Täällä ollaan. Siis edelleen vanhempien helmoissa...
Sampasta ei ole kuulunut pihaustakaan. Pohdin että tämä on pisin aika ikinä kun ollaan yhdessäolo aikana oltu puhumatta toisillemme. Lähestyvä keskiviikko saa lähinnä ahdistuksen nousemaan pintaan, kun on pakko mennä sinne uusintatenttiin kaupunkiin. Torstaina on myös neuvola, joten pakko jäädä kämpille. Pakko viettää yö S:n vieressä, pakko kohdata se...
Mitähän se odottaa? Mun anteeksipyyntöä, edelleen?
Tai sitten se on myös miettinyt meidän suhdetta syvällisemmin, ja tullut siihen lopputulokseen ettei me tehdä toisiamme onnellisiksi. Ja sitten se läväyttää mulle keskiviikkona tyylikkäästi että nyt se on loppu. Näin on käynyt kerran aiemminkin. Siis kun saimme asiat kärjistymään siihen pisteeseen, että lopulta S tavallaan jättikin mut vaikka itse olin sitä hokenut sitä ennen.
Ehkä se mun riehumiskohtaus oli sille viimeinen niitti. Jos se on ajatellut, että ihan sama kuin paljon paskaa ton akan suusta tulee niin ei haittaa, mutta sitten jos se alkaa vielä väkivaltaseks niin riittää.
Kun mietin että jos se oikeasti jättäiskin mut nyt, niin mitä tekisin, mitä ajattelisin, mitä sanoisin?
Tulisko sitten se perus reaktio, että ei älä tee tätä mulle?! Ois aika paljon tosiaan kestettävää siinä pisteessä. Pitäs vielä kuitenkin odottaa että vauva syntyis. S olis todennäköisesti mukana synnytyksessä vaikkei me oltais yhdessäkään. Sen jälkeen mun pitäis muuttaa pois, koska asutaan S:n äidin omistusasunnossa. Mistä saisin asunnon? Miten pärjäisin taloudellisesti? Kuka mut muuttais ulos? Miten kestäisin heti vauvan syntymän jälkeen sen, että kaikille läheisille pitäis selitellä miten tässä on näin päässyt käymään?? Miten kykenisin tapaamaan S:n puolen perhettä vauvan synnyttyä, jos me oltais erottu? Ne ei tiedä meidän tilanteesta mitään, ja en ole muutenkaan läheinen niiden kanssa. Mitä mun sitten pitäis tehdä? Järjestää kiltisti kahvittelu / vauvan tapaamisia jossain pienessä kaupunkiyksiössäni, kaikille halukkaille? En ilmeisesti voi omia omaa vauvaani siinä vaiheessa täysin?
Huoh.
Niin kauheeta ajatella ja pyöritellä kaikkia nuita ajatuksia.
Vanha sanonta: asioilla on tapana järjestyä! Toimii AINA, vaikka sille ei huonossa hetkessä tuntuiskaan. Mahdollisesti uuden asunnon etsiminenkin varmasti onnistuu. Vauvan kanssa pääsette jonojen kärkeen tai yksityiset varmaan kattoo ihan hyvällä.
VastaaPoistaTsemppii! <3
Niin kai. On vaan niin toivoton olo just nyt. :-/
PoistaEi kai sun tarvi olla s:n suvun kanssa tekemisissä, jos ne haluaa nähdä vauvaa, niin s järjestää tapaamisen. Mä en olis mun exän, esikoisen isän, suvun kanssa missään tekemisissä jos olis mahollista, mutta kun mies ei asu suomessa, niin tytön takia niitä isovanhempia on nähtävä :(
VastaaPoistaTaloudellisesti varmaan pärjäät tuilla ainakin jonkin aikaa, asumistukea saat ja korotettua lapsilisää yksinhuoltajuuden takia. Ongelma on sit tietty asuntojen vuokravakuudet, ja tuiden tuleminen aina jälkikäteen :(
S vois mennä kattomaan sen uuden leffan 21 tapaa pilata avioliitto, siinä oli aika paljon asiaa... Me käytiin eilen kattomassa se ;)
Tsemppiä sulle! Toivottavasti oot pystynyt keskittymään tenttiin lukuun. :)
No luulen että S:n äidin puolen suku enemmänkin vaatisi vauvan näkemistä. Ja eipä pientä vauvaa nyt voi antaa tosta noin vaan S:lle ja että hän järjestäisi itse tapaamisia sitten omien vanhempiensa kanssa. Myöhemmiten toki onnistuisi siten..
PoistaJa tuossa asunto & taloudellinen pärjääminen asiassa onkin jo tarpeeks päänvaivaa..
Ajattelinki et meen ens vkonloppuna katsastaan ton leffan, S:aa nyt on turha luulla saamaan katsomaan jotain tollasta "hömpötystä".
Tenttiin luku on sujunut ok, joskin nihkeämmin nyt.. Tuntuu ettei masunkaan puolesta kykene pitkiä aikoja istumaan paikoillaan, tai toisekseen vauva tuntuu kaivautuvan kylkiluiden alle että äidillä on mahdollisimman epämukavat oltavat istuen. :-D
Niin ei voikaan, siinähän on s:llä sitten selittelemistä miksi näin nyt on ;) tietty sen olis tärkeintä ymmärtää, että sen kuuluu olla teijän kanssa ja apuna arjessa, lopettaa toi lapsellinen käyttäytyminen, jolloin asiat vois olla paremmin ja tekin haluisitte vauvan kanssa olla kotona. Mutta synnytyksen jälkeen sä saatat tarvita apua ja olla väsynyt, joten jos tilanne jatkuu tollasena ni suositelen sua menemään vauvan kanssa vanhempiesi luokse, jos mahdollista :) eikä sun väsyneenä tarvitse ottaa ketään vierasta vastaan, oli se sukua tai ei...
PoistaVauva-arki on rankkaa aikaa, niillekkin joilla parisuhde on ollut kunnossa ennen syntymää. Sinun kannattaa punnita omia tuntemuksiasi ja tehdä ratkaisut sen perusteella. Voisitko asua vauvan kanssa vanhempiesi luona alkuajan ja etsiä rauhassa asuntoa, jos niin käy? Sosiaalitoimen kautta varmaan saa apua takuuvuokriin tms. Juttele neuvolassa asiasta he varmasti osaavat opastaa sinua.
VastaaPoistaMe käytiin miehen kaa tänään kattoo toi leffa. Oli tosi hauska :) Suosittelen!
VastaaPoistaKomppaan Hippoa, kannattaa pyytää apuja jo valmiiksi alkuaikaa varten. Itsenikin alun rankkuus yllätti, elämänmuutos on vain niin valtava. Oman ajan katoamisen totaalisuus oli ehkä yllättävintä. Ja se kuinka paljon unenpuute vaikuttaa olotilaan. On valtava apu sinun ja vauvasi yhteiselle taipaleelle jos joku tekee ruokaa, käy kaupassa ja siivoaa, kun itse on koko ajan kiinni imetyksessä tai muussa vauvanhoidossa. Meillä esikoinen ei huolinut aluksi rintaa, ja oli pakko pulloruokkia, jolloin niitä pulloja piti jatkuvasti olla desinfioimassa keittämällä. MItä siitä olisi yksin tullut, en tiedä. Ja silloin voi saada hetken katkotonta untakin kun on luotettava henkilö hoitamassa vauvaa. Mutta vaikka alku on usein rankkaa sopeutumista, on se myös ihmeellistä :) Kaikki on siis vaivan arvoista, vaikka aina ei ehkä siltä tunnu. Mukavaa odotuksen jatkoa ja kaikkea hyvää!
VastaaPoista