lauantai 2. helmikuuta 2013

Rv 34+2

S vietti jälleen yönsä sohvalla?? Eikä me vaihdettu sanaakaan. Tänä aamuna se lähtikin töihin taas. Ei mitään hajua mitä sen pään sisällä liikkuu... mutta epäilen että se tosiaan on niin pönttö, että esittää olevansa todella loukkaantunut. Tällä hetkellä olen valmis jatkamaan tätä mykkäkoulua vaikka sinne synnytykseen saakka! 

Mun pitäisi keskittyä lukemaan parin viikon päässä häämöttävään tenttin. En ole ammentanut motivaatiota vielä mistään. Vituttaa myös olla jumissa täällä neljän seinän sisällä kun toi mun auto kosahti tohon pihalle. Senkin käynnistämiseksi tarvittais ton vatipään apua ja aikaa, HUOH.

Odotan kärsimättömästi tentin jälkeistä aikaa, kun voikin alkaa odottelemaan pelkästään vauvan tuloa. Viime yönä nukuin taas huonommin, henkeä ahdisti kyljellään ja koko yö piti pyöriä puolelta toiselle, mikä tietysti sattui lantioon... Onneksi sentään oli koko sänky omassa käytössä! Sitten heräsin myös outoon vatsapolttoon?!! En tiedä oliko se joku supistus tms kun olin niin tokkurassa, mutta poltti alavatsalla ja meni hetkessä ohi! Muistan vaan miettineeni että miten kestän tätä tunnetta tuntikausia oikeassa synnytystilanteessa ja avautumisvaiheessa.. :-D Että oli se jonkinmoista polttelua tosiaan..

Joka tapauksessa ei mulla ole muuta mistä lätistä just nyt. Palaillaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)