Joo o

Mitäs me?

Naiset ja eritoten äidit ovat selkeästi luotuja multitaskaamaan. Minun ON tehtävä useita asioita yhtäaikaa, sekä muun muassa katsottava 10-kuiseni touhuamisia, siinä "sivussa" kun luen anatomia&fysiologian tulevaan tenttiin. Mutta TÄTÄHÄN minä halusin?

En ole vielä alkanut opiskelemaan päätoimisesti, LUOJAN KIITOS! Vaan hoidan yhden rästiin jääneen tentin pois, toivon mukaan. Olen toiveikas mutta ihan helvetin epätoivoinen. Pänttäys on nimenomaan luokkaa: luen siinä sivussa kun leikin Nuutin kanssa suunnilleen.... Yritin lukea joululomalla minkä jaksoin kun porukat katsoivat välillä Nuuttia, mutta aihepiiri on yllättäen vaikeaa, eikä hermoston, veriryhmien, nestetasapainon jne anatomiset ja fysiologiset kiemurat hyppää yllättäen sinne korvien väliin ilman ajatusta! Ei auta kun yrittää parhaansa. Pelkään kuitenkin tulevaa syksyä jo valmiiksi, saan sillä ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Oon viimisen pari viikkoa oikeestaan ollu vaan kotosalla Nuutin kanssa. Uuden vuoden jälkiin pistin sen hiukan kukkivan ihastusrintamankin ihan kylmäksi omalta osaltani. Ehkä se oli sitten päivän selvää lohduketta. Siltä alkoi tuntua enkä voinut huijata itseäni pidemmälle. Ihminen oli kyllä todella ihana ja hieno persoona kaikin puolin! Tykkäsi musta ja vielä Nuutistakin, oikeasti. Mutta me oltiin kuitenkin erilaisia ja haluttiin myös eri asioita. Ja mietin Samppaa kaikesta huolimatta. Vaikka mun ja S:n välillä ei mitään olekaan, niin elättelen silti sisimmässäni jotain happily ever afteria.. Sorry! En siis saanut käännytettyä tästä blogista pumpulista harlekiinia..

Me on käyty kyllä uuden vuoden jälkiin Sampan kanssa kiivas keskustelu aiheesta tulevaisuus. Olen yrittänyt tiristää siltä ulos mitä helvettiä se elämältään haluaa, ajelehtia epämääräisesti? Sillä on lapsi, ja exä joka ei haluu päästä kusipäästä irti. Ha. Kieltämättä olen antanut ymmärtää S:n että olisin valmis ajattelemaan meitä vielä jos hän tulee puolitiehen vastaan. Ollaan kuitenkin tämänkin keskustelun jälkeen tultu vastaan todellisuutta.

Herään hyvin pian aina siihen todellisuuteen millainen ihminen Samppa onkaan. Me ei olla sillä aaltopituudella millä pariskunnan tulisi olla. Ehkä hän on liian nuori, jääräpää ja ylpeä ettei ole valmis "avautumaan? Me ei löydetä keskusteluyhteyttä, eikä mulle vaan riitä sepustukset pelkistä arkiasioista päivittäin. Viimeisimpänä kun olen puhunut Sampalle että muuttaisin toiselle paikkakunnalle ensi syksynä opiskelemaan vähän eri koulutusohjelmaan kun nykyiseni. Olen yrittänyt tiedustella mitkä on hänen tulevaisuuden suunnitelmat ja voitaisiinko niitä kenties ikinä yhdistää? Olen saanut vastaukseksi "tee ihan mitä lystäät, äläkä anna mun vaikuttaa mihinkään teidän suunnitelmiin". Niinhän ne perheet toimii? Tai välittävä perheenisä kun äiti sanoo muuttavansa yli 100km päähän lapsen kanssa? 

Mene ja tiedä. Sehän se mun motto on.

Voi elämä...

Kahlasin eilen 2012 vuoden postaukset. Siis apua, mua melkein hävettää mitä mun kirjoitustyylini on silloin ollut!:-D Ja siis olin selkeästi jättänyt ne negatiiviset asiat suurimmaksi osaksi kertomatta blogin alkuaikoina, ja hehkutin niitä hyviä hetkiä S:n kanssa. Tottakai meillä on ollut ne hyvätkin hetket, on edelleen silloin tällöin. Mutta nykyään entistä harvemmin ja silloin kun niitä on, niin en usko niihin. Seuraavassa hetkessä S saattaakin jo olla se "vanha" S, joka haastaa riitaa mitä typerimmistä asioista. Itseasiassa me ollaan riidelty aina melko pienistä asioista, ja siksi en varmaan kehdannut niitä edes alkuaikoina valittaa täällä. Mutta siinä vaiheessa kun en saanut S:lta tukea tai ymmärrystä raskausaikana, oli mulle liikaa. Nyt jälkeen sitäkin asiaa voi tietysti vähätellä, ja voisi unohtaa... Mutta en vaan pysty. Mulla on sellainen mielikuva kuin olisin odottanut yksin, iloinnut yksin koko tulevasta lapsesta. Ja sitten tuli synnytys ja sitten itse lapsi, eikä S osannut tukea silloinkaan. Njäh.. Meillä on aina ollut melkoinen viha-rakkaus suhde!

Päällimmäisinä mieleen jäivät viime vuoden postauksista etenkin keskenmeno. Se tunne kun S ei vaan osannut edes olla siinä, mun vierellä! Sinä päivänä kun se tapahtui, jäin lopulta yöksi yksin kun suutuin siitä, että S vältteli aiheesta keskustelemista ja kotiin päästyä nauraa hörötti telkusta tulleelle komedialle. Mun ymmärrykseen ei mennyt että se mun lohduttaminen oli S:lle liikaa vaadittu!

Myös tuona aikana S oli todella aloitekyvytön kaiken kodin siisteyden ja ruuanlaiton suhteen. Se ei osannut pestä pyykkiä, ei löytänyt imuria kaapista, ei osannut laitta kenkiä kenkätelineeseen (vaan jättää ne oven eteen edelleen!), ei pessyt vessaa, ei laittanut ruokaa.. Listahan on loputon. Tästä kaikesta me riideltiin jo silloin. Mulla tosin riitti vielä kärsivällisyyttä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Halusin uskoa että kyllä se siitä...

Käytiin elo-syyskuussa myös Levillä viikonloppulomalla mikä meni päin helvettiä. Olin ensinnäkin todella pahoinvoiva raskaudesta johtuen, mutta S ei tätä käsittänyt. MITEN VOI OLLA JATKUVASTI PAHA OLO JA OKSETTAA??! Sitä se ihmetteli. Makasin suurimmaksi osaksi hotellihuoneessa huonvointisena siis. Muistan että saatiin jo ajomatkalla joku riita aikaiseksi, ja tunnelma oli jo valmiiksi surkea. Enkä vaan jaksanut yrittää lopulta tehdä lomasta edes pakon edessä hyvää kun oma oloni oli niin paska. Me ei todellakaan harrastettu minkäänlaista läheisyyttä koko viikonlopun aikana. :-( Sen jälkeen oikeastaan päätin että meidän lomailut saa olla vähäksi aikaa siinä, eikä edelleenkään huvittaisi ajatuskaan lähteä S:n kanssa kotia kauemmas. 

Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kertonut melko vähän alkuaikoina siitä negatiivisuudesta täällä. Jossain vaiheessa mulla ei vaan enää kantti kestänyt ja se paska alkoi sitten leviämään tekstien muodossa tänne. Mun vitutus S:aa kohtaan, kaikkien painostus ja ymmärtämättömyys mua kohtaan.. Täältä olen saanut ainoastaan parhaita neuvoja, niiden toteutus vaan on vielä ajatustasolla. 

Nyt on pakko lopettaa ja palata sisätautien tenttimatskujen ääreen. Poika on unilla joten vielä on pari h aikaa pänttäillä ennen ekaa syöttöä!

Rv 36+1

Olen yrittänyt tehdä kämpillä taas perus kotiaskareita vaikka liikkuminen tekee tuskaa ja alakerta on ihan tulessa. Eipä sitä osaa paikoillaankaan maata. Sain vihdoin vaihdettua uudet keväiset verhot keittiöön jouluverhojen tieltä ja uusi ruokailuryhmäkin on kotiutunut. Teki kyllä pikkasen tiukkaa toi verhojen vaihtaminen, mutta eipä S:sta ois mitään apua ollut. Ihan sama mitä pyydän sitä tekemään, niin ei se tee sitä.

Tänään sit lueskelin S:lle varta vasten vau.fi -nettisivuilta artikkeleita kun se makas sängyssä. Oli ihan hyviä juttuja siitä kuinka äidin ja isän suhtautuminen esikoisen syntymään on kovin erilaista ja vanhemmille muodostuu helposti ne perinteiset sukupuoliroolijaot - mistä en itse pidä! Jos isä ei osallistu lapsen hoitoon syntymästä saakka, niin voi olla vaikeaa osallistua missään vaiheessa. Siellä mainittiin myös kuinka miehelle tekis hyvää osallistua perhevalmennukseen, eihän nainenkaan voi valita käykö neuvolassa vai ei? Ja synnytykseen osallistumisesta mulla on melko radikaali mielipide, koska mun mielestä se on miehen eli isän velvollisuus tukea puolisoansa, ja nähdä lapsensa syntymä niin realistisesti kuin se oikeasti tapahtuukin!

Tuntuu että aika matelee just nyt! En tiedä miten jaksan keskittyä vielä siihen tenttimiseen.. Jotenkin ärsyttää niin vietävästi että sitäkin pitää stressata vielä nyt. :-( Ja jos pänttään ja joudunkin lähtemään synnyttämään ennen sitä, niin joudun tekemään sen joka tapauksessa myöhemmin... Plah. Nyt ei malttais enään kun odottaa milloin vauva alkaa syntymään ja että se saatais pihalle yksiöstään. :-) Mut en tosin tiedä miten kykenisin vauvan hoidolta keskittymään sen tentin tekemiseen myöhemminkään, että ei sen puoleen...

S lähti iltavuoroon tuttuun perjantaiseen tapaan ja sen jälkeen se aiko lähteä kaverillensa istumaan iltaa... Ei sillä, en kieltänyt koska eipä se sellaista usein harrasta. Munkin piti nähdä Alisaa mutta niiden koko perhe oli sairastunut kunnon räkätautiin, joten parempi pysyä nyt sit kaukana pöpöpesistä! Huomenna mennään ilmeisesti S:n kanssa katsastamaan se "21 Tapaa pilata avioliitto". :-D Sitä kiinnosti jostain syystä lähtee kattoon se.. Heh. Ajattelin lähteä käymään kaupungilla lyllertämässä edes vähän. Vois kai tän ajan käyttää osittain hyödyllisesti ja vaikka lukea sisätauteja tai laskea lääkelaskujakin. :-/ 

Mukavaa perjantaita<3

Rv 36+0

Heips.

Pitää alkaa heti alkuun valittamaan kuinka tuskanen olo mulla on! :-( Viime yönä en kyennyt juurikaan nukkumaan järkkyjen liitoskipujen vuoksi! Hädin tuskin pystyin kylkeä kääntämään kun tuntui että lantio repeää liitoksistaan! Tää olo on huonontunut muutamassa päivässä kivuliaasta ihan helvetin kivuliaaksi. Vessaan könyäminen yöllä tuotti melkeinpä itkun kun en meinannut päästä sängystä ylös.

Eilisestä uusintatentistä meni 1/3 läpi. Eli itse sisätautien osio meni todella hyvin, mutta lääkärikysymys ja lääkelaskut olivat sitten se kompastuskivi. Nyt alkaa sumpliminen että pänttäänkö vielä ennen vauvan tuloa ja yritän päivää ennen laskettua aikaa tehdä ne uusintatenttitilaisuudessa, vai teenkö vasta vauvan syntymän jälkeen ne kevään aikana. Vituttaa kyllä että tämäkin meni tällaseks säätämiseks... Istuin siellä tentissä maksimit 3h ja märisin epäonnistumista S:lle loppuillan. Oli kyllä muutenkin niin tuskaa näissä kivuissa istua siellä se aika ja yrittää keskittyä kun vauva muljuaa ympäri masua epämukavasti! Tänään on ollut päivä uus, mutta kyllähän tuo tentti nakertaa...

Tänään oli sitten myös neuvola, minkä meinasin jo unohtaa. Mun paino on noussut sitten 3,5 viikossa sen 4 kg nyt että HUH HUH. :-D Söin kyllä eilen illalla suruuni kotipizzan super suolaista pitsaa, koska join vettä koko illan ja monesti yölläkin. Aamulla kihlasormus ei mennyt nimettömään turvotuksen vuoksi. :-D En kuitenkaan paljastanut neukkutädille tätä, mutta se kehoitti tosissaan nyt katsomaan mitä suuhun pistää. Plyä. 

Sf-mitta oli 33cm ja vauva kuulemma pää alaspäin raivotarjonnassa, JES!:-) Ei se ookkaan kumma kun monottaa mua niin ylös rintakehään. Painoa ei osannut vauvalta arvioida kun mun vatsa on niin kiinteä! Sanoi että kun on hyvät vatsalihakset niin on vaikee saada vauvasta otetta mahanahan läpi.. Oon itse todennut samaa, että mun masu on melko kova joten vatsalihastreenit ei ilmeisesti oo menny hukkaan. ;-) Ehkä oon säästynyt niiltä raskausarviltakin vielä osittain sen takia et masussa ei oo ollu nii paljoo ylimäärästä ja kummiski suht hyvät vatsalihakset alla.. :-) Saahan sitä toivoa.

Viikon päästä sitte synnytystapa-arvioon, jaiks!

Rv 34+6

Eilinen päivä meni tenttimateriaaleja oikoessa ja aloin vihdoin myös lukemaan. Huh huh, on taas niin paljon ja laajasti asiaa, että onhan tässä tekemistä että saa asiat jäsenneltyä myös korvien välissä. Tässä vähän eilistä päivää kuvina. :-)

Kurssimateriaalit tulostettuna. Jepjep, saaaaatoja sivuja.

Tarvittavat opukset....

Illalla yritin kuoria tän zombie -ulkonäön alta jotain ihmistä muistuttavaa! Juurikasvu sai väripurkista kyytiä, perjantaiksi hiustenleikkuu varattu(!), silmäripset ja kulmat värjätty ja syväVIRKISTÄVÄ kasvonaamio asetettuna!:-D Lopuksi istuin yli puoli tuntia omenan tuoksuisessa jalkakylvyssä varpaankynnet lakattuina ja sääret ajeltuina! Voin sanoo että piristi ainakin ihan vähän tätä ankeeta oloa. :-) Ainakin tuli se "freshimpi" olotila

Maisemaa. Huoneen parvekkeelta. Home sweet home <3

Rv 30+2

Terveisiä tenttikirjojen välistä. Oon viimeiset kaks päivää "ryhdistäytynyt" ja lukenut aamusta iltaan farmakologiaa, sillä tuleva tentti on TI. Oon saanut pian alueen kahlattua läpi, mutta asia tuntuu todella raskaalta... Olen silti motivoitunut saamaan sen ykkösen tentistä! :-D 

Oon yrittänyt työntää ton äidin heittämän sammakon syvimpään mielen sopukkaan unohtumaan, mutta asia hämmentää mua silti! Käytiin myös pari päivää sitten S:n kanssa jonkin sortin tekstiviesti sotaa. Sampan mielestä vaadin liikaa enkä kunnioita sitä, kuulemma. Hmm.. Vaikeaa... Ei olla puhuttu puhelimessa kuitenkaan, enkä vielä jaksaiskaan. Tiistaina olis kuitenkin mentävä takas kaupunkiin kämpille, ahdistaa.

Mun ja mun exän välinen Whatsappailu on hiljentynyt tosiaan viime aikoina melkosesti kun se sai kuulla tästä raskaudesta. Hän on kuulemma kateellinen mun tilanteelleni ja mustasukkainen S:lle. Olin siitäkin tiedosta vähän hämmentynyt... Toivoisin vaan että S tietäis kuinka onnekas onkaan..

Huoh.

Takaisin tenttikirjojen pariin...

Rv 29+3

Mua hajottaa niin pahasti nämä tulevat kaksi tenttiä. 8.pvä olisi tentittävä syksyllä käyty farmakologia (istuin kurssin toista kertaa uusiksi!) ja en oleta että tulossa on yhtään helpompi tentti, sillä kurssin piti sisätautien erikoislääkäri. Siis f*** me. On todella tyylikästä jättää näitä kursseja rästiin, ja painia niiden kanssa sitten ihan paniikin vallassa. Toinen tentti on sisätaudeista, vaikea sekin, mutta siitä olisi selvittävä 16.pvä. Sen jälkeen mun ei tarvis kuin odotella vauvan tuloa ja ottaa rennosti! En vaan usko että se käy noin helposti, pelkään istuvani helmikuun uusintatentissä vielä uusimassa KUMPAAKIN tenttiä yhtäaikaa!

Siis en vaan käsitä tuota farmakologiaa. Se on ihan helvetin vaikeaa. Sekö nyt asettui mun sairaanhoitajan urani kompastuskiveksi? En nimittäin aio istua kyseisellä kurssilla enään ikinä. 

Tulin porukoilta kämpille muutama päivä sitten, ja tässä on ehditty jo perheriitaa haastamaan jälleen S:n kanssa. Kun ei suju niin ei suju sitten. Toi 24/7 pelaaminen tietokoneen edessä tekee sen aivosolun rippeistä näemmä ihan mössöä!! Nytkin kun se sai silmät auki niin avasi tietsikan ja alko hakkaamaan sitä. Se on ostanu kaiken lisäksi jotkut hifistely kuulokkeet itelleen mitkä päässä se ei kuule ulkopuolista maailmaa ollenkaan. Jos sille jotain haluaa sanoa, niin se pitää mennä huutamaan sen korvan juureen. Arghhhh....

Ajattelin KE paeta jälleen porukoille kun olen käynyt neuvolassa. Jos siellä sais rauhassa lukea tohon paskaan tenttiin ja ehkä äitikin vois jotenkin prepata. Täällä musta tuntuu että kaikki S:n tekeminen vaan lähinnä ärsyttää maksimaalisesti kun itse pitäs keskittyä kouluhommiin. 

Rv 26+4

Hei vaan, täällä on kotiuduttu reissusta ja yritetään orientoitua viimeiseen kouluviikkoon! Koville ottaa, ei nimittäin kiinnostaisi pätkääkään viettää kasista neljään päiviä istuen tylsillä kursseilla... On myös tuskaisaa istua kovilla koulun penkeillä mahan kanssa. Tuntuu että vauva potkii tai huitoo kylkiluihin aina istuessa ollessani ja selkä kipeytyy muutenkin tönöttämisestä. 

Tampereella shoppaillessa pitkät kävelyt kaupungilla ei myöskään tuntuneet kovin hyviltä. Kaipa ne sitten oli jonkin sortin supisteluja mitä sateli (tosin suht kivuttomia), mutta vatsa oli ihan kivikovana jatkuvasti. Oli siis tuskaisaa yrittää shoppailla ja kaiken lisäksi jos vatsaa ei kivistänyt, niin oli järjetön pissahätä joka puolen tunnin välein. Äh, hirveetä valitusta mutta kaipa oon vaan väsynyt. 

Mun ja Sampan välit on olleet lämpimämmät, itseasiassa on ollut ihan rakkautta ilmassa nyt reissun jälkeen. Sillä tuntui olevan mua ikävä ja olen huomannut, että kun en motkota itsekään sille jatkuvasti jostain, niin on paljon lempeämpi tunnelma talossa. Tätähän se on. Joustamista, puolin ja toisin. Olen luja luonne ja vaadin paljon toiselta, siksi kai se "periksi antaminen" tuntuukin niin vaikealta. 

Mun luokkakaveri sanoi tänään mulle, että onpa mulla pieni masu viikkoihin nähden! Hmm. Mun kohdun pohjan korkeuden mitta tosin huitelee hiukan ylimmän käyrän yläpuolella? :-D Tosin se mitta on kuukauden takaa, että mielenkiinnolla odottelen seukki neuvolakäyntiä. Itseasiassa sen olisi pitänyt olla tänään, mutta se nyt siirtyi koulun vuoksi, enkä ole saanut vielä uutta aikaa. :-( Vauveli kuitenkin liikkuu ahkerasti ja jumppaa pitkin päivää. Viime yönä heräsin ekaa kertaa kovaan muljahteluun, mutta nukahdin pian uudestaan. 

Pitää joululomalla ryhdistäytyä ja ladata kuviakin tänne. Nää on nyt vaan tällaisia tylsiä kertomuksia arjen keskeltä taas.. Liibalaaba. :-D Hyvää viikkoa kaikille!

Rv 16+4 Ensimmäinen lääkärineuvola

Noniin, pitää nyt vielä päivittää siitä lääkärineuvolasta. Pitää kehua kyllä oikein mukavaa lääkärinaista joka siellä oli! :-) Tervehti, jutteli mukavia, kyseli vointia ja oli ennenkaikkea helläkätinen! Ihana lääkäri!

Kaikki oli onneksi hyvin. Kohdunsuu oli kiinteä ja tietysti kiinni, verenpaineet ok, paino oli nyt noussut lähtöpainoon mitä olin ekalla neuvolakäynnillä (KIITOS SUSHIN JA SOIJAKASTIKKEEN KERÄÄMÄN NESTEEN!). Vauvan sydänäänet kuuluivat neuvolan dopplerista vahvempina kuin koskaan ja saikin kehuja lääkäriltä. :-D Syke huiteli 155-162 kieppeillä. Voi kun olin pakahtua rakkaudesta siinä sitä kuunnellessa!!<3 Kaikkea sitä joutuukin vauvan eteen kärsimään, mutta tiedän että se on sen arvoista ja enemmän.

Nyt tuleekin mukavahko tauko tässä neuvolassa ravaamiseen. Neljän viikon päässä häämöttää ensin rakenne UÄ ja sitten vasta uusi neuvolakäynti. Onneksi silloin työharjoittelu on jo takana päin, kunpa selviäisin sinne ehjin nahoin ja stressaamatta päätäni irti. Neukkutäti kyllä sanoi, että olla yhteyksissä häneen jos on tarvetta sairaslomalle tms. 

Mua vaan suorastaan masentaa toi alkava harjoittelu. Tällä hetkellä on just sellainen olo että en selviä. Aamu seitsemän vuorot, perushoito, jalkeilla olo 8h, vittumaiset hoitajat, pitäis jaksaa olla tyrkkynä opettelemassa kaikkea, koulutehtävät, uusintatentit, harjoittelun tehtävät, tavoitteet.... Siis HUOH. Tiedän että pitää edetä päivä kerrallaan, mutta en voi olla ajattelematta tätä tulevaa työn määrää.

Onneksi tänä iltana on maajussille morsian! :-DD

Rv 12+6

Voihan väsymys. Olen taas jostain syystä alkanut iltapäivästä väsymään ja voimaan pahoin? Ähh.. Koska tästä virkistyy? Myös tietynlainen hengästyminen on tullut kuvioihin ja päänsärky? Onneks uni auttaa... 

Huomisen jälkeen alkaa viikon mittainen opinnäytetyön tekemisen viikko (mikä on PIKKASEN vaiheessa mulla)... Taidan lähteä kotopuoleen jossain välissä viikkoa pakertamaan tehtäviä. Koulussa istuminen on maailman puuduttavinta touhua, varsinkin klo 8-16 päivät. Siis YÄK.

Ei mulla muuta, viikot paukkuu taas kohta!!<3

Rv 11+4 kouluaamu

Oon pyörinyt yön levottomasti sängyssä, "peläten" tätä aamua, kouluaamua. Haluaisin olla kuin 4-vuotias lapsi, asettua lattialle huutaen ja potkien, etten tahdo yksinkertaisesti mennä. Ahdistus. Heräsin viideltä. Join kahvia, jännitin. Kuuntelin musaa, söin. Vatsa sekaisin, jännityksestä. 

Vedin äitiysfarkut jalkaan, pitkän topin ja lörttö neuleen. Vatsa pömpöttää todella. Ahdistaa sekin kun ihmiset luulevat minun lihoneen. Puna-blondi tukka paistaa peilistä, huoh. Vartti lähtöön... Vittu.

weheartit.com

Rv 11+2

Viimesiä lomapäiviä viedään, maanantaina alkaa nimittäin koulu! Pelkkä ajatuskin oksettaa. Niin paljon töitä tiedossa tulevana syksynä, että ainoa asia mikä lohduttaa on ettei mun tarvi ehkä joulun jälkeen juuri siellä kärvistellä! Ei olla oltu S:n kanssa missään yhteyksissä sen torstain jälkiin, enkä oo oikein päässyt mihinkään ratkaisuun miten edetä.

Soittelin muuten perjantaina sen np-ultra-ajankin äitityspolille, sain sen 10.9. Raskausviikkoja on jotain 13+ silloin... Kävin sillon perjantaina antamassa verinäytteitä labraan, missä sit katotaan niitä kromosomiriskejä, Rh neg. vai pos. ym juttuja! Joten seki alta pois...

Eilettäin tuli liikuttua ihan kunnolla. Käytiin yli pari tuntia äidin kanssa metsässä haahuilemassa marjojen ja sienten perään. Valitettavasti saalis jäi sienten osalta hyvin vähäiseen, tänä vuonna on ollut ihan surkea vuosi niiden osalta! :-(( Lisäksi istuttiin iltaa pihalla viinimarjapensaissa ja poimittiin vähän vitamiineja pakkaseen! 

Pahoinvointi on muuten loistanut poissaolollaan muutamina viime päivinä! Joten sormet ristiin että se katoais kokonaan. Se on kyllä hiipunut paljon alkuvaiheesta, ainoastaan joskus tulee sellasia ihme pahoinvointi"aaltoja", että alkaa yhtäkkinen kauhea kuvotus ja oksetus. Mut oon vaan mennyt makuulle ja hengitellyt syvään, enkä oo antanut oksun tulla. :-DD

Nyt lähen suihkuun!

Fuck everything.

Tuntuu että kaikki oli äsken hyvin ja nyt löydän itseni pohjalta. Olo on lohduton. Keskenmeno täydensi vain kaikkea tätä katastrofia elämässäni. Se olisi voinut olla yksi pelastava tekijä, ainakin se sai minut tuntemaan onnellisuutta. Sitä olin halunnut. Nyt koulustressi painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Olin eräänlaisessa "palaverissa" koululla, kuvittelin että palaveri olisi rakentava. Vastassani olikin 4 ihmistä jotka painostivat minua suorittamaan kursseja mahdollisimman nopeasti. Ei kaikkia ihmisiä vaan voi iskeä samaan muottiin ja lyödä tahtia missä ajassa kaikki asiat suoritetaan. Anteeksi vain, mutta olen yksilö!!

weheartit.com

Sain myös arviota, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Mieti, se tunne kun täysin tuntematon ihminen arvioi sinua ihmisenä. Tuntematon, joka ei tiedä tasan MITÄÄN sinusta ihmisenä. Voin sanoa, että se ei tunnu hyvältä. Koulutehtäviä VOI ARVIOIDA. EI ihmisiä, joita ei tunne! 

weheartit.com

Keskustelu meni siis sanomattakin päin helvettiä. Niinkuin kaikki muukin elämässäni tällä hetkellä. Ei todellakaan nostattanut motivaatiotani. Ei ei.. Tuntuu että olen elämäni pohjalla, voiko tämän pohjemmas mennä? 

Ihmettelen suuresti, miten hoitoalan ammattilaisetkin osaavat käyttäytyä niin epäammattimaisesti? Olen nähnyt toki käytännössä persoonia, jotka eivät todellakaan sovellu alalle, mutta että niitä ihmisiä on myös kouluissa opettamassa meitä. Opettamassa miten tulla hoitajaksi, kun itse ovat täysiä paskoja. Tekisi mieli oikeasti paljastaa jo missä koulussa olen, jotta kukaan ei ikinä harkitse hakevansa sinne. Itse kun aion vakavasti harkita lyöväni hanskat tiskiin tämän opinahjon osalta. Luulin, että tärkeintä tällä alalla on ihmistuntemus ja halu AUTTAA muita ihmisiä. Harmillisen usein näkee vain sitä, kuinka arvioidaan, analysoidaan, litistetään, alistetaan ja haukutaan. Ja tätä kaikkea kutsutaan TUKEMISEKSI. 

Kukaan ei nykypäivänä tunnu arvostavan rehellisyyttä. Ei negatiivista eikä positiivista. Jos sanot asioita suoraan asiallisesti. Sinut halutaan hiljentää. Tärkeintä on olla tekopyhä mielistelijä, sulautua valtavirtaan ja olla hiljaa. On tietyt nappulat joilla koneet pyörii, yhteiskunnan koneet. Jos heittäydyt kapulaksi rattaisiin, on tietyt ihmiset jotka yrittävät potkia sinut pois tieltä. Tulee melko arvoton olo. Ihmisen arvo kun nykypäivänä koostuu suurimmaksi osaksi siitä, mitä teet työksesi / kuinka etevä opiskelija olet, kuinka hyvin teet työsi ja kuinka paljon teet työtä. Ajanlaskun sana on TYÖ. Ja tärkeintä että teet sitä paljon, hiljaa ja hyvin.

Näinä hetkinä mietin miksi helvetissä hakeuduin tälle alalle?! En koe oloani mitenkään tärkeäksi tai että panostani arvostettaisiin edes vähän. Hoitotyö kun on "kutsumus", eihän siitä haluta edes maksaa hyvää palkkaa! Hoitajien pitäisi niska limassa pyyhkiä perseitä, ja sairaanhoitajien olla vastuussa lisäksi monesta muusta asiasta (kuten lääkehoidosta!), eikä siitä haluta maksaa edes riittävästi! Naurettavaa. Meidän pitäisi haluta tehdä tätä työtä melkein ilmaiseksi, onhan se sentään kutsumus. 

Ehkä pitääkin alkaa miettimään muita mahdollisuuksia. Vaikka sitä, jos tekisi jotain mistä nauttisi oikeasti. Pääseehän sitä helpommallakin. Varmasti. Jotain missä ei tarvitse aina miettiä, mihin suuntaan pitää pyllistellä. 

weheartit.com

Hmph.

Muutaman tunnin päästä pitäs lähtee sinne naistentautien polille ronkittavaks. Ja antamassa verinäyte. Tuntuu niin turhalta... Antasivat mun olla nyt rauhassa. Vatsa on ollut tosi kipeä jotenkin, eikä ajatus siitä ultrasta tee olosta yhtään parempaa. Pelottaakin, mitä jos ne löytää sieltä oikeasta munasarjasta jotain? Jos ne ylipäätään tällä kertaakaan löytää koko munasarjaa. (Luin netistä, että syitä voi mm. olla endometrioosi! Jos toinen munasarja ei näy ultrassa) No huh hu, selittäski ne kummalliset kivut ja tuntemukset. Ei se gyne viimeks ääneen kuitenkaan mitään sanonu tai kyselly oireista. Hmph. Ahdistaa.

Samppakaan ei käyny kattomassa mua eilen tai kyselly mikä mun vointi. Lähetti vaan jotain viestiä että haluu lykätä tätä vauvanyritystä tulevaisuuteen. No shit? Ihan ku oisin jotenkin arvannut. Enemmän oon ehkä vihainenkin nyt sille siitä, ettei se ole ollut mun tukena. En oo saanut mitään lohtua IRL keneltäkään. Joku ihmisenalku on vaan valunut valtoimenaan ulos musta, eikä kukaan lohduta kotona. Tekis vaan mieli jäädä kotiin sänkyyn makaamaan, olla kipee. En tahtois mennä kouluun. =(

Raskausoireet (kuten hillitön tissien arkuus) hävisi todella nopeasti, heti eilettäin. Säikähdin jopa, kun rinnat eivät enään aristaneet. Hcg vaan romahti veressä... Toisaalta hyvä että se kerralla romahti ihan alhasiin lukemiin, luonnon pitäis hoitaa tää homma, eikä mitään ylimääräistä apua tarvita. Tuntuu että kohtu on supistellut paljon, viime yönäkin tunsin sellaista ihme nykimistä alavatsalla. =( 

Kouluhajotus ja sen pakoilua vauvamaailmassa

Täältä tenttikirjojen äärestä vielä hei. En kestä tätä koulua, oikeesti. Kuka voi ymmärtää näitä anatomian monimutkaisuuksia?! Kaiken lisäksi vielä vaikeimpia aiheita mun mielestä meneillään kun puhutaan aivotoiminnasta, hormonitoiminnasta, verenkierrosta ja mistä lie! Noh, oli sydän asiatkin melko haastavia. Anatomia & fysiologia on ehkä yks ahdistavimmista aineista. Meidän tentitkin koostuu ainoastaan esseistä, kamoon! Ei meistä mitään lääkäreitä kuitenkaan leivota, niin ei ehkä tarttis olla niin älyttömiä nää kurssit. Puuh. Mua hajottaa koulu. Mitenköhän kestän palata takas koulun penkille mammalomalta, jos sinne saakka pääsen? Mulla ois sen jälkeen vielä alle vuosi koulua, tosin suurin osa pelkkää suuntautumista ja työharkkaa, mut anyway. Kuinka moni teistä lukijoista opiskelee ja odottaa tai yrittää vauvaa tällä hetkellä?? =)

Moni odottaa myös sitä, että valmistuu ennenkun pistää pullat uuniin. Ehkä pelkäänkin muiden ihmisten moralisointia tässä, kun en ehdi koulua kuitenkaan päättää ennen kun vauvan pitäs saapua maailmaan. Tiedän kyllä monia meidän koulusta ja luokaltakin jotka ovat äippälomalla para'aikaa, mutta eihän kouluansa venyttäviä katsota niin suopeasti. Siis ainakaan opettajien näkökulmasta, niillä on joku älytön kiire saada kaikki valmistumaan ajallaan. Ainakin mun tutor opettaja on omien sanojensa mukaan huolissaan mun koulunkäynnistä jo nyt, kun mulla on muutama tentti ja kurssi jäänyt roikkumaan näiden parin opiskeluvuoden aikana! Ho hoijaa. Saapa nähdä kuinka se pomppii riemusta kun kuulee tästä uutisesta.. not. Mulla on itseasiassa eräs palaveri tulossa jossa puidaan opon ym kanssa mun opintosuunnitelmaa ja sitä että valmistuisin ajallani. Heh, en aio tosin vielä paljastaa tätä mun jymy-yllätystä. Saavat nähdä sen sitten syksyllä kun palaan kouluun, oon vähän ilkee! =D Mutta ei se mun mielestä ole kuitenkaan koko maailman asia, että oon paksuna. Eikös? Mikä velvollisuus mulla on niille kertoa, ellei se estä mun koulunkäyntiä tms. Mutta mulla on sitä kouluaki nyt niin vähän, varmaan 1,5 vkoa koulupäiviä yhteensä toukokuun aikana.

Kävin tänään leikkauttamassa otsiksen takas, onpa taas vähän ilmettä. Pienikin muutos tekee oikeesti ihmeitä, ja piristää mukavasti. Mulla on aina ollut melkein sama malli hiuksissa, pitkähköt vaalean blondit hiukset ja otsis. =) Värjäilen tietyin väliajoin vaan tyven blondiksi, tekis mieli kyllä käydä joskus kampaajallakin vaihtamassa värilookia mutkun se on niin hiton kallista! Niissäki voitas kyllä vähän ajatella opiskelijoita ja vähävaraisia.... Mua on alkanut kuitenkin miellyttämään Meri-Tuulin ihana uusi tukan liukuvärjäys (?)  En löytänyt hyvää kuvaa, mut jos ootte kattonu "Meri-Tuulin ja Saran metropolit"- ruokaohjelmaa, niin siinä sen näkee ainaski. =)

Tää aihe taas lähtee myös lapasesta, mut mikäs siinä. =D Kampaajalta lähties poikkesin Suomalaiseen kirjakauppaan hakeen vähän koulujuttuja, ja siinä samalla sit päätin selailla vauvakirjoja. Miks ne on muuten kirjakaupassa niin paljon kalliimpia kun että tilaat ne netistä vaikkapa adlibriksestä! Mut löysin kyllä mun ultimate favorite vauvakirjan, minkä sit tulevaisuudessa haluan. Siis nettiselailun perusteella ei todellakaan kantsi tilata vauvakirjaa... Niin ja se kirja oli tosiaan nimeltään "Kulta pieni" ja maksoi Suomalaisessa jotain 35e! Kuvitelkaa, ja adlibriksen sivuilla 19,90e! Huikea ero.. Toi kirja oli siis kyllä todella hyvä verrattuna muihin mitä siellä oli tarjolla. Tuo kirja oli nimittäin melko paksuhko ja kattava. Tilaa on kuville ja pidemmillekkin teksteille. Tosi kiva!

Toinen kirja minkä bongasin sieltä, oli "Muumi - Isovanhempien rakkaat muistot", mikä ylläripylläri oli 15 egeä halvempi jälleen ablibriksessä. Mulle syntyi heti idea, että annan ton kirjan samalla vanhemmilleni kun kerrotaan sit joskus myöhemmin tästä vauvauutisesta! Siihen kerätään kummankin puolen suvun tietoa ja kuvia isovanhemmista, isoisovanhemmista jne. Heidän fiiliksistään kuullessaan lapselapsesta ym.! Tosi ihana muisto itselle ja lapselle itselleen tulevaisuudessa. Siinä siis vinkkiä muillekkin tuleville mammoille. =o) Ihana kun pari päivää sitten oli palkkapäiväkin, painoin kiitettävän määrän työtunteja kuukausi aikaa ja nyt oli kyllä hyvä mieli. On varaa sit tuhlailla johonkin vauvajuttuihinkin jatkossa ja pistää vähän säästöön...

Kuva googlesta!