Olen ollut viime päivinä liian väsynyt postaamaan. Vieläpä syystä. Eilen töistä kotiin palattuani iltapäivällä löysin vanhempieni koiran sätkimästä lattialta. Se oli saamassa jotain kohtausta, makasi omissa ulosteissaan suu vaahdossa ja silmät ristissä. Kohtaus näytti epileptiseltä, enkä voinut tehdä sille mitään sillä hetkellä! Tilanne oli kertakaikkiaan järkyttävä! Koira kun on ollut todella hyväkuntoinen vaikka ikää on 10 vuotta. Kyseessä on keskikokoinen koira, jossa on pystykorvaa suurimmaksi osaksi sekä jotain muuta. Joka tapauksessa äitini palasi pian töistä myös ja koira alkoi saamaan toista samanlaista kohtausta vaikkei ollut edellisestäkään toennut. Voi että minua pelotti, näky oli kivulias!
Äitini soitti eläinlääkärille joka oli ainoastaan puhelimessa tavoitettavissa. Hän uskoi kyseessä olevan epilepsia ja sanoi ensiavun olevan stesolid 5mg peräpuikkona, äitini teki työtä käskettyä ja haki töistä sellaisen. Seuraavan kohtauksen tullessa se laitettiin heti koiralle mutta vaikutus alkoi paljon myöhemmin ja koira nukahti ulisten. Parin tunnin päästä se jälleen heräsi ja alkoi saamaan kohtauksia, entistä pahempia! Olimme täysin hätää kärsimässä, kello oli lähelle puolen yön. Lopulta koira alkoi jo oksentaa ja sitten se tapahtui.... se ressukka kuoli! :''(( Olimme niin surun murtamia ja väsyneitä. Sitä kärsimystä kesti melkeinpä 10h! Voi meidän pientä koiruutta. Se oli niin rakas ja hyvä koira!! Hirvittävä kohtalo, vaikka onneksi se pääsikin "äkkiä" kivuistaan. Emme olisi kestäneet jos se olisi joutunut yön ulisemaan kohtauksissaan.
Aamulla äitini sitten soitti jälleen eläinlääkärille ja sanoi mitä tapahtui. Eläinlääkäri totesi että kyseessä oli todennäköisesti todella raju aivokasvain ja jonkin sortin verenvuotokin, sillä epileptiseen kohtaukseen stesolidin olisi pitänyt auttaa. :'(
Aamulla äitini sitten soitti jälleen eläinlääkärille ja sanoi mitä tapahtui. Eläinlääkäri totesi että kyseessä oli todennäköisesti todella raju aivokasvain ja jonkin sortin verenvuotokin, sillä epileptiseen kohtaukseen stesolidin olisi pitänyt auttaa. :'(
Tämä päivä on siis mennyt sumussa ja jotenkin epätodellisessa olotilassa. Meidän koiramme on poissa. Se kun oli sisäkoira ja perheenjäsen. Äitini varsinkin on erityisen surullisena koiran menetyksestä....
Voivoi.... Ainoa asia mikä on tuottanut mielihyvää on ollut ajatus omasta vauvasta. Minulla on jotain kallisarvoista ja korvaamatonta vatsassani. Saan kannatella salaisuutta, maailman ihaninta asiaa. Hieron iltaisin alavatsaa ja tunnustelen pienen pientä kumpua! Siellä se on ja kasvaa. Mennään jo rv 8+0 eli yhdeksäs viikko, hurjaa! Palailen kun mieli on hiukan parempi.
Otan osaa! Koirat on perheenjäseniä, niin läheisiä ja ihmisen parhaita ystäviä. Itku tuli, kun tätä luki. :'( Hirveetä ajatella omia koiriakin, kuinka ne joskus kuitenkin nukkuu pois..
VastaaPoistaKiitos <3 Kyllä tuntuu pahalta edelleen kun muistelee eilisen tapahtumia, koiran kärsimyksen katsominen on niin hirveää! Usein kun sille ei voi tehdä niin paljoa mitä ihmisen eteen voi tehdä.. Itselläni on myös pikkuinen kääpiökoira ja onneksi sekin on lohduttanut minua. Vaikka heti heräsi pelko tulevasta, miten siitä pystyy ikinä luopumaan?? :'((
VastaaPoistaVoi ei, kuulostaa kamalalta! Varmaan hirveetä, kun ei voi mitenkään auttaa vaan joutuu vaan vierestä katsomaan :( onneksi koiralla oli kuitenkin teidät vierellään, eikä sen tarvinut yksin kärsiä! Paljon voimia sulle ja äidillesi!
VastaaPoistaNiin on, kerrassaan hirveää. Olimme kyllä koiran vierellä koko päivän ja se onneksi välillä rauhoittikin sitä, sillä se ei ulissut ja haukkunut koko aikaa. :/
VastaaPoistaKauhea kohtalo kyllä eläinrukalla :( mutta onneksi ei joutunut kuitenkaan enempäänsä kärsiä. Ei se sekään mukavaa varmasti eläimelle olisi, jos pikkuhiljaa hiipuisi pois, ei pystyisi enää käymään lenkillä eikä näkemään mitään. Aina se on yhtä hirveää kun rakas eläin kuolee :/ kuoli se sitten miten tahansa. Kyllä se siitä <3
VastaaPoistaIhan kamalaa! :´( Paljon voimia sinulle ja äidille. Onneksi koira sai ilmeisesti elää terveen ja onnellisen elämän vaikka loppu olikin ikävä. Onneksi olitte sen rinnalla ja tukena. Koiran menetys on niin raastavaa, kerran sen olen kokenut ja kauhistuttaa ajatus, että miten sitä kestää kun nykyisestä aika jättää.
VastaaPoistaVoi koiruutta. Meillä on kotona porukoilla nyt yli 12 vuotias koira ja joka kerta ku lähen sieltä kotiin (siis omalle kämpille) niin tulee mieleen että tuleekohan se ens kerralla enää portaille vastaan. Karua mutta niin odotettavissa seki päivä. Koirat on perheenjäseniä, niistä luopuminen on surullista. :(
VastaaPoistaKiitoksia teille ihanille todella sydäntä lämmittävistä viesteistä, olette ihania!! <3
VastaaPoistaVoi ei :( Mun anopin koiralla on epilepsia ja sekin saa välillä niitä kohtauksia :(
VastaaPoista