lauantai 26. tammikuuta 2013

Rv 33+2

Huomenia.

Täällä jatketaan pyöristymistä. Tulin eilen kotiin S:n luo ja se mainoi silmät pyöreinä, että miten mun masu on kasvanut viikossa NOIN PALJON ja miks se tavallaan "roikkuu" vähän. :-D Vauva potkii nykyään lähinnä kylkiluihin ja keskelle rintakehää, kun taas alakerrassa on sellainen painostava tunne? Häpyluu on todella kipeä ja siihen on ilmestynyt raskausarpiakin. Pysyvät sopivasti alkkareissa piilossa! Ehkä vauva siis on tällä hetkellä pää alaspäin? Maanantaina onkin sitten se lääkärineuvola, saapa nähdä mitä siellä sanotaan.

Näin eilen yhtä koulukaveria, jonka kanssa en tosin ole ollut aiemmin vapaa-ajalla tekemisissä. Hän tuli käymään mun luona kun S oli sopivasti iltavuorossa, ja meillä kuluikin rapeat neljä tuntia lätisten kaikenlaista. Oli oikein mukavaa että välillä juttu luistaa ja saa höpötellä kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Meillä tuntui myös olevan samankaltainen huumori ja oli kiva naureskella jonkun kanssa pitkästä aikaa!:-) Hänellä on myös kaksi lasta, joista nuorempi poika "vasta" vuoden, joten kiva että on jotain yhdistävääkin kuten lapsukaiset. Toivottavasti olis jatkossakin aikaa puolin ja toisin tutustua paremmin.

Käytiin äidin kanssa myös Ikeassa ja mukaan tarttui uusia verhokankaita, innolla odotan uusien keittiön verhojen valmistusta! Kankaaksi valikoitu Janette -kangas vihreän värisenä, ja siitä tehdään keittiöön kappa. Ihanan raikkaat värit kevääksi ja kesäksi! Myös vauvan pinnasänkyyn ostettiin päiväpeitto ja pehmolelut. <3

Kettu -äiti ja vauva -kettu <3
Vauvanvaatelipastoon löytyi myös hyviä säilytyslaatikoita!


Viime yö oli taas jostain syystä tukala. Heräsin viideltä ja mun pohkeita särki, tiedä sitten johtuiko iltaisesta takareiden suonenvedosta. Sitten alkoi vauvan aamujumppa ja myllerrys, eikä uni tullutkaan heti uudestaan. S:lla on ylimääräinen aamuvuoro tänään ja se lähti varhain töihin, sain sitten onneksi vallata mahan kanssa sänkyä ja nukkua kymmeneen asti. Nyt vähän raikastuttamaan tätä nuutunutta olomuotoa ja pyykkikoneellekin pitäis antaa töitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)