Kiitos teille kaikille kommentoijille tsempeistä ja vertaistuesta, sekä kehoituksista jatkaa kirjoittelua.

Tänään tekisi mieli taas räjähtää raivosta. Samppa ei ottanut tuttuun tyyliin eilen yhteyttä, ei tekstaria, ei puhelua. Enkä minäkään sitten vaivautunut soittamaan sille, en vaan koe velvollisuudekseni ilmoittaa sille mitä meidän poika on päivän aikana touhunnut. Toki kokisin silloin, jos S olisi kunnollinen isä ja kiinnostunut meidän tekemisistään ym ym, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. No kaikesta huolimatta minä soitin sille tänään, hän sanoi olevansa töissä ja soittavansa myöhemmin. Sain soiton sopivasti pojan ollessa päiväunilla kahden aikaan, S selitteli ummet ja lammet TÖISTÄÄN heti puhelun alkuun. En tajua miksi se aina selittää töistään mulle?! Ja erityisesti sen pitää puhelimessa niistä alkaa jauhamaan, ilmeisesti sekin kertoo vaan siitä kuinka meillä ei ole mitään puhuttavaa. S todellakin tietää että mua kiinnostaa sen trukilla ajamiset ja laivojen lastaukset yhtä paljon kun kilo kiviä! 

Puhelu äityi kuitenkin töistä puhumisen jälkeen riitaisaksi. S ei kuulemma eilen soittanut kun oli parempaa tekemistä, kysyin toki mitä se oli ollut. Hän oli istunut isänsä luona sekä mummolassa illan. Mummon porisevien ruokakattiloiden äärellä! Maanantai-iltanahan S soitti mulle kun oltiin tultu vanhemmille sinä päivänä. Se kertoi kuinka oli puolilta päivin soittanut mummollensa mun ja Nuutin lähdettyä, että tehdä sille ruoka ennen iltavuoroon menoa. Siis OI ja VOI, anna mun kaikki kestää. Se äijä elää mummon sekä Saarioisten ruuilla (ja tietysti kebabilla!). En ole vaivautunut tekemään sille pitkään aikaa ruokaakaan, me eletään täysin omavaraisesti molemmat vaikkakin saman katon alla välillä.

Sanoin S:lle etten halua tulla kaupunkiin enää takaisin, tai että mua ahdistaa koko ajatus. S kuulosti tosi välinpitämättömältä ja tokaisi vaan "Jaaha." Sitten päädyttiin perustinkaamiseen. S:n mielestä tää vauva ei tosiaan ole meidän parisuhteen ongelma, vaan meillähän on ollut riitoja kaikesta jo ennen vauvaa! Tätä asiaa se nykyään jaappaa. No ei toki vauva ole ongelma, vaan se miten S käyttäytyy edelleen vauvan syntymän jälkeen! Tämä ei uppoa sen kovaan kalloon, ei sitten millään. Ajattelinkin muistin virkistämiseksi selata täällä blogissa vanhoja postauksia mistä ne typerät riidat raskausaikana koostuivat...

Oikeastaanhan S puhuu todella vähän. Varsinkin nyt kun asiat on jo tuhannen solmussa eikä se tiedä varmaan itsekään missä on pää ja missä häntä tässä meidän hommassa. Se ei tunnu osaavan muodostaa enää minkäänlaista käsitystä kuinka huonossa jamassa asiat on, eikä nää korjaannu jos se ei myös ala ymmärtämään! Itsekin olen jo tosin siinä pisteessä, ettei mua kiinnosta. Tuntuu että räpiköin ja pokkuroin näiden asioiden kanssa, ja vaihtoehtoina ei tunnu olevan kuin että hyväksy tai unohda ja jatka elämää omillasi. S ei todellakaan ole suostuvainen lähtemään selvittämään meidän asioita ulkopuolisten juttusille, se on sen sanonutkin. 

Lisäksi riideltiin tulevista nimijuhlista. S:n isän naisystävä (josta en niin piittaakkaan) on ilmoittanut ettei aio osallistua meidän juhliimme, koska sen mielestä se olisi KIUSALLISTA. Ja tämä kiusallisuus johtuu kuulemma siitä kun mulla ja Sampalla on tämä tilanne käsillä että ei tiedetä ollaanko yhdessä vaiko ei! Ho hoijaa sanon minä! Sen verran kyllä piittaan että mua alko vituttamaan koko akka! Eikä tarvi ton kommentin jälkeen olla tulossakaan meidän pojan nimijuhliin! Ihan kun niissä juhlissa sitäpaitsi olisi kyse musta ja Sampasta, siellä juhlitaan meidän poikaa! Kyllä mua kaduttaisi myöhemmin jos en järjestäisi pojalle minkäänmoisia nimijuhlia vaan sen takia että S on täys kusipää ja haluaa pilata kaiken! Tuntuu että mua litistetään joka suunnasta ja ihmisten painostus on niin järjetöntä. Loppuispa tämä painajainen!