Huh heijaa että viime päivinä on taas tapahtunut. Siis lähinnä tunnerintamalla.

Käytiin S:n kanssa perjantaina siellä lastenvalvojalla. Meillä on nyt sitten yhteishuoltajuus ja pojalle tulee S:n sukunimi. Kaikki meni kuten S halusi, luulisi hänen ainakin olevan tyytyväinen. Itse myönnyin sukunimeen, koska en jaksanut enään riidellä. Lastenvalvoja oli tietysti yhteishuollon kannalla, se on kuulemma lapsen parasta ajatellen PARAS vaihtoehto. Sillä vanhempien on sovittava kaikesta lasta liittyvästä keskenään ja plaplapla. Ja tietenkin tapaamisoikeudet ovat täysin samat S:lla erotilanteessa mitä yksinhuoltajuudessakin olisi. Joten se siitä, nyt meillä on vastuu jaettavana. Siis S:llakin on virallisesti vastuu josta se ei voi paeta. Minä valitsin pojalle kuitenkin haluamani kaksi toista nimeä etunimen lisäksi. Ja ne olivat sellaiset mitkä erityisesti minua miellyttivät.

Olen sähköpostaillut S:n äidin kanssa viime päivinä. Hän on selitellyt mulle syntyjä syviä S:sta millainen hän on ollut nuorena, ja millaiseksi hän on ajan saatossa muovaantunut. Kaikki tämä lähti siitä, kun minä kirjoitin hänelle tästä meidän tilanteesta. Olen siis postaillut hänelle säännöllisin väliajoin valokuvia pojasta, sillä he eivät näe vauvelia nyt niin usein kun tahtoisivat mun ollessani täällä omilla vanhemmillani. Yhdessä meilissä sitten päätin että nyt alkaa lyyti kirjoittamaan, kyllä S:n puolen perheenkin on tiedettävä missä mennään. Hän pyysi (yllättäen) antamaan S:lle aikaa muuttua, mutta tosin uskaltaa myös vaatia S:aa muuttumaan. Viestit häneltä olivat todella asiallisia ja hyväsydämisiä. Tuntui hyvältä purkaa tätä paskaa olotilaa S:sta myös hänelle, sillä hän kuulemma tunnisti poikansa teksteistäni. 

Soitin sitten eilen illalla vielä Sampalle ja sanoin, että jos se haluaa vielä mahdollisuuden, niin se hankkiutuu siitä urheiluautostansa eroon. Se sanoi tekevänsä sen pikimmiten! Olin ehkä hiukan -> O_o

Mutta jep jep, se ei hangoitellut vastaan tai mitään. Myönsi että ostos oli päähänpisto ja idiootti sellainen. Ei mikään sellainen hankinta mistä meidän perhe hyötyisi. Ja sille oli yllättäen tärkeämpää meidän perhe kuin se pirun romu! Nyt vaan toivon että se todellakin saa sen auton uudelleen myytyä... Ja se on todellakin myytävä!

Olen ajatellut listata asioita itselleni mihin haluan muutosta, ja läpikäyn sen S:n kanssa. Nämä mahdollisuudet alkavat olla viimeisiä, toivon todella että yhteisymmärrystä löytyy enemmän kuin koskaan aiemmin. Kukapa se haluaisi vähästä luovuttaa omasta ydinperheestään?