Mua alkaa tietyllä tavalla rassaamaan tämä vanhempien nurkissa kökkiminen! Eihän tämä pidemmän päälle ole mikään ratkaisu. Meillä oli eilen äidin kanssa riitaa tästä tilanteesta. Ei mun vanhemmat ole mua täältä häätämässä tai sanoneet vielä mitään sellaista, mutta mulla itselläni on sellainen olo kuin olisin teiniäiti lapseni kanssa kotona! Kaiken lisäksi kun päästiin tähän ero aiheeseen äidin kanssa, hän alkoi jälleen vähättelemään mua kuinka pienistä (?!) syistä olen Sampasta eroamassa! Ja se sama taas, että mulla ei ole mitään haisua kuinka vaikeaa lasta on yksin hoitaa! Siis anna mun kaikki kestää.....
Loukkaa vaan ihan maan perkeleesti edelleen mun vanhempien vähättely tätä tilannetta kohtaan. Lopulta kun kinataan asiasta ja ne saa mut raivostumaan, he tokaisevat että selvä homma, he eivät halua ottaa osaa eikä arpaa koko tilanteeseen. Että itseppäs valintasi teet ja muuttosi ym ym.! He siis yrittävät tehdä tästä erosta ja S:sta erilleen muuttamisesta kaikin keinoin vaikeampaa. Äiti on muun muassa sanonut etten saa ottaa täältä kotoa sänkyä mukaani uuteen asuntoon (mikä ostettiin itse asiassa minulle kun erottiin ensimmäisen kerran Sampan kanssa ja se vei oman sänkynsä mennessään!), vaan mun pitää nukkua vaikka ilmapatjalla! Lisäksi he eivät halua/heillä ei ole aikaa muuttaa minua, toisin sanoen he eivät vaan halua auttaa koska tilanne on niin epämukava.
Alan käyäd epätoivoiseksi. Mun päivät kuluu pitkälti vauvan ehdoilla, siis minä hoidan hänet kyllä ihan täysin vaikka vanhemmillani olenkin. He käyvät töissä ja äitiä ei juuri kotona näy kun se painaa niin kovasti duunia, isä nyt ei vauvan hoidosta perusta muutenkaan. Silti he jauhavat kuinka en tiedä mitään yksin vauvan kanssa olemisesta?! Nämä ensimmäiset kuusi viikkoa on kyllä ollut melkoista yksin vauvan kanssa olemista, että enköhän tiedä mitä tuleman pitää!
Jotenkin ärsyynnyn kun ajattelenkaan S:aa. Minä nyhjötän vanhemmillani pian viikosta toiseen vauvan kanssa. Istun Nuutti sylissä suurimman osan päivästä olohuoneen sohvalla imettäen ja seurustellen vauvan kanssa. Parin-kolmen tunnin välein N ottaa päikkäreitä, joko ulkona vaunuissa tai sisällä. Niinä aikoina voin valittaa elämääni tänne blogiin, ottaa itse päikkäreitä, vilkaista itseäni peiliin ja tirauttaa kyyneleen, syödä jotain tai tuijottaa netistä väliin jääneitä tv-ohjelmia. Yleensä tuntuu että ne pari tuntia mitä N nukkuu, kuluvat kuin siivillä, vaikken tekisi mitään! Oma aika on siis todella kortilla, ja S vaan mennä viilettää.
Tähän äitini sanoo, että en voi tehdä johtopäätöksiä näiden kuuden viikon ajalta! Vauva on kuulemma niin kiinni mussa vielä, että S:n rooli on niin pieni! PIENI?! Vasta myöhemmin kun N kasvaa ja kehittyy isommaksi vauvaksi, niin S voi ottaa enemmän vastuuta vauvasta! En voi uskoa silmiä päästäni kuinka S:n osallistumattomuutta hyväksytään tässä määrin, koko lähipiiri hyväksyy ja ymmärtää keskenkasvuista miestä! Ja toisella kädellä mulle viitataan kuinka minä "lapsi rukka" en tiedä mitään yksin vauvan kanssa olemisesta! Alan olemaan kiukkua täynnä, kuten huomaatte. Alan olla todella kyrsiintynyt tähän vähättelyyn.
Eilen oli jälleen tullut uusi vuokra-asunto ilmoitus. 60 neliön kaksio kaupungin ulkopuolelta, mikä on pari vuotta sitten remontoitu ja sillä on hintaa 495e+17e vesimaksua per nuppi /kk. Melko kallista, mutta asunto on todella siisti, sisältää astianpesukoneen ja parvekkeen. Mun tukirahat riittäisivät ja käteen jäisi päälle 400e, mutta selvitäänkö sillä määrällä kuukaudessa? Huh, miten tuo taloudellinen selviäminen arvelluttaa mua.
Äitiä varmaan ottaa päähän eniten myös vaan tää rahallinen osuus tässä erossa. Meidän nykyinen asunto kun tuskin maksaa mulle mitään, S hoitaa sähkölaskut ja suurimmaksi osaksi ruuatkin (silloin kun päästään sen kanssa niitä ruokaostoksia yhdessä tekemään!).
Pelottaa.
Oon sun blogia lukenu ja aika surulliselta vaikuttaa, täähän vauva-aika kaikessa ihanuudessa ja kaameudessaan pitäisi olla onnellista aikaa... Sun vanhemmat on periaatteessa oikeessa siinä että 6viikkoinen vauva on enemmän kiinni äidissä kuin isässä ja isän rooli kasvaa vasta myöhemmin kun vauva on isompi, mutta kyllä isänkin pitäisi harjotella sitä roolissaan kasvamista jo paaaaaaljon aikasemmin. Meillä mies tekee sellasta työtä että välillä joudun olemaan yksinhuoltaja niin ei oo kyllä mitään helppoa hommaa! Nostan hattua kaikille yh:lle jotka arkea pystyy pyörittämään ja sitä ne vanhemmat sulle varmaan yrittää tolkuttaa... nimittäin siinä vaiheessa kun vauvalla on korvatulehduskierre päällä ja ollaan valvottu 2kk putkeen niin siinä on oma mielenterveys koetuksella...mutta kyllähän ne yh:t senki hoitaa, en vaan pysty käsittämään miten! Eli 6viikon perusteella ei voi oikeasti vielä oikein nähdä isompaa kuvaa kun ei sitä voi nähdä näin 7kk perusteellakaan :) Tarkotan tällä kaikella sitä että asiat kannattaa punnita tarkoin, mutta jos päättää selviytyä niin kyllä selviytyy! Ja kun sen päätökseen tekee niin tulee varmasti parempi mieli :)
VastaaPoistaKoska oon aika uusi lukija niin kahlasin sun vanhemmat postaukset läpi ja niissä vanhoissa postauksissa olit vielä rakastunut ja onnellinen :) sitä kannattaa muistella että mikä siinä toisessa oli niitä ihania asioita ja olisiko itsessä jotain parannettavaa ja en tarkoita tätä pahalla tai syyttävästi vaan sillee että jos parisuhdetta alkaa rakentaaan uudelleen niin siinä on molempien kasvettava eikä vaan niin että toisen pitää tehdä mitä toinen vaatii...
ja siitä muuttohommasta:sosiaalivirastosta saa tuollaisessa asiassa apua, niin muuttoapua kuin avustusta huonekaluihin. Kannattaa soittaa oman alueen työntekijälle ja varata aika...
Tsemppiä kuitenkin sulle, ja koita nauttia vauva-ajasta, se menee niin nopeasti ohi
Mulla tulee niin mieleen oma mies tosta Sn käytöksestä, tosin astetta lievempänä. Mies sanoikin meidän kakkosen synnytyä että hän yritti jatkaa elämäänsä niinku mitään ei olis tapahtunut. Mä pistin sillon vaan niin hanttiin että pian hänkin ryhtyi osallistumaan. En halua puollustella S köytöstä, mutta jollain tasolla ymmärrän häntä kun oma mieskin oli melkoinen säätäjä vauvan synnyttyä. Edelleen vauvan ollessa 7kk hän ehdotti että lähtisi isyyslomalla kavereiden kanssa lomalle ja minä jäisin hoitamaan vauvaa. Yksin. Ja vauvalla oli tällöin tosi paha valvomiskausi päällä. Joo, ei onnistunut.
VastaaPoistaMut siis jonain pointtina, sun täytyy itse päättää haluatko että S on lapsen isä. Jos piilottelet vanhemmillas, etkä pistä S vastuuseen vauvasta ja teidän hyvinvoinnista se ei tajua mitään koskaan. Se voi kirpasta ensin kun poika ei saa niin hyvää hoitoa kuin sinulta, mutta siperia opettaa. Meillähän mies ei aluksi herännyt vaikka vauva huusi pää punaisena vieressä, mutta oppipa nousemaan kun tupesin tökkiin sitä hereille ja sanoin että sun vuoro (saatana).
Mutta helppopa mun on neuvoa kun oma mies lähtökohtaisesti oli sit kuitenki valmis tähän perhe-elämään ja halusi hoitaa meitä. Nyt toisen lapsen kohdalla edelleen riidellään siitä laitetaanko rahat vaippoihin vai teknisiin urheiluvarusteisiin, mut tähän mennessä oon saanut pääni läpi. Ja mies ottaa vauvan kantoliinaan ja vie esikoisen ulos illalla jotta mä saan relata, ihan vapaa ehtoisesti, tosin pienen vihjailun jälkeen.
Tässä on kiva video, joka vois olla Slle opiksi http://youtu.be/2vZL2Iyr_mM
Toivon teille kaikkea hyvää, oli ratkaisusi mikä vaan. Ja joo, 400e pärjää, mutta niukkaa tulee, mut eikö sillon S joudu maksaan elatusta myös? Tuoko se lisärahaa vai ootko laskenut sen jo mukaan.