Lähetin tosiaan S:n isälle sen puolustusviestini, jossa kerroin mistä kiikastaa muutamilla esimerkeillä höystäen. Eli S:n keskenkasvuisuudestahan tässä kiikastaa! Kerroin myös kuinka kaiken tämän jälkeen mua loukkaa, että hän nimittelee mua keskenkasvuiseksi, sillä suon sen oikeuden ainoastaan omille vanhemmilleni jos he kokevat tarpeelliseksi mua sellaiseksi nimitellä! Tuntevathan he mut päästä varpaisiin, toisin kuin S:n isä. Hän ei tiedä musta mitään pintaa syvemmälle. Saatikka mitä elämä on tähän mennessä jo opettanut!
Sain illalla vastausviestinä anteeksipyynnön. Hän ei kuulemma tiennyt syitä, sillä S ei ollut kertonut juuri mitään (niinkun arvata saattaa!). Lopussa oli myös, että hän ja kaikki muut tietysti toivovat että pysyttäisiin yhdessä. Huoh.
Olen päättänyt antaa S:lle viimeisen mahdollisuuden, ja se tarkoittaa sitä, että sillä on kesä aikaa osoittaa mulle muutoksensa. Jos asiat rullaa samaa noidankehää vielä elokuussakin, minä ja poika muutetaan omillemme. Koska S niin kovasti tahtoo jatkaa tätä yhteiseloa, niin jatketaan sitten. Mutta hän tietää tasan tarkkaan etten siedä viime aikaista kohtelua enään. Äitini mielestä tämä ratkaisu kuulostaa hyvältä, ja hän tukee mua kyllä sataprosenttisesti jos kesän jälkeen edessä onkin muutto. Sittenpähän asia on ollut tiedossa, ja S on saanut viimeisen mahdollisuutensa. Helpottaa kyllä osittain myös että S:n puolen perhe on tietoisia tästä kaikesta, eikä tämä tulee enään "puskista" heillekään... Vaikkakin tuntuu vaikealta kohdata heidät jatkossa.
Ei todellakaan ole helppoa jatkaa tätä yhteiseloa minun puolestani, koska ollaan niin erkaannuttu. Mulla kun ei tunnu olevan enään sellaisia fiiliksiä S:aa kohtaan. On vaikeaa ajatella haluavansa S:aa... Aion silti yrittää, jos toinenkin yrittää.
S:n käytös tuskin hetkessä muuttuu, tai kertalaakista. On tässä tämänkin päätöksen jälkeen sama käytös jatkunut tiettyjen asioiden osalta. S nukkui sängyssä yhden yön, ja seuraavana yönä olikin taas sohvalla korvatulpat korvissa! Heräsin tänään pojan äkinään aamuyöllä viideltä, eikä poika suostunut nukkumaan ennen aamu kahdeksaa! Ja silloinkin otettiin enään 40min torkut. :-( Jostain syystä poikaa on vaikea saada aamuyöllä enään jatkamaan unia. Eikä kelvannu tissi, ei puhdas peppu ja vaipanvaihto, ei hyssyttely ei hytkyttely... Olin väsymyksestä toivoton. Yhdeksältä nousin sitten ylös ja käskin S:n nousta myös, vastauksena sain kysymyksen "Miksi?!" Tiuskaisin että voisi vaihteeksi hän viihdyttää poikaa että minä pääsisin vessaan ja suihkuun! Aamuyön tunteina mietin, kuinka siinäkin tilanteessa olisi ollut ihanaa kun olisi toinen jonka syliin laskea vauva vuorostaan rauhoiteltavaksi... mutta ei. Tähän on vaan tyydyttävä!
Suutuin myös eilen illalla kun S:n tultua töistä ojensin vauvan hänen syliinsä, jotta kipaisen lähikaupassa. Noh, vauva alkoi tietysti itkeä heti S:n sylissä, eikä tämä rauhoitellut sitä ollenkaan, vaan piti yhdessä asennossa ja antoi huutaa! Pyysin S:aa hyssyttelemään vauvaa ja kietomaan vilttiin, sillä pojalla oli vaan yöpuku päällä ja jos häntä yrittää nukuttaa niin lämmintähän toinen kaipaa! S ei ottanut kuuleviin korviinsa, eikä laittanut vilttiä saatikka hyssytellyt. En sitten lähtenyt kauppaan, vaan heitin tuulihousut eteisen nurkkaan ja sieppasin vauvan syliini ja lähdin sen sileän tien nukkumaan hänen kanssaan. Kyllä kiehui... kiehui niin yli taas mielessäni...
Suutuin myös eilen illalla kun S:n tultua töistä ojensin vauvan hänen syliinsä, jotta kipaisen lähikaupassa. Noh, vauva alkoi tietysti itkeä heti S:n sylissä, eikä tämä rauhoitellut sitä ollenkaan, vaan piti yhdessä asennossa ja antoi huutaa! Pyysin S:aa hyssyttelemään vauvaa ja kietomaan vilttiin, sillä pojalla oli vaan yöpuku päällä ja jos häntä yrittää nukuttaa niin lämmintähän toinen kaipaa! S ei ottanut kuuleviin korviinsa, eikä laittanut vilttiä saatikka hyssytellyt. En sitten lähtenyt kauppaan, vaan heitin tuulihousut eteisen nurkkaan ja sieppasin vauvan syliini ja lähdin sen sileän tien nukkumaan hänen kanssaan. Kyllä kiehui... kiehui niin yli taas mielessäni...
Kävin pojan kanssa tänään myös lääkärikontrollissa sen sydämen sivuäänen vuoksi. Sivuääni kuului edelleen ja johtui kammioiden välissä olevasta reiästä, josta pääsee hieman virtaamaan verta. Poika tutkittiin perinpohjin sydämen osalta ultraäänen avulla stetoskooppikuunteluiden lisäksi. En ollut huolissani, sillä ylilääkäri joka poikaa tutki, vakuutti ettei olisi mitään hätää. Kammioiden välinen seinä sulkeutuu muutaman vuoden sisällä viimeistään. Poitsu oli kyllä todella hyvällä tuulella koko tunnin ajan lääkärissä ollessa, yllätyin ihan!:-) Sai tietysti jälleen kehuja kuinka tyytyväisen oloiselta vauvalta hän vaikuttaa. Ja onhan tuo rakkauspallero kyllä melko tyytyväinen, mitä nyt äitiä alkanut nämä aamuyön valvomiset hieman väsyttää!
Mutta nyt oikaisen jalkani hetkeksi sohvalle kun S on vielä töissä ja pikkuinen nukkua tuhisee.
Palaillaan toverit.<3
