Tällä viikolla facebookissa on ollut useampi vauvauutinen mun uutisvirrassa. Toinen surullisempi, sillä vauva oli syntynyt kuolleena. Kuinka hirveää??! Mikä ahdistus mut valtasikaan. Kuinka niin moni asia voi mennä pieleen, onnellinen odotus kääntyä täysin päälaelleen, olla niin lähellä mutta lopulta niin kaukana. Miten tuollaisesta selviää? Kyseessä heidän kohdallaan oli vielä esikoisvauva. Kuinka tuollaisen jälkeen voi palata kotiin ja kohdata kaikki vauvaa varten tehdyt valmistelut? Mun olisi varmaan paettava jonnekkin, todella kauas ja pitkäksi aikaa. Vai olisko se mikään ratkaisu... en tiedä.
Koen edelleen suurta kiitollisuutta tästä lapsesta, joka niin kovin vielä monottaa äitiänsä kylkiluideni alapuolella. En malttaisi enään odottaa että tämä kaikki on ohi ja saan pojan syliini, turvaan. Haluan tuntea sen äidinrakkauden, sen tunteen kun vauva on täysin minun omani josta saan pitää huolta ja rakastaa.
Vaikka tähän prosessiin liittyy varsinkin lopun huipentuessa niin paljon fyysistä kipua, luotan siihen että se on sen arvoista. Haluaisin osata antautua synnytysprosessille sen sijaan että panikoisin ja pakoilisin sitä tilanteen tullessa. En haluaisi pyristellä kipuja vastaan ja tehdä siitä vaikeampaa itselleni, vaan päästä siihen prosessiin mukaan ja luottaa että siitä selvitään kyllä. Mulla ei todellakaan ole ruusuista kuvaa synnytyksestä, olenhan nähnytkin sen raadollisuuden omin silmin.
Tuntuu että odotan vaan merkkejä jostain mikä liittyisi synnytyksen alkamiseen, mutta eih.. Liitoskivut ovat samanlaisia, ei mitään erityisempää paineen tunnetta alapäässä, ei merkkejä limatulpan irtoamisesta, ei kipeitä supistuksia! Tuudittaudun siihen ajatukseen että tämä tulee menemään kuten raskaudet äitini kohdalla, joka ikinen taidettiin käynnistää lääkkeellisesti. Ja omalla kohdallani käynnistys tapahtui 2 viikkoa yli ajan, jolloin painoin syntyessäni 4950g! Että repikää siitä huumoria. :-D Äiti parka...
Toki vaavin ois hyvä kasvaa vielä vähän ennen syntymää, mutta kunhan syntyisi ennen laskettua aikaa pliiis. Olen niin kärsimätön jo ja tarvitsen tekemistä tämän odottelun tilalle!. :-(
Ainoa merkki synnytyksen lähestymisestä itsellä oli kamala nälkä (n. 12 h ennen "käynnistymistä")... Ja ruokana oli vielä jotain salaattia! Muista, että lähtö voi tulla kuitenkin milloin tahansa. ;)Itsellä kyllä meni samoille viikoille kuin äidilläni (rv 39 ja risat).
VastaaPoistaNälkä? Onpas erikoinen "enne" lähestyvästä synnytyksestä! :-) Eletään tosiaan siinä toivossa että vauva voi saapua any time..
Poista