tiistai 26. marraskuuta 2013

Kotiuduttu

Hei vaan, me ollaan kotiuduttu Nuutin kanssa mun vanhempien luota. 1,5vkon reissu antoi mulle hiukan helpompaa arkea kun vanhemmat auttelivat Nuutin hoidossa minkä töiltään ehtivät. Ehdin käydä myös viisi kertaa salilla tuona aikana! Aion jatkaa samaa rataa ja vaatia Samppaa vahtimaan Nuuttia kolme kertaa viikossa jotta oikeasti pääsen sinne salille. Se on ainoa "henkireikä" tällä hetkellä. Haluaisin myös siihen kuuluisaan kesäkuntoon joskus, enkä ajatella joka kerta että "no ensi kesänä sitten"! :D

Mulla oli myös menkat tuossa pari viikkoa sitten, mikä selittää niitä mun maailmanlopun fiiliksiä. Siis oon nyt tehnyt sen vertran itsetutkiskelua, että mun pms-oireet on todella järkyttävät paria päivää ennen menkkojen alkamista. Siis vaivun suorastaan pimeyteen, ahmin suklaata ja voin henkisesti todella pahoin! Oi tätä autuutta ja naisena olemista...

Olen monesti ajatellut kirjoitella tänne, mutta se on aina jäänyt. Nytkin kulutan aikaa kun odottelen jos S tulisi vahtimaan Nuuttia jotta pääsisin sinne salille. Kello on 12 ja sain tekstarin S:lta että "nukun vielä kaksi tuntia."  TOIVON TODELLA, että se oli vitsi!! En kestä jos tää vitutuskäyrä lähtee taas pahasti nousuun, heti alkuviikosta..

Sain haasteen eräältä bloggaajalta johon vastailen myöhemmin! :)

2 kommenttia:

  1. Jatka ihmeessä kirjoittelua! Olen raskausaikana kahlannut koko blogisi läpi ja seuraillut edelleen. Kivaa lukea teidän kuulumisianne ja mitä elämäänne tällä hetkellä kuuluu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Edelleen ihmettelen miten joku jaksaa lukea juttujani, saatikka kahlata blogini läpi! :D Toivottavasti et oo kovin pyörällä päästäsi :D

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)