Rv 35+5

Viime postauksessa kommenttiosioon tuli viestiä, että voisivatko esimerkiksi vanhempani auttaa minua vauvan synnyttyä, esimerkiksi jos asuisin vanhemmillani. Niin vastaus on yksinkertaisesti se, etten itse todellakaan tänne haluaisi vauvan kanssa "muuttaa". Vanhemmillani on toki tilava omakotitalo, mutta he käyvät myös täysipäiväisesti töissä (äiti kolmivuorotyössä ja lisäksi vielä opiskelee). Maaliskuun alussa vanhempieni luo muuttaa myös pikkusiskoni etelästä ainakin kuukaudeksi työharjoittelun vuoksi. Eikä tässä vielä kaikki! Vaan isosiskoni (Laura) tulee myös maailmalta miehensä kanssa maaliskuun alussa kotiin, alustavasti ainakin kuukaudeksi ja suurella todennäköisyydellä vielä pidemmäksikin aikaa, sillä hänen työsuunnitelmansa ovat auki. Joten kotiin muuttaminen maaliskuussa olisi täysi mahdottomuus. Pelkästään Laura saisi mut hulluuden partaalle ja tekisi mun vauva-ajasta helvetin!!

Joten mieluummin kärvistelisin vaikka S:n kanssa pienessä kaksiossamme kuin vanhemmillani siinä vaiheessa.  S:sta puheenollen ollaan vaihdettu muutama sana whatsappissa, minkä jälkeen S on soittanutkin mulle. Kysyin siltä, että onko se miettinyt eroa kun siitä ei ole kuulunut mitään. Vastaus oli hämmentävä, koska se sanoi että on ollut vaan suuttunut, mutta ikävöi ja rakastaa mua?? Se jopa laski puhelimessa leikkiä tästä meidän "pahoinpitely-riita-mykkäkoulua" -episodista?! Ei ollenkaan sen tapaista, mutta kevensihän se tätä tunnelmaa. Lisäksi se sanoi puhelimessa, että oli miettinyt jos olinkin lähtenyt synnyttämään kertomassa hänelle mitään, koska olin myös suuttunut S:lle. Että se oli alkanut murehtimaan sen mahdollisuutta oikeasti. :-DD En kuitenkaan vastannut sille kysymykseen milloin palaan kotiin, ja tänään se laittoi viestiä että "Tule rakas kotiin."  

Joo-o. 

Vuodatin sille myös puhelimessa siitä, että kaipaan sen tukea tässä raskaudessa ja lähestyvässä synnytyksessä. Koska mm. se synnytys jännittää ja jopa pelottaa mua ihan sairaasti nykyään. Kyllä se sanoi haluavansa tukea? Eli oli mieltä lämmittävää kuulla että on se ainakin niiden puheiden perusteella tulossa mun kanssa synnyttämään... Kun sekin on ollut jotenkin niin ja näin että mitä se aikoo. Ihan kun mulla ois vaihtoehtoja sen asian suhteen!

Oon myös avautunut tästä mun elämästäni eräälle kaverille, jonka kanssa ollaan vastikään paremmin tutustuttu. Taisin muutama viikko sitten mainita tästä tytöstä joka kävi mun luona kahvittelemassa? Kutsutaan häntä vaikkapa Alisaksi. No Alisa on vuosi aikaa mun luokalle tullut tyttö, eikä me kyllä juuri koulussa oltu tekemisissä muutakuin viimeisillä viikoilla ennen kun jäin joululoman kautta pois. Jostain syystä oltiin sitten yhteyksissä naamakirjassa ja puhuttiin jos alettas käymään yhdessä kuntosalilla keväällä, mutta lopulta juttu luisti niin hyvin että pyysin sitä kahville. Ja pölötettiinkin reippaasti yli 4h ekalla kahvittelulla. :-D

Joka tapauksessa ollaan sit oltu melko tiiviisti yhteyksissä vaikka nytpä ei oo voitu nähdä tän mun vanhemmilla lymyilyn vuoksi. Alisalla on kuitenkin kaksi lasta ja nuorempi vasta vuoden ikäinen, joten siltäkin osin on jotain yhteistä. Sillä on ollut myös hyvin samankaltainen tilanne nykyisen avomiehensä kanssa nuoremman lapsen odotusaikana (vanhemmalla lapsella on eri isä), eikä sen mies osallistunut edes ultriin saatikka synnytykseen! Se mies oli käyttäytynyt muutenkin samalla tavalla Alisaa kohtaan odotusaikana kun Samppa mua kohtaan. Eli välinpitämättömästi. Mutta kaiken takana oli ilmeisesti ollut suuri pelko tulevasta, ja se mies oli muuttunut kuulemma silmissä kun niiden lapsi oli syntynyt. 

Onneksi uskalsin avautua mun elämästä A:lle, koska on ollut mukava jutella jollekkin ja saada vertaistukea näin IRL myös. Osittain A:n juttujen vuoksi mullakin on vielä sitä toivon kipinää, että haluan niin kovasti nähdä miten S käyttäytyy vauvan synnyttyä. En halua luovuttaa vielä, minkä vuoksi on myös itse joustettava.

Näihin tunnelmiin ja työnnän nokkani taas tenttimateriaaleihin. Pitäkää peukkuja että pääsen huomisen tentin läpi, have to pakko!!