Voi elämä...

Kahlasin eilen 2012 vuoden postaukset. Siis apua, mua melkein hävettää mitä mun kirjoitustyylini on silloin ollut!:-D Ja siis olin selkeästi jättänyt ne negatiiviset asiat suurimmaksi osaksi kertomatta blogin alkuaikoina, ja hehkutin niitä hyviä hetkiä S:n kanssa. Tottakai meillä on ollut ne hyvätkin hetket, on edelleen silloin tällöin. Mutta nykyään entistä harvemmin ja silloin kun niitä on, niin en usko niihin. Seuraavassa hetkessä S saattaakin jo olla se "vanha" S, joka haastaa riitaa mitä typerimmistä asioista. Itseasiassa me ollaan riidelty aina melko pienistä asioista, ja siksi en varmaan kehdannut niitä edes alkuaikoina valittaa täällä. Mutta siinä vaiheessa kun en saanut S:lta tukea tai ymmärrystä raskausaikana, oli mulle liikaa. Nyt jälkeen sitäkin asiaa voi tietysti vähätellä, ja voisi unohtaa... Mutta en vaan pysty. Mulla on sellainen mielikuva kuin olisin odottanut yksin, iloinnut yksin koko tulevasta lapsesta. Ja sitten tuli synnytys ja sitten itse lapsi, eikä S osannut tukea silloinkaan. Njäh.. Meillä on aina ollut melkoinen viha-rakkaus suhde!

Päällimmäisinä mieleen jäivät viime vuoden postauksista etenkin keskenmeno. Se tunne kun S ei vaan osannut edes olla siinä, mun vierellä! Sinä päivänä kun se tapahtui, jäin lopulta yöksi yksin kun suutuin siitä, että S vältteli aiheesta keskustelemista ja kotiin päästyä nauraa hörötti telkusta tulleelle komedialle. Mun ymmärrykseen ei mennyt että se mun lohduttaminen oli S:lle liikaa vaadittu!

Myös tuona aikana S oli todella aloitekyvytön kaiken kodin siisteyden ja ruuanlaiton suhteen. Se ei osannut pestä pyykkiä, ei löytänyt imuria kaapista, ei osannut laitta kenkiä kenkätelineeseen (vaan jättää ne oven eteen edelleen!), ei pessyt vessaa, ei laittanut ruokaa.. Listahan on loputon. Tästä kaikesta me riideltiin jo silloin. Mulla tosin riitti vielä kärsivällisyyttä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Halusin uskoa että kyllä se siitä...

Käytiin elo-syyskuussa myös Levillä viikonloppulomalla mikä meni päin helvettiä. Olin ensinnäkin todella pahoinvoiva raskaudesta johtuen, mutta S ei tätä käsittänyt. MITEN VOI OLLA JATKUVASTI PAHA OLO JA OKSETTAA??! Sitä se ihmetteli. Makasin suurimmaksi osaksi hotellihuoneessa huonvointisena siis. Muistan että saatiin jo ajomatkalla joku riita aikaiseksi, ja tunnelma oli jo valmiiksi surkea. Enkä vaan jaksanut yrittää lopulta tehdä lomasta edes pakon edessä hyvää kun oma oloni oli niin paska. Me ei todellakaan harrastettu minkäänlaista läheisyyttä koko viikonlopun aikana. :-( Sen jälkeen oikeastaan päätin että meidän lomailut saa olla vähäksi aikaa siinä, eikä edelleenkään huvittaisi ajatuskaan lähteä S:n kanssa kotia kauemmas. 

Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kertonut melko vähän alkuaikoina siitä negatiivisuudesta täällä. Jossain vaiheessa mulla ei vaan enää kantti kestänyt ja se paska alkoi sitten leviämään tekstien muodossa tänne. Mun vitutus S:aa kohtaan, kaikkien painostus ja ymmärtämättömyys mua kohtaan.. Täältä olen saanut ainoastaan parhaita neuvoja, niiden toteutus vaan on vielä ajatustasolla. 

Nyt on pakko lopettaa ja palata sisätautien tenttimatskujen ääreen. Poika on unilla joten vielä on pari h aikaa pänttäillä ennen ekaa syöttöä!