Mistä lohtua..

Tänään on ollut eka kuumeeton päivä. Olo on nuutunut ja väsähtänyt, mutta parempaan päin. En ole kuullut Sampasta mitään..

Tänään käytiin Nuutin kanssa ruokakaupassa ja sekin tuntui jo ponnistukselta. Ulkona oli kylmä ja mua vaan ketutti kaikki. Kurkku on vielä kipee ja se ihmeen patti kaulassa. Nuutti on tosin aivan ihana touhuilija eikä osoita onneksi merkkejä siitä että sairastuisi tähän samaan tautiin. Mamma ei vaan meinaa jaksaa pysyä perässä kun N haluis ryömiä joka paikkaan ja pistää kaiken suuhunsa.

Tänään on ollut jotenkin erityisen yksinäinen olo. Ihan kuin mut ois "hylätty". Taas iskee päin näköä se ajatus, että halusin sen perheen, en yksinhuoltajuutta.Mistähän mua rangaistaan? Kukaan ei hoida kun sairastan, ei tee mun puolestani asioita, ei hoida Nuuttia kun tarvitsisin auttavaa kättä.. Ihan hirveetä paskaa oikeesti. Mua on viime päivinä väsyttäny ihan maan perkeleesti, olen voinut huonosti, olen itkenyt paljon, olen katsonut peilistä näitä mun silmäpusseja ja säälittävää olomuotoani. Oon tuntenut olevani niin yksin kuin vaan voi olla. Se on vaan kuitenkin niin eri asia juosta N:n perässä koko ajan ja saada siitä seuraa, kun että ois se oma rakas jota välillä halailla ja illalla käpertyä sen kainaloon sohvalle. Kyllä te tajuutte...

Mulla ei kuitenkaan ole Alisan lisäksi täällä paikkakunnalla kavereita. Itseasiassa Alisan kanssakin on ollut viime aikoina vähän riidantynkää. Se on ilmeisesti tekemässä myös eroa miehestään (joka on muuten ihan kunnollinen sellainen), ja kun menin puolustamaan miestä niin olinkin "huono kaveri". Sanoin vaan puhtaasti oman mielipiteeni, mulla kun ei oo tapana mielistellä. Jos nainen ei osaa arvostaa hyvää ja huolehtivaa miestään niin shame on you!

Oon viime aikoina turvautunut liikaa lohtusukaalevyyn. Voin sanoo että alkaa näkyyn vyötäröllä, tai millähän vyötäröllä.... Oo koko vyötäröä olemassakaan vielä! Tänään mua on erityisesti myös suruttanut imetyksen loppuminen. Yritin vielä epätoivoissani jostain syystä pumppailla rintoja illalla eikä sieltä herunut kuin muutamia kymmeniä millejä. Varmasti kaikkeen tähän vaikuttavat myös juuri meneillään olevan menkat, tunteet ovat todella pinnassa. Se imetys jotenkin kirpaisee just nyt kans niin pahasti, ihan kuin oisin menettänyt jotain Nuutista vaikka ei kai se ihan niin oo.. Se kun haluaa hereillä ollessaan niin paljon vaan touhuta eikä ikinä rauhoitu mun syliin, niin se "läheisyys" on kadonnut johonkin mitä imettäessä oli. Sniif. Ehkä tää tästä..

Hölmöläinen

Sairastuvalta iltaa.. Täällä ei oo karhunpoika sairastanut (vielä onneksi!), mutta äiti itse on ollut kolmatta päivää kuumeessa! Olin jo unohtanut kuinka vetämättömäksi sairastelu vie olotilan.. Mulla on semisti kurkku kipee, mutta ei juuri räkäinen olo. Oikealle puolen kaulaa, korvan kanssa samaan linjaan, on noussut pari senttiä halkaisijaltaan oleva "patti"? Mikä on siis kipee etenkin koskettaessa, mutta välillä koko kaulan alue heijastaa kipua.. Joko se  on turvonnut imusolmuke, mitä mulla ei ikinä aiemmin oo ollut, tai sitten se on jotain muuta. Tää kuumeilu on myös inhottavaa. Yöllä lämpö nousee 38,5 asteeseen, tärinää, sitten hikoilen sängyn totaalisesti ja nään vielä järkyttäviä painajaisia..

Eilen aamulla soitin S:lle yhdeksältä aamulla, että voisiko tulla kenties hoitamaan Nuutin aamutoimet ja muutenkin, että saisin nukuttua yöllisiä kuumehouruja pois.. No vastauksen varmaan arvaa taas? Sampalla oli VAPAAPÄIVÄ tiedossa siis. Tiesin toki, että hän on aamu-uninen, kuten aina. Mutta jotenkin taas siellä mieleni syövereissä KUVITTELIN että apua olisi tarjolla. S sanoi kiukkuisena että on vielä sängyssä ja miten kuvittelen että hän yhtäkkiä singahtaisi mun luo, pitäisihän hänen käydä suihkussa ja syödä jnejne.. Niin, ja S asuu arviolta 4 km päässä meistä. Aikani väsyneenä kuuntelin Samppaa ja kysyin vielä että "Niin, eli et voi tulla?", johon en saanut vastausta, ja lopetin puhelun. Olin niin koomassa, mutta ei auttanut kun hoitaa Nuutti, syötellä aamupuurot ja siirtyä olkkarin leikkimatolle. 

Jotenkin koin olevani täysi hölmö kun yritin jälleen kerran turvautua Sampan apuun. Lyön päätäni seinään kerta toisen jälkeen. En jaksa tätä enää. On vedettävä selkeesti tiukempi linja tälle hommalle, en halua kokea tätä tunnetta enää. Kun oikeasti tarvitsin apua, en sitä saanut. Kiitti riitti nyt, S!
Mun äiti kävi tänään meidän luona auttelemassa mua. Onneksi mun vointi on myös kohentunut hiukan eikä tänään päiväsaikaan oo enää ollut kuumetta, toivottavasti ei yötä vasten nousekaan.

Palaillaan, kun saan niitä fyysisiä voimiani takaisin.

Loman alku

Lomani sai melko raffin aloituksen, sillä heti sunnuntai aamuna sairastuin ihan Jäätävään oksennustautiin. Ilmeisesti sain sen muistoksi osastolta matkaani. Eilinen päivä meni siis totaalisessa koomassa, en ehkäpä ikinä ole sairastanut noin järeää oksennustautia! 12h aikana oksensin parikymmentä kertaa ja siihen päälle vielä n. 9h pahoinvoivaa olotilaa kunnesa sain unen päästä kiinni. Virus oli kyllä siis todella ankara. Muistikuvat ovat hatarat eiliseltä, sillä lopussa olin jo niin voimaton etten voinut sormeakaan liikauttaa. Tänä aamuna tuntui kun olisin haudasta noussut ylös, suihku tuntui paremmalta kuin ikinä ennen! Saatikka se, että voi juoda jääkylmää vettä suullisia kerralla eikä se tule välittömästi ylös ja ulos! Pienet on siis ilot tästä eteenpäin. Muistaa taas kuinka tärkeää se perus terveenä oleminen taas onkaan!

Yritän siis toipua taudista ja palailen kun olo alkaa olemaan siedettävä.