torstai 28. marraskuuta 2013

Awws?


Siitä on pitkä aika kun on jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa vaihtanut biisejä. Niissä kun on usein hyvin kerrottu tunteista, niistäkin joita on vaikeeta sanoa ääneen. Tämän sain häneltä, mysteerimieheltä kuunneltavaksi. Awws?

Biisissä on kyllä osuvat sanat mun tän hetkiselle ololle ja elämäntilanteelle.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kosketusta todellisuuteen

On aikoihin eletty (alkuaikoihin) kun päivistystä pukkaa harvase päivä! :D
Tai sit on vaan niin julmetusti valitusta luvassa.

Se aamunen "nukun vielä 2h" ei siis todellakaan ollut vitsi. Oh, silly me! AND EXCUSEME!
Jätkä saa nukkua milloin haluaa niin pitkään kun haluaa, ja se yksi päivä kun saa VAAN nukkua kahteentoista saakka, EI RIITÄ?! Kiehuin. Kirjaimellisesti. Puhisin ja ähisin keittiössä kun mikäkin raivoissani. Sisäinen zen:ini oli tipotiessään sillä punaisella sekunnilla kun tajusin taas realiteetit! Poltin Nuutin ruuankin kattilassa pohjaan kun menin puhisemaan olkkariin. Yhtäkkiä keittiöstä tuprutti kivaa kärynsekaista savua ja olin unohtanut keitokseni liedellä raivoissani. Just great!

No, S tuli sitten myöhemmin ja menin salille. Koko treeni meni jotenki perseelleen ja ärsytti. Vituttaa tää oravanpyörä. Olen se kurre siellä pyörässä ja S pyörittää sitä pyörää.. Kaiken lisäksi tullessaan se toimii kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunutkaan! Olen riippuvainen S:sta jos haluan "omaa aikaani", eli mennä salille. Se on ainoita paikkoja joissa käyn, enkä voi ottaa yksin mennessäni Nuuttia sinne mukaan (vielä).

Tiedättekö. Olen välillä niin yksin, että tuntuu kuin meidän kotimme ulkopuolella ei olisikaan mitään muuta sosiaalista elämää. Kuin ihmisiä ei olisikaan, ja autolle kävellessäni naapurin moikatessa suorastaan säikähdän. Ei sillä, että mökkihöperöityisin! Hehehee.. Neuvolantäti ehdotti seurakunnan kerhoa, valitettavasti en lämpene ajatukselle.

Siispä tutustutin itseni jälleen nettideittailun "ihmeelliseen" maailmaan.... Olen viuhahdellut profiilini kanssa deittisaitilla satunnaisesti fiiliksen mukaan, ja piiloitellut profiilia lopun aikaa. Se on vaan tapa kurkata jonnekkin jossa on 100% sinkkumiehiä tarjolla. Yleensä saan aina ihan tolkun miesseuraa jutusteluun, mutta vielä ei ole kolahtanut niistä kymmenistä kuin yksi. Ja sekin on maajussi kahdensadan kilsan päästä. Hän vaan vaikuttaa äärimmäisen turvalliselta ja mukavalta. Saa mut nauramaan tämän tästä. Pakko myöntää, ollaan juteltu myös puhelimessa. En olisi ikinä kuvitellut että päästäisin ketään vielä tässä vaiheessa lähellekkään puhelinlinjojani. Ja toppuuttelen itseäni koko aika. En tiedä vielä lohdutanko itseäni, vai olisinko ikinä kykenevä tämän "tositarkoituksella"-miehen kanssa mihinkään vakavaan. Hän tahtoo vaimon ja lapsia, lähivuosina. Eikä siinä ole mitään väärää kun lähestyy kolmeakymppiä.

Tällaista tällä kertaa. En tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä tuntea. Uskaltaakko ottaa riskin ja tutustua tuntemattomaan? Roikunko vanhassa ja pohdin loputtomiin tätä oravanpyörää? Vai onko se tutustuminen kuitenkin vaan Sampan korvikkeen hakemista ja sitä ettei sitä kukaan korvaa kuitenkaan... Joku vastaus olisi ihan kiva. Sen vaan tiedän että kaipaan miehen kosketusta.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kotiuduttu

Hei vaan, me ollaan kotiuduttu Nuutin kanssa mun vanhempien luota. 1,5vkon reissu antoi mulle hiukan helpompaa arkea kun vanhemmat auttelivat Nuutin hoidossa minkä töiltään ehtivät. Ehdin käydä myös viisi kertaa salilla tuona aikana! Aion jatkaa samaa rataa ja vaatia Samppaa vahtimaan Nuuttia kolme kertaa viikossa jotta oikeasti pääsen sinne salille. Se on ainoa "henkireikä" tällä hetkellä. Haluaisin myös siihen kuuluisaan kesäkuntoon joskus, enkä ajatella joka kerta että "no ensi kesänä sitten"! :D

Mulla oli myös menkat tuossa pari viikkoa sitten, mikä selittää niitä mun maailmanlopun fiiliksiä. Siis oon nyt tehnyt sen vertran itsetutkiskelua, että mun pms-oireet on todella järkyttävät paria päivää ennen menkkojen alkamista. Siis vaivun suorastaan pimeyteen, ahmin suklaata ja voin henkisesti todella pahoin! Oi tätä autuutta ja naisena olemista...

Olen monesti ajatellut kirjoitella tänne, mutta se on aina jäänyt. Nytkin kulutan aikaa kun odottelen jos S tulisi vahtimaan Nuuttia jotta pääsisin sinne salille. Kello on 12 ja sain tekstarin S:lta että "nukun vielä kaksi tuntia."  TOIVON TODELLA, että se oli vitsi!! En kestä jos tää vitutuskäyrä lähtee taas pahasti nousuun, heti alkuviikosta..

Sain haasteen eräältä bloggaajalta johon vastailen myöhemmin! :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Aikalisä

Mun on varmaan taas aika kerätä kimpsut ja kampsut, pakata meidät autoon ja mennä porukoille lepäämään.

Olen niin epäonnistuja. En jaksa hoitaa yksin Nuuttia, sanon sen ekaa kertaa ääneen. Sanoin sen Alisallekkin, joka sanoi odottaneensa koska murrun. Olen kuulemma ollut niin urhea koko syksyn.

En ole uskaltanut näyttää kenellekkään etten aina jaksa. Minä halusin erota ja valitsin tämän yksinhuoltajana olemisen, sanoin että tiedän mitä tuleman pitää. Silti se, että päivä toisensa jälkeen kiertää tätä pientä kehää. Nuutti koettelee ajoittain hermoja tutkimalla maailmaa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta kun en jaksa yksin seurata sitä koko ajan hereilläoloaikana. Tarvitsen nyt toisen käsiparin.

Havahdun kun tiuskin viattomalle lapselle joka on utelias. Vedän housunpuntista kun vilkkaat pikku kädet hakeutuvat sinne pistorasialle joka välissä.. Olen vihainen, ärtynyt, turhautunut, itkuinenkin. En jaksaisi tehdä pienelle ruokaa, flippaan jos heitän korviketta vahingossa lattialle uutta purkkia avatessa. (vihaan niitä korvikepurkkeja, niistä aina turskahtaa sitä maitoa lattialle/pöydälle...)

Koen ettei Nuutti saa tarpeeksi virikkeitä kun en jaksa. Hävettää että "masentaa". En tiedä onko tämä oikeaa masennusta, mutta alakuloa on jatkunut läpi syksyn ja mieli mustenee koko aika. Pidän itseäni typeryksenä kun en osaa arvostaa vaan kaunista tervettä lastani. Siinä pitäisi olla riittävän hyvä syy jaksaa päivä toisensa jälkeen, vaikka olisi kuinka samaa pientä ympyrää. Loputon itsensä soimaaminen ja riittämättömyys kalvaa, kuin kaivaisin itselleni jotain kuoppaa.

Ilmeisesti alan ymmärtää realiteetit. En saa sitä ydinperhettä minkä halusin. En saa sitä Samppaa, mitä halusin. En saa sitä isää Nuutille, jonka halusin. En saa toista vastuuta kantavaa vanhempaa tämän katon alle, jonka olkapäätä vasten voisin nojata milloin vain. Se satuttaa, pistää niin syvälle rintaani että välillä tikahdun itkusta miettiessäni tätä.

Minun pitäisi miettiä miten saan vointini sille tolalle, että on hyvä olla? En halua havahtua ensi kesänä siihen, että olen samassa mielentilassa. Haaveilen siitä mitä en voi saada, peilistä katsoo edelleen sama pullukka jne.. Ei, en kestäisi sitä! En varmaan kykenisi lähtemään kouluunkaan syksyllä jos en ryhdistäytyisi.

Palataan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pimeää

Ei helvetti mikä ahdistus. Kaikki ärsyttää, jopa Nuutti, joka kerta toisensa jälkeen konttaa eteiseen ja vetää nettipiuhan irti seinästä ja sen jälkeen yrittää työntää kieltä pistokkeeseen! Ei helvetin helvetti! Karjaisen kerran että EI NUUTTI, ja sitten alkaa se jumalaton parkuminen. Hermo on niin kireällä ettei tosikaan!

Seinät kaatuu päälle huonoina päivinä. Tänään on huonoin päivä ikinä tähän mennessä. Oikeastaan koko syksy elokuusta lähtien on mennyt ihan hyvin meillä, mutta mun mieli on ollut koko ajan todella harmaa ja synkkäkin. Nuutti on toki parhainta mun elämässä ja olen kiitollinen lapsestani. Silti tämä kaikki muu, ja muun muassa tämä yksinäisyyden kestäminen on ottanut liian koville. Ajoittain tiuskin Nuutille, tai huomaan että hermo kiristyy kiristymistään. Jos se tekee jotain kiellettyä kymmenen kertaa peräkkäin, huomaan että mun on mentävä jo vessaan hetkeksi rauhoittumaan ja kiroiltava koko litania siellä ennenkuin voin olla taas rauhallinen. Missä helvetissä on se toinen vastuuta jakava vanhempi, joka jakaisi tätä arkea mun kanssani?!? Koko syksyn olen pohtinut kuinka katkeraksi tässä itseäni ajankaan.... En pääse irti vieläkään siitä ajatuksesta etten saanut mun perhettä. Ajatukset muista miehistä oksettaa, suorastaan puistattaa, mutta niin myös ajatukset Sampasta.

Tänään itku on herkässä. Vituttaa suoraan sanoen. En jaksaisi kuunnella Nuutin itkukätinää, enkä kieltää kertaakaan tekemästä jotain. Väsyttää. Istutan sitä kävelytelineessä kun en vaan jaksa hokea koko ajan EI EI EI EI. Niin "huono äiti" -fiilis ettei tosikaan. Kaiken lisäksi se on oksentanut tänään kahdesti ja en tiedä onko sillä sitten huono olo tms. kun tuntuu olevan itkuinen. :(

Tätä ahdistusta lisää myös aina se kun vilkaisen itseäni peiliin. Yritykset terveellisemmästä elämästä on kokeneet kolauksen kerta toisensa jälkeen. Olen kesän jälkeen lihonut 7kg. Toki olen tehnyt paljon terveellisiä valintoja mutta suklaa ja karkki ovat maistuneet harvase päivä siihen päälle. Olen läski, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Salilta olen pitänyt 3 viikon tauon flunssan vuoksi ja eilen käydessäni siellä uudestaan ekaa kertaa, oli olotila epämukavin ikinä! Joka puolella niitä saatanan peilejä ja joka kuvassa iso virtahepo hikoilee. En kestä! Silti usko siihen omaan onnistumiseen tällä hetkellä on nolla. Kierin toisin sanoen itsesäälissä, enkä edes usko pystyväni parempaan. En voisi kerta kaikkiaan olla tyytymättömämpi itseeni. Huono äiti ja ruma akka. Tämä on se tunnetila tällä hetkellä.

Kaikkea tätä lisää stressi mm. ensi kuussa alkavasta jaksosta jolloin vanhempainpäivärahat tippuvat kodinhoidontukeen, ja se on lähes sata euroa vähemmän vaikka saan hoitolisää! En kestä. Ja jatkuvat tingat S:n kanssa siitä, että hänen maksamansa elatusapu on liikaa! Mikä tässä nyt voisi enää onnistua oikeasti.

Vihaan itseäni. Vihaan sitä, että olen niin helvetin tyytymätön elämääni vaikka monilla muilla asiat on vielä niin paljon huonommin.

Ja turha ehdotella että, mene juttelemaan jollekkin, en todellakaan mene. Tässä ei enää mitkään lässytykset kenenkään "ammattiauttajan" kanssa auta. Mun on joko ryhdistäydyttävä tai sitten ei.

Niin, ja ohitan koko isänpäiväaiheen, koska vituttaa suunnattomasti puhua siitäkin. Mun ja S:n välit on taas hiukan tulehtuneet lievästi sanottuna ja hän ei ole tulossa käymään tänä päivänä. Oikeastaan en edes tiedä milloin seuraavan kerran, mutta sitähän tää on! Facebook täyttyy niistä imelistä isänpäivätoivotuksista ja kuvista, kuinka "meidän isää hemmotellaan itse tehdyillä kakuilla". Oi että kun tekis mieli kaikille haistattaa vaan pitkät. No offence.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Voihan..


...Syysmasis! Mutta kun toi kuva ei suostunut siirtymään alemmas, niin mainittakoon heti kättelyssä ettei ole omaa käsialaa täysin. :D Marsipaanivauveli on peräisin 3D-silikonimuotista, jota muuten RAKASTAN! :D Vauvojen teko ei oo ikinä ollu näin helppoo, vapaalla kädellä kun toi ei onnstuisi multa alkuunkaan. Röyhelöpöksyt askartelin itse alustan lisäksi tietty ja kakunkoriste on vaiheessa kaikin puolin. Pitää vähän maalailla ja tehdä kukkia yms. :) Tässä nyt ainakin yksi asia mihin olen fokusoinut viime aikoina ajatuksiani, kun en jaksa telkkuakaan loputtomiin töllöttää... Marsipaaniset kakunkoristeet on hauskaa puuhaa! Tykkään myös väkerrellä kakkuja, mutta niitä tulee niin harvoin tehtyä, sillä ei oo syöjiä tässä talossa tarpeeks.

No täällä arki on tasapaksua tallaamista, lukuunottamatta Nuutin hurjia "kehitysaskelia". Se osaa sanoa selkeästi "ÄITTÄ"! Mutta ei toki tiedä vielä mitä se tarkoittaa.. Yrittää myös kovasti ääntää kakka -sanan "khh" -äännettä, aina kun mainitsen vaippaa vaihdettaessa asiasta. :D Niin hauska tyyppi! Sanoo myös huomaamattaan "VAUVVA", kun on jo viikkoja jauhanut tavuja "vau vau, pa pa, mam mam" jne. :)

Huomenna on isänpäivä. Noh, ehkä jatkan juttuja huomenna, nyt ei vaan yksinkertaisesti huvita.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Ruokaorgasmi

Vedin hatusta eilettäin kanakeiton ohjeen, sillä sitä teki mieli. Oon monesti tehnyt kanakeittoa mutta koskaan ne maut ei ole olleet täysin kohdallaan. Voin jakaa "salaisen" reseptini teidän kanssa jos joku haluaa täydellisen chili-kookoskanakeiton ohjeen. ;)

CHILI-KOOKOSKANAKEITTO

Ainekset:

- Kookoskerma, kookosmaito, kanaliemi
- Kanafileitä
- Punaisia linssejä ja porkkanoita
- Siitakesieniä

Lisää aineksia alapuolella olevassa "mössössä" :D


Keitä ensin 0,5dl vettä ja heitä joukkoon 1kpl luomu kanaliemikuutio. Lisää joukkoon 2prk (2x165g) kookoskermaa sekä 2dl tavallista kookosmaitoa.


Tee sauvasekoittimella "mössö" johon tulee:

- 2-3kpl salottisipulia
- 3kpl valkosipulinkynsiä
- Sitruunamelissaa / korianteria tuoreena!!
- 2-3tl vihreää currytahnaa
- 1 limetin mehu
- 1tl kurkumaa
- tuore inkivääriä raastettuna (itse raastoin reippaasti koska pidän mausta)
- 2kpl punaisia chilejä pilkottuna (poista siemenet jos et halua oikein tulista!)


Heitä "mössö" kattilaan jossa on kookosmaidot ja kanaliemi.

Lisää kattilaan samalla myös n.4kpl kuorittuja ja pilkottuja porkkanoita.

Paista voissa/oliiviöljyssä pannulla maustamattomia suikaloituja kanafileitä. Mausta hyppysellisellä ruususuolaa ja Santa Marian chili explosionilla.
Porkkanoiden keityttyä semi-kypsiksi, lisää joukkoon 1dl punaisia linssejä. Linssien tulisi kiehua 15min jotta ne ovat kypsiä.

Kun porkkanat ja linssit ovat kypsiä, lisää kanafileet joukkoon. Lisäksi heitä siitakesienet kattilaan ja anna porista vielä muutama minuutti.
----

Taivaallisen hyvää! Jos mulla ois ravintola, niin tää ois niin listoilla! :DD