympäri vuorokauden nukkuvaa minää. Koko raskaus oli sille silloin varmaan todella utopistinen juttu, koska se tuntuu tälläkin hetkellä olevan kaukaista? Laskettuun aikaan on 70 päivää jesus christ.

Keskiraskaudesta mielessä pyöri samoja asioita vielä kun alussakin. Vasta nyt voi jotenkin huokaista, että vauvalla on todella hyvät mahdollisuudet selviytyä jos lähtisi syntymään. Jos etovaa ja pahoinvoivaa oloa kestäisi läpi raskauden, en varmaan kestäisi sitä. Tai ainakin tää olisi mun eka ja viimeinen raskaus siinä tapauksessa. :-D Nyt mielessä pyörii päivittäin synnytykseen liittyvät asiat ja se kuinka oikeasti selviän siitä koettelemuksesta yhtenä kappaleena?  Jotenkin kun on tajunnut itse, että aika käy vähiin ja kohta raskaus päättyy, olen hakenut Sampalta kauheasti ymmärrystä ja lohtua? Ikään kuin haluaisin että se nyt jo tajuaisi alkaa olemaan osallisena tässä raskaudessa, jotenkin yhtäkkiä osaisikin ymmärtää mun olotilaani? :-D Joopa joo.. No niin ei ole käynyt, ja siksi mulla varmaan onkin jotenkin ahdistunut olo ja mielialat vaihtelee ylös-alas.

Musta tuntuu epäreilulta että sen ei ole tarvinnut periaatteessa kokea mitään fyysistä (eikä juuri henkistäkään) yhteyttä tähän odotukseen? Sekin, että tää "yhteinen odotus" ei ole vastannut mun aiemmin kehittelemää unelmaani odotuksesta, on vaikuttanut varmaan mun käyttäytymiseen Sampan kanssa. Koska joskus niissä mun hattaroissa yber-rakastunut pariskunta odottaa esikoistaan, ja mies hellii ja paapoo raskaana olevaa naistaan loputtomiin... No joo, käristettynä. Toisin sanoen sekin, että S tulisi hellimään ja koskettelemaan mun masua oma-aloitteisesti riittäisi. Monesti mun on pitänyt vaatia sitä tulemaan lähelle ja kokeilemaan vauvan potkuja. Usein se ei jaksa 10 sekunttia pidempään pitää kättä vatsalla, ja potkujen sadeltua se sanoo ettei tuntenut muka mitään? Huoh. Jos otan tämän asian puheeksi Sampan kanssa, se ei osaa keskustella aiheesta. Se ei siis ymmärrä koskaan mistä yritän puhua. Eli ei se voi käsittää silloin miten tää raskaus on vaikuttanut muhun itseeni ja käyttäytymiseenikään. Sen mielestä kaikki nää kilahtamiset sun muut on vaan mua itseäni, eikä se ymmärrä asioiden yhteyttä mihinkään. 

Kaiken tämän jälkeen en vain jaksa uskoa, että Sampan käytös ja olemus tekisi jonkun U-käännöksen välittömästi lapsen syntymisen jälkeen. Tulisko siitä sitten se kypsä, rakastava ja oma-aloitteisesti asioista huolehtiva perheen pää? I don't think so. Luulen sen ennemminkin hämmentyvät entisestään, että mistä helvetistä tämä vauva tähän lennähti ja kuka siitä on vastuussa.... Sitten kun sen todellisuudentajuun lävähtää myös se, että sen tulisi osata hoivata ja antaa rakkautta sille 24/7, siitä tulee avuttomampi kuin mitä se on nyt. Ja entä sitten jos mulla on entistä vähemmän intressejä siinä vaiheessa osoittaa Sampalle mitään intiimiä ja läheistä, kuinka se siihen reagoi? Koska vauva tulee olemaan mulle ykkönen, ja siinä vaiheessa tuskin kiinnostaa miettiä jonkun Sampan tarpeita. Ja just nyt kun olisin valmis puimaan niitä, niin hän itse ei ilmeisesti ole!

Välillä olen halunnut kaiken tän parisuhdepaskan keskellä läväyttää Sampalle, että tässä on mun blogini osoite ja siellä sulle pähkinöitä purtavaksi! Että se näkisi kuinka paljon olen nähnyt vaivaa siitä purnaamiseen ja asioiden selvittämiseen oman pääni sisällä. Että kaikki pienet riidat ja asiat joista olen närkästynyt, ei ole ollut mulle ihan sama! En vaan jaksa uskoa, että se jaksaisi lukea mun ajatuksia kun se ei jaksa kuunnellakkaan niitä... Olen alkanut kohta itsekin uskoa Sampan väittämään siitä, että olen halunnut vain tätä lasta siltä. Ensimmäisellä kerralla kun se heitti ilmoille tuon törkeyden, loukkaannuin todella. Toki olin vauvakuumeen sokaisema, kuten moni meistä, mutta alunperin elin siinä odotushattarassa, josta selitin. Mikä ei sittemmin siis toteutunut, ja kaikesta on tullut vain pelkkää vastamäkeen hiihtämistä. Olisin kuitenkin kyennyt tähän kenen tahansa muunkin kanssa, joten siksi tuo Sampan väite ei oikein ota tuulta siipiensä alle. Musta lähinnä tuntuu että alunperinhän minä tätä onnellista perhettä halusin alkaa rakentamaan, eikä S. 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Rv 29+6

Ahdistaa. Ja alkoi ahdistamaan entisestään kun äiti möläytti mulle sammakon suustansa. Tulin tänä aamuna porukoille ja yritin jutella äidille mun ja S:n tilanteesta. Meidän yhteiselo kun ei tunnu koskaan sujuvan. Vuodatin siinä sitten jonku tunnin ajan kuinka mua vituttaa ja ottaa päähän S:n käytös eikä mistään tunnu tulevan mitään. Mun pään sisällä on tällä hetkellä joku helvetin iso parisuhde-pyörremyrsky ja tuntuu ettei mistään tule mitään. Jälleen olen vain sen ratkaisun edessä että yksin ois parempi! 

Äiti sit vaikeroi kummalisena siinä ja lopulta tokas että "Eikö teillä ole seksielämää? Koska mun mielestä se on nyt tässä se ongelma!" SIIS MITÄÄ!!?? Varmaan sanomattaki selvää, että loukkaannuin ja todella iso herne jumitti mun nokkaan! Ensinnäkin, mun mielestä mun ja äidinkin välisissä keskusteluissa kulkee jokin raja, ja seksiin liittyvät asiat ovat ainakin ennen kulkeneet todellakin sen rajan tuolla puolen!! En halua puhua sellaisista asioista äidin kanssa, enkä tietää kuinka sen oma (aika ajoin todella paska!) liitto on pysynyt kasassa hyvän seksielämän keinoin! Siis kyllä, se joskus möläytti ton mulle ja luuli ilmeisesti mun ottavan siitä vaarin!

Mun ensireaktio suuren hämmennyksen keskellä oli että "No ei ole, ja mitä vittua?! Nämäkö on sun hienot vinkit onnelliseen parisuhteeseen ja yhteiseloon?!!!!" Sanoin sen kovalla äänellä, purskahtaen itkuun ja tuntien kun posket alkavat punoittaa, jonka jälkeen pakenin ovet paukkuen omaan huoneeseen. 

Mua hävettää. Siis hävettää, että äiti koki edes tarpeelliseksi nostaa seksin pöydälle. Sen mielestä S:n käytös kertoo huonosta seksielämästä! Niin, ja sanoihan se että miehet ovat niin "yksinkertaisia", että pelkkä hyvä seksi pitää parisuhteen kunnossa. Tässä vaiheessa aloin jo voida henkisesti hyvin pahoin. 

Myönnän että olen laiminlyönyt tätä osa-aluetta elämässä. Ollaanhan me sitä herran jestas tehtyä silloin tällöin, ja hellyydenosoituksiakin aika ajoin jaettu. Mutta kyllä tää raskaus on vaikuttanut ÄLYTTÖMÄSTI tähän asiaan. Alkuraskauden pahoinvointien ja kesätöiden keskellä ei juuri oltu yhdessä, eikä seksi ollut todellakaan prioriteettilistalla numero yksi! Oikeastaan olo normalisoitui vasta rv 20 jälkeen! Ja sittemmin kuvioihin tulikin muut vaivat, kuten kasvava vatsa, liitoskivut, yleistä väsymystä koulusta ja työharjoittelusta jne. Itseasiassa se vähäinenkin määrä mitä viime aikoina sitä on harrastettu on tuntunut pahalta, kömpelöltä ja ei-nautinnolliselta mun osalta! Ensinnäkään en osaa nauttia seksistä jos mun ja S:n mielentilat ei henkisesti kohtaa, ja riidellään vaan päivät pitkät! Ei sellaisen jälkeen ole ensimmäisenä mielessä että tähän on yksi lääke ja se on seksi. Voi jumalauta..... Ehkä olen sitten vaativa ja vaikea, mutta haluan todellakin että mulla on hyvä olo ja se on ainoa edellytys seksin harrastamiselle. Viime aikoina sitä ei ole ollut, ja ollaan vaan auottu päätä toisillemme S:n kanssa. Musta se on ollut vähän niinku että sitä saa mitä tilaa. Kyllä luulis Sampankin sen tiedostavan, tai sitten se on ihan helvetin tyhmä kakslahkeinen!

Toisekseen S ei ole juuri kyllä itsekään ilmoitellut tämän osa-alueen puutostilasta. Ei se ole ruinannut, kerjännyt tai kinunnut? Toisinsanoen ei ole ollut kauhean haluttu olo. Ja en tunne oloani muutenkaan seksipommiksi, vaan lähinnä virtahevoksi, joten eipä kyllä oma-aloitteisesti tehe mieli keikistellä alasti S:lle Siinä Mielessä aina kun mahdollista! Huh huijaa. Tämä sai tosiaan niskavillani nousemaan pystyyn. Tuli todella huonon tyttöystävän leima otsaan, enhän välitä enään tyydyttää edes kumppanini perustarpeita, perkele! Kyllä tämä naisena olo on hienoa! Jos vaikka Samppa vois hoitaa tämän loppuraskauden olotilan ja synnytyksen, että minä voisin vaikka keskittyä vain omiin seksuaalisiin tarpeisiini!?

tiistai 1. tammikuuta 2013

Rv 29+5 Tervetuloa vuosi 2013!

Moni jaksoi bloggailla hienoja kollaaseja vuodesta 2012. Niitä on aina kiva lukea. :-)
Mun blogin luonteeseen nyt ei sovi muutenkaan sellaiset, joten mun kuvaton linja pitkälti jatkunee tän blogin puolella. Olen kyllä pohtinut paljon, että jaksanko toistaa itseäni täällä vielä ensi vuoden? ;-) Haaveilen kyllä myös siitä kuvallisesta vauvablogin pitämisestäkin, johon voisi yhdistää enemmän minua itseäni esim. harrastustani, mammakilojen pudotusta jne. En ole silti varma olenko valmis asettamaan nassuni tänne kaikkien nähtäville, siis nettiin ylipäänsä. Ja sekin on ristiriitaista haluaako vauvasta julkaista hirveästi kuvia vaan bloggailutarkoitukseen. Toisaaltahan tämä ratkaisu on ollut tähän mennessä parhain. Olen saanut pitkälti marmattaa niistä asioista mistä olen halunnut (ainakin viime aikoina) ja hypettää vauvasta, anonyyminä. Tämä asia jää hautomaan.

Meillä vaihtui vuosi melkeinpä huomaamatta. S oli töissä aamun ja jatkoi ylitöillä tullen kotiin puoli kuusi. En jaksanut odotella sitä ruuan kanssa niin pitkään, joten söin nakit ja perunasalaatit itsekseni. S:n tultua töistä se söi ja painui nukkumaan heräten yhdentoista maissa illalla. JEP JEP. Yritin kahdesti herättää, mutta sain vastaukseksi pelkkää äyskäröintiä. Istuskelin illan sohvalla telkusta kanavia selaten. Kerran piti äidille soittaa kun oli niin yksinäistä, se oli töissä eikä me ehditty sen paremmin jutustelemaan. Myönnän, että kun S nousi klo 23, olin todella kyrsiintynyt enkä ollenkaan halukas viettämään laatuaikaa sen kanssa. Olin myös itse siinä vaiheessa valmis nukkumaan ja niin teinkin. Vähän ajan päästä S möyri takaisin nukkumaan vallaten  taas koko sänkyä. En tiedä tuntuuko se ahtaus nyt jotenkin erilaiselta kuin ei-raskaana ollessa, koska musta tuntuu että tarvin TILAA mahalle ja mulle. Vähän päästä pitää kääntää kylkeä ja vaihtaa asentoa kun toinen möyrii mahassa ja paikat puutuu. Menin sitten sohvalle nukkumaan. Ja niin paljon S:aa tuntui kiinnostavan että jatkoi kauneusuniansa sängyssä. Mun mielestä se ois voinu vaikka tarjoutua tulemaan nukkumaan sohvalle! 

Tää päivä enään ja huomenna neuvolan jälkeen lähden porukoille. Pakkaan siihen malliin kamaa mukaan että voin olla siellä viikon, siihen tenttipäivään asti. En tiedä mitä sen jälkeen. Ahdistaa taas niin paljon. Olen niinkuin jossain loukossa tässä kämpässä, S seurana. Kaikki ärsyttää siinä. Tuntuu että se nykyään vaan syö ja kävelee ylimielinen virne naamallaan täällä. Tai eihän se kävele ympäriinsä vaan lähinnä istuu kaiken vapaa-aikansa tuossa koneella pelaten. Jos sille yrittää normaalisti puhua jostain, niin sen vastaustyyli on hyökkäävä. En tiedä mistä se on sen omaksunut? Olenko minä sellainen? Toki keskustelu siitä lähtien jatkuu molemmilla sillä tyylillä, ja lopputuloksena on riita. Mitä pienimmistäkin asioista. Syytellään toisia...Nälvitään, haukun Samppaa. Huoh.

Mulla on niin epäonnistunut olo. Olen epäonnistunut tässä(KIN) parisuhteessa. Tästä on tullut pelkkää kamppailua, ei tietoakaan siitä tunteesta mikä velloi ensihuumassa. En edes pian muista miltä se voisi tuntua. Suhteesta on tullut selviytymisleikki, ja panokset kovenevat entisestään kun pitäisi pungertaa pieni vauva tähän keskelle. Keskelle mitä? Tuntuu taas että kulissi on pystyssä. Ja jos haluaisin puhua S:n kanssa näistä asioista, siitä ei tule yhtään mitään. Kaipa se kertoo jotain sen kypsyydestä sitten. 

:-(
Tän jälkeen toi mun otsikko alkoi kuulostamaan ironiselta... 

Odotan kuitenkin vuodelta 2013 mun rakkaan poikani syntymistä. Sitä, että saan aloittaa elämän mittaisen taipaleen lapseni kanssa. Aion nauttia joka hetkestä ja tehdä kaikkeni sisälläni kasvavan pienen ihmisen hyvinvoinnin eteen. <3