Mun on varmaan taas aika kerätä kimpsut ja kampsut, pakata meidät autoon ja mennä porukoille lepäämään.
Olen niin epäonnistuja.
En jaksa hoitaa yksin Nuuttia, sanon sen ekaa kertaa ääneen. Sanoin sen Alisallekkin, joka sanoi odottaneensa koska
murrun. Olen kuulemma ollut niin urhea koko syksyn.
En ole uskaltanut näyttää kenellekkään etten aina jaksa. Minä halusin erota ja valitsin tämän yksinhuoltajana olemisen, sanoin että tiedän mitä tuleman pitää. Silti se, että päivä toisensa jälkeen kiertää tätä pientä kehää. Nuutti koettelee ajoittain hermoja tutkimalla maailmaa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta kun en jaksa yksin seurata sitä koko ajan hereilläoloaikana. Tarvitsen nyt toisen käsiparin.
Havahdun kun tiuskin viattomalle lapselle joka on utelias. Vedän housunpuntista kun vilkkaat pikku kädet hakeutuvat sinne pistorasialle joka välissä.. Olen vihainen, ärtynyt, turhautunut, itkuinenkin. En jaksaisi tehdä pienelle ruokaa, flippaan jos heitän korviketta vahingossa lattialle uutta purkkia avatessa. (vihaan niitä korvikepurkkeja, niistä aina turskahtaa sitä maitoa lattialle/pöydälle...)
Koen ettei Nuutti saa tarpeeksi virikkeitä kun en jaksa. Hävettää että "masentaa". En tiedä onko tämä oikeaa masennusta, mutta alakuloa on jatkunut läpi syksyn ja mieli mustenee koko aika. Pidän itseäni typeryksenä kun en osaa arvostaa vaan kaunista tervettä lastani. Siinä pitäisi olla riittävän hyvä syy jaksaa päivä toisensa jälkeen, vaikka olisi kuinka samaa pientä ympyrää. Loputon itsensä soimaaminen ja riittämättömyys kalvaa, kuin kaivaisin itselleni jotain kuoppaa.
Ilmeisesti alan ymmärtää realiteetit. En saa sitä ydinperhettä minkä halusin. En saa sitä Samppaa, mitä halusin. En saa sitä isää Nuutille, jonka halusin. En saa toista vastuuta kantavaa vanhempaa tämän katon alle, jonka olkapäätä vasten voisin nojata milloin vain. Se satuttaa, pistää niin syvälle rintaani että välillä tikahdun itkusta miettiessäni tätä.
Minun pitäisi miettiä miten saan vointini sille tolalle, että on hyvä olla? En halua havahtua ensi kesänä siihen, että olen samassa mielentilassa. Haaveilen siitä mitä en voi saada, peilistä katsoo edelleen sama pullukka jne.. Ei, en kestäisi sitä! En varmaan kykenisi lähtemään kouluunkaan syksyllä jos en ryhdistäytyisi.
Palataan.