En ole tiennyt miten kirjoittaisin uutta postausta edellisen jälkeen. Nimittäin juuri kun ehdin hehkuttaa kuinka onnellinen olen ja asiat ovat hienosti, lähdin melko hienoon syöksylaskuun asioideni kanssa.
Asiat johtivat toiseen yhtäkkiä, kaikki tapahtui niin nopeasti että hyvä kun ehti kissaa sanoa. Ystävyyssuhteeni Alisaan kariutui. Enkä tiedä tänä päivänäkään miksi hän käänsi kelkkansa täysin turhin perustein. Musta tuntui että pinnalle nousi kaikki ne viime keväiset tunteet kun Samppa lähti. Musta tuntu taas ihan jätetyltä! Tässä on mennyt pian pari kuukautta tapahtuneesta ja voin sanoa voivani juuri nyt ihan okei. En ole silti kuullut yli kuukauteen Alisasta mitään ja taidan vihdoin uskoa että se ystävyys sai sinettinsä. Minä kun luulin että ystävät eivät petä tai jätä, ei oikeat sellaiset.
Hänen mielestään työnsin nenäni liian pitkälle hänen parisuhteeseensa. Siis kaikki lähti vyörymään yhdestä lauseesta kuin lumipallo, mikä lopulta mäsähti tuhanneksi osaksi mitä ei saatu enää kasattua takaisin. Yrityksistä huolimatta. Hän kertoi eräs syyskuinen aamu minulle viestitse kuinka hänen miehensä on perunut ensi kesän hääsuunnitelmat, eikä kuulemma halua hänen kanssaan naimisiin. Kysyin häneltä hädissäni mitä oli tapahtunut, että onko A kenties "riehunut" häihin liittyvistä asioista nyt liikaa? Se oli kuulemma liikaa. Tätä kaikkea seurasi solvausten litanja siitä kuinka huono ystävä olen enkä osaa tukea hädän hetkellä, onhan hän ollut minun tukenani muun muassa Samppaan liittyvät ajankohdat. Sitä kesti pari viikkoa, epämääräistä oloa. Lopulta A suostui käymään luonani juttelemassa kasvotusten. Yritin jutella ja suhteuttaa syntynyttä riitaa. Kerroin kuinka rakastin häntä ystävänä, ja miten hän ikinä voisi kuvitella että asettuisin jotenkin häntä vastaan tuollaisessa asiassa. Hänen mielestään minä pidin häntä huonona vaimona kun mies ei halunnut naimisiin, vaikka en ikinä ollut sanonut mitään sinne päinkään. Näin Alisasta sellaisen puolen etten ole ikinä nähnyt. Minä otin taas itseeni niistä loukkauksista. Ensin yritin nielaista, mutta lopulta sain kuulla kuinka hän ei ihmettele yhtään miksi minunkaltainen ihminen on yksinäinen eikä kukaan halua olla mun kanssa. Se oli vaan jotenkin liikaa... Alisa ehdotti myös lopuksi että voidaan toki olla ystäviä, mutta hän ei kykene enää kertomaan minulle mitään syvällistä. Siis HÄN ei kykyene. En tiedä kuvitteliko hän että minä kykenisin, mutta kerroin etten aio tyytyä yhtään vähempään mitä aiemminkaan. Sanoin että vaikka olen yksin lapsen kanssa vailla valtaisaa ystäväpiiriä ympärilläni, se ei tee minusta kuitenkaan epätoivoista. Kaikki loppui siihen. Sanottiin lopulliset heipat!
Ekoina viikkoina kierin omassa olossani. Arki tuntui taas yhdeltä selviytymiseltä. Vietin viikonloput kotona porukoiden luona. Olen kuitenkin suoriutunut hienosti arjesta, ja olen siitä ylpeä. Olen pysynyt aikataulussa koulun suhteen, vedellyt keskivertoa parempia arvosanoja kursseista! Saan olla hieman ylpeä itsestäni. :) Olen saanut sitä tarvitsemaani henkistä tyydytystä hyvin suoritetusta koulunkäynnistä, en ole oikeastaan aiemmin siitä potenut sellaista. Mulla on kova luotto siihen, että valmistun ensi toukokuussa. Suunnitelmissa on muuttaa kotipaikkakunnalle hetkeksi, sillä mulla olisi työpaikka sairaanhoitajana siellä tiedossa. Olen suunnitellut jopa Pohjois-Norjaan töihin lähtemistä. Siitä lisää myöhemmin... :)
Täällä on kolmas flunssa tälle syksyä.. Samppa ei ole ollut kuvioissa juuri lainkaan, viimeksi näki Nuuttia kolmisen viikkoa sitten. Liekö haluaa tavata Nuuttia huomennakaan kun on isänpäivä. Mut siis sen asian tiimoilta asiat on ennallaan, S on yhtä kusipää kuin aina ennenkin. Jaksan siinäkin toivossa niin paljon kun ajattelen että tätä naapuriasumista S:n kanssa on tiedossa ENÄÄ vajaa puoli vuotta!!!!
Nyt nukuttamaan toista nuhanenää päiksyille, palataan!
xoxo
