perjantai 18. lokakuuta 2013

Hölmöläinen

Sairastuvalta iltaa.. Täällä ei oo karhunpoika sairastanut (vielä onneksi!), mutta äiti itse on ollut kolmatta päivää kuumeessa! Olin jo unohtanut kuinka vetämättömäksi sairastelu vie olotilan.. Mulla on semisti kurkku kipee, mutta ei juuri räkäinen olo. Oikealle puolen kaulaa, korvan kanssa samaan linjaan, on noussut pari senttiä halkaisijaltaan oleva "patti"? Mikä on siis kipee etenkin koskettaessa, mutta välillä koko kaulan alue heijastaa kipua.. Joko se  on turvonnut imusolmuke, mitä mulla ei ikinä aiemmin oo ollut, tai sitten se on jotain muuta. Tää kuumeilu on myös inhottavaa. Yöllä lämpö nousee 38,5 asteeseen, tärinää, sitten hikoilen sängyn totaalisesti ja nään vielä järkyttäviä painajaisia..

Eilen aamulla soitin S:lle yhdeksältä aamulla, että voisiko tulla kenties hoitamaan Nuutin aamutoimet ja muutenkin, että saisin nukuttua yöllisiä kuumehouruja pois.. No vastauksen varmaan arvaa taas? Sampalla oli VAPAAPÄIVÄ tiedossa siis. Tiesin toki, että hän on aamu-uninen, kuten aina. Mutta jotenkin taas siellä mieleni syövereissä KUVITTELIN että apua olisi tarjolla. S sanoi kiukkuisena että on vielä sängyssä ja miten kuvittelen että hän yhtäkkiä singahtaisi mun luo, pitäisihän hänen käydä suihkussa ja syödä jnejne.. Niin, ja S asuu arviolta 4 km päässä meistä. Aikani väsyneenä kuuntelin Samppaa ja kysyin vielä että "Niin, eli et voi tulla?", johon en saanut vastausta, ja lopetin puhelun. Olin niin koomassa, mutta ei auttanut kun hoitaa Nuutti, syötellä aamupuurot ja siirtyä olkkarin leikkimatolle. 

Jotenkin koin olevani täysi hölmö kun yritin jälleen kerran turvautua Sampan apuun. Lyön päätäni seinään kerta toisen jälkeen. En jaksa tätä enää. On vedettävä selkeesti tiukempi linja tälle hommalle, en halua kokea tätä tunnetta enää. Kun oikeasti tarvitsin apua, en sitä saanut. Kiitti riitti nyt, S!
Mun äiti kävi tänään meidän luona auttelemassa mua. Onneksi mun vointi on myös kohentunut hiukan eikä tänään päiväsaikaan oo enää ollut kuumetta, toivottavasti ei yötä vasten nousekaan.

Palaillaan, kun saan niitä fyysisiä voimiani takaisin.

5 kommenttia:

  1. sinuna en ottas tollaseen mieheen yhteyttä enää - ainakaan vähään aikaan. siinähän miettis mitä menettää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aio ottaakkaan. Sielläpä olkoon ja vietelköön poikamieselämää.. näyttää maistuvan!

      Poista
    2. luulis, että jossakin vaiheessa kyllästyy siihen(kin) elämään ja rupeekin kaduttaa - ja sehän voi olla myöhästä katua sitten.
      mutta tsemppiä hurjasti ja jaksamista sulle ja Nuutille.♥

      Poista
  2. Voi itku :(! Ei ajattele S selvästikään lastaan, siis yhtään! Miten voi olla noin tollo mies...!? Onneksi sulta löyty voimia, sä oot kyllä niin sitkee ja vahva sissi! Ei voi muuta kuin ihailla <3 Toivottavasti olosi alkaa pikkuhiljaa kohentua, haleja!

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)