Rv 34+3

S vietti neljännen yönsä sohvalla. Kunnon sanattomat mielenosoitukset pystyssä siis, ehkä sen miehuus on kärsinyt eikä se osaa koota itteensä takas... 

Haki se mulle sentään sellasen laturin missä mun auto on ollut yön, ja nyt sillä todennäköisesti pääsis ajeleen vaikkapa mun porukoille. Auto pitäis muutenkin viedä sinne katsastusta varten. Ja mulla on hirmu ikävä mun pientä koiraa! Ehkäpä siis lähden taas majailemaan sinne joksikin aikaa, ei tää S:n kanssa oleminen tunnu kovin miellyttävältä. Olen muutenkin jumissa kämpillä kun asutaan sen verta kaukana keskustasta, ja mun taloudellinen tilanne on niin syvältä tällä hetkellä että saan vasta kuukauden päästä Kelalta äitiysrahaa. Joudun siis koko tän alku vuoden kärvistelemään ilman mitään rahaa mistään! Voin sanoo et nyt jo tekee tiukkaa ja tilillä ei häämötä montaa roposta... Toisekseen S ei käy ruokakaupassa jos kukaan ei vaadi sitä siellä käymään ja kerro tarkasti mitä pitää tuoda, ja tän meidän informaatiokatkoksen vuoksi jääkaapissa ei oo purkkitonnikalan lisäksi juuri mitään. 

Jepjep.

Kotona äiti ainakin käy kaupassa!:-D Ja kaapista löytyy jopa turkkilaista jogua ja hedelmiä! Heh.. Mulla on kyllä kieltämättä niin sellanen olo että oon muiden armoilla. Tää on NIIN toista mihin olen tottunut. Se itsenäinen, omillaan asuva ja vapaa nainen on poissa. Tekee kipeetä joskus ajatella kahden vuoden takaisia aikoja. Silloinkin haaveilin uudesta suhteesta ja mahdollisesta lapsesta, mutta se kaikki tuntui niin kaukaiselta. Olin just muuttanut uuteen kaupunkiin opiskelujen perässä koirani kanssa, löysin paikallisen huippu salin ja treenasin säännöllisesti, onnistuin tiputtamaan 10kg painoa ja olin vaan tosi tyytyväinen elämääni. Kävin kavereiden kanssa baareilemassakin silloin tällöin ja treffailin uusia tuttavuuksia. Sekin oli suht helppoa, koska mun kasvot olivat täysin uudet tällä pienellä paikkakunnalla. Hmm... Nyt tää paikka on vaan alkanut jotenkin ahdistamaan!

Lähen suihkuun valittamasta tästä...