Olen yrittänyt tehdä kämpillä taas perus kotiaskareita vaikka liikkuminen tekee tuskaa ja alakerta on ihan tulessa. Eipä sitä osaa paikoillaankaan maata. Sain vihdoin vaihdettua uudet keväiset verhot keittiöön jouluverhojen tieltä ja uusi ruokailuryhmäkin on kotiutunut. Teki kyllä pikkasen tiukkaa toi verhojen vaihtaminen, mutta eipä S:sta ois mitään apua ollut. Ihan sama mitä pyydän sitä tekemään, niin ei se tee sitä.
Tänään sit lueskelin S:lle varta vasten vau.fi -nettisivuilta artikkeleita kun se makas sängyssä. Oli ihan hyviä juttuja siitä kuinka äidin ja isän suhtautuminen esikoisen syntymään on kovin erilaista ja vanhemmille muodostuu helposti ne perinteiset sukupuoliroolijaot - mistä en itse pidä! Jos isä ei osallistu lapsen hoitoon syntymästä saakka, niin voi olla vaikeaa osallistua missään vaiheessa. Siellä mainittiin myös kuinka miehelle tekis hyvää osallistua perhevalmennukseen, eihän nainenkaan voi valita käykö neuvolassa vai ei? Ja synnytykseen osallistumisesta mulla on melko radikaali mielipide, koska mun mielestä se on miehen eli isän velvollisuus tukea puolisoansa, ja nähdä lapsensa syntymä niin realistisesti kuin se oikeasti tapahtuukin!
Tuntuu että aika matelee just nyt! En tiedä miten jaksan keskittyä vielä siihen tenttimiseen.. Jotenkin ärsyttää niin vietävästi että sitäkin pitää stressata vielä nyt. :-( Ja jos pänttään ja joudunkin lähtemään synnyttämään ennen sitä, niin joudun tekemään sen joka tapauksessa myöhemmin... Plah. Nyt ei malttais enään kun odottaa milloin vauva alkaa syntymään ja että se saatais pihalle yksiöstään. :-) Mut en tosin tiedä miten kykenisin vauvan hoidolta keskittymään sen tentin tekemiseen myöhemminkään, että ei sen puoleen...
S lähti iltavuoroon tuttuun perjantaiseen tapaan ja sen jälkeen se aiko lähteä kaverillensa istumaan iltaa... Ei sillä, en kieltänyt koska eipä se sellaista usein harrasta. Munkin piti nähdä Alisaa mutta niiden koko perhe oli sairastunut kunnon räkätautiin, joten parempi pysyä nyt sit kaukana pöpöpesistä! Huomenna mennään ilmeisesti S:n kanssa katsastamaan se "21 Tapaa pilata avioliitto". :-D Sitä kiinnosti jostain syystä lähtee kattoon se.. Heh. Ajattelin lähteä käymään kaupungilla lyllertämässä edes vähän. Vois kai tän ajan käyttää osittain hyödyllisesti ja vaikka lukea sisätauteja tai laskea lääkelaskujakin. :-/
Mukavaa perjantaita<3
Tsemppiä loppuraskauteen! :)
VastaaPoistaKiitti:-)
Poista