Jee, tyypit oli kerralla päivittäny blogejansa! Olipas kiva viettää tää aamu kahvikupin kanssa selaillessa niitä. :-)
Nykyään en ole aina ihan päivälleen perillä raskausviikoissa. Jotenkin yritän olla rennompi, jotta aika kuluis nopeempaa. :-D Sitten voi aina välillä miettiä, että wow nyt onkin jo se ja se viikko ja päivä! Aaaanyway, astuin myös vaa'alle tänä aamuna ja järkytyin. Paino on kivunnut ööh nelisen kiloa?! Ja koska mun BMI on hiukkasen normaalipainon yläpuolella, se ei juuri yli 12kg tän raskauden aikana saisi nousta. Huoh, saan varmasti tästä kunnon päänvaivan. Pitäs varmaan alkaa suunnittelemaan ruokailut paremmin ja liikkumaankin enemmän. :-(
Ja sitten. Sain ilmeisesti muutama päivä sitten ekan raskaushormoneilla höystetyn raivarin, kellekkäs muullekaan ku miehekkeelle. Tosin ihan aiheesta. Mutta se päättyi niin, että mies joutui lähtemään evakkoon isänsä luo. En tiedä, mutta mua on ärsyttänyt tietyt asiat S:n käyttäytymisessä, ja se ei ole niitä muuttanut mihinkään, vaikka on toisin mulle miljoona kertaa luvannut! Ja koska musta löytyy temperamenttia, päätin tehdä jotain radikaalia. Ei me toki erottu olla, mutta me otetaan aikalisää. :-/ Välillä tuntuu, että olen jo äiti yhdelle isolle lapselle, eli S:lle! Eli saan tehdä kaiken (kotihommat: tiskaus, siivous, pyykit, ruoka, kaupassa käynti..), sillä välin kun toinen rentoutuu vaikkapa tv:n ääressä! Ja jos pyydät nätisti häntä kesken kaiken tekemään myös jotain, vastaus on ihan haista paska -luokkaa... Vastauksena oon vaan mäkättävä akka, joka käskee.
Tältä musta tuntuu. Ja siksi tilanne lähti lapasesta. Tosin pidettiin muutama pvä mykkäkoulua ja sitten juttelin asiallisesti S:lle, että sen on varmaa parempi lähtee hetkeksi pois. Me ollaan myös asuttu vähän niinku väliaikaisesti yhessä asunnossa, ja tän kalleustason vuoksi pitäs hankkia joku muu... Näillä näkymin siis oon vielä muuttamassa johonkin pienempään asuntoon yksin, kunnes löydetään ratkaisu. Huoh. En nyt toivonut kyllä näin käyvän, mutta jokin mättää nyt. :-(
Huomenna on myös eka neuvola. Ja meen sinne kyllä mielelläni, mutta mun paino ahdistaa mua. Pelkään että se täti alkaa siellä moralisoimaan siitä. :-D Tuli nyt vähän sekava postaus, mutta tässä nyt on ollut vähän sekava olo viime päivinä. Miehet ei vaan tajuu....
No voi että! :( Tosi inhottavaa tuollainen käytös mieheltä, toivottavasti pieni hajurako saa hänelläkin asiat tärkeysjärjestykseen ja tarttumaan niihin kotitöihinkin. Tsemppiä!
VastaaPoistaTsemppiä huomiseen neuvolaan! <3 Tuskin se täti painosta heti moralisoi. :)
voi vitsi. Tosi kurja kuulla :( mut aina on parempi onnellinen ihminen ku kaks onnetonta. Lapsikin aistii sen. Ja ihan varmasti sikiökin jos äippä on stressaantunut ja surullinen. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitti sympatioista tytöt! :-) Ja on tosiaan sellainen olo, että parempi tällä hetkellä yksin, kun että toisen kanssa ja olet koko ajan ärsyyntynyt ja stressissä.. Vaikka en ikinä olekaan kuvitellut että olisin odotusaikana yksin, saatikka lapsen kanssa.. Mutta en tiedä onko sekään sitten mistään kotoisin että olla väkisin lapsen vuoksi yhdessä, jos asiat ovat päin helvettiä. Ja varmasti hormonimyrskyllä on osaa asiaan...
VastaaPoistaMeille on mun poikakaverin kans käyny kans noin, eikä johtunu tosiaan ees hormoneista. Jotenki vaan meni vuosi sitte sukset ristiin ja muutettiin ekasta yhteisestä kodista omilleen. Edelleen meillä on omat asunnot, vaikkaki tuo toinen on jatkuvasti mun luona. Oonki nalkuttanu siitä että tyhmää maksaa kahta eri vuokraa ku se kuitenki on mun luona koko ajan, alunperinhän se halus oman asunnon siksi että on joku paikka mihin mennä sitte ku tulee vähän huonompia hetkiä. Saa nyt nähä että mitä me tässä tuumaillaan, mutta kyllä sen oikeesti sillon vuosi sitte huomas, että ku muutettiin erilleen ja oltiin reilu kuukausi vähän erillään niin sen jälkeen meijän välit parani jotenki älyttömästi. Nyt mua on taas viime aikoina hermostuttanu kummasti, mutta kattoo nyt. :D Tosi ikävää kuitenki lukea että jollaki menee asiat noin. Ei se oo helppoa. :(
VastaaPoistaAih, eli vähän on samankaltainen tilanne sielläkin. Me ollaan kerran aiemminkin oltu muutama kk "erossa" itseasiassa. Ja palattiin yhteen koska S sai lässytettyä mut takas itselleen, sepittämällä just juttuja kuinka muuttaa sitä ja tätä asiaa itsessään. Mutta huonolta vaikuttaa. Tuli vaan jotenki mitta täyteet. Vaikka onki tuntunu hirveen tyhjältä täällä yksin...
VastaaPoistaVihaan vaan sitä hetkeä kun juna palaa niin sanotusti takas vanhoille raiteilleen? Ku just nyt vaan kaipais eniten toisen huomiota ja sitä, että joku paijais ja olis aidosti kiinnostunut mun voinnista! Mulla on ollu koko alkuraskauden sellanen olo että oon saanut itse kestää oloni ja jos selkää vaikka on särkeny, nii toinen ei vaivaudu edes hieromaan. :(
Vaikutat mukavalta tytöltä, ois kiva jutskailla enemmänkin. :)
Mulla oli esikoisen isän kanssa vähän samanlainen tilanne. Sillä vaan oli ne menohalut vähän suuremmat, ja alkoholinkäyttö, niihin mulla paljo käämit. Oli siinä kaikkee muutakin, mutta allekirjoitan kyllä ton että parempi yksi onnellinen kuin kaksi onnetonta. Mä olin tyhmä ja oon harmitellu sitä monesti, että jäin tilanteeseen enkä lähtenyt ajoissa. Raskausaika meni stressatessa eikä se helpottanut vauvan synnyttyä. Luulen, että se on nähtävissä esikoisessa, tasapainoisempi raskausaika. Olis voinu tehdä siitä rauhallisemman. Pisteet ja respektit sulle rohkeasta vedosta siis! Älä ota huonoa miestä takasin liian helpolla, sulla on nyt pieni ihminen vastuullasi myös :) halit ja tsemppiä!
VastaaPoistaKiitti Odottelija sunkin viestistä.
VastaaPoistaNo S:n kohdalla menohalut nyt ei ole suuret siltä osin että alkon käyttö vähäistä jne. Mutta siitä on oikeesti kuoriutunut viimeisen puolen vuoden aikana ihan toinen mies, mihin alunperin rakastuin?! Toki aina ei voi olla ruusuilla tanssimista mutta... jos edes joskus. Siitä on vaan tullut yleisesti välinpitämätön mua kohtaan. Ja jotenkin tässä raskaushuumassa olen yrittänyt huijata sitä itseltäni, että jos se nyt kuitenkin innostus tässä.. Ja se ei vaan halua varvasta liikauttaa mun eteeni, enään.
Ite oon nänhyt kuinka oma äiti katteli isäni alkon käyttöä ensimmäiset 20 vuotta, ja minä elämäni ensimmäiset 15 vuotta. Ja isäni oli tosiaan rapajuoppo ennen suorastaan ihme raitistumistaan. Siksi varmaan olen enemmän "toiminnan" nainen, enkä vaan haluaisi tyytyä mihinkään surkeaan olemiseen toisen kanssa. :-/ Kunpa vaan se toinenkin osapuoli sisäistäisi sen, häntä kun on syötetty kultalusikalla ja kaikki tehty valmiiksi omassa kotonaan... Huoh.
Totta tosiaan vähän samankaltanen tilanne täälläki on olemassa. Meidän tilannetta kenties helpottaa se, että ei oo vauvaa mikä tulis huomioida. Kyllähän se vaikuttais aika paljo kaikkiin päätöksiin mitä tekee, vaikka vaikeita päätöksiä ne on vaikka ei niitä lapsia oliskaan. Mää mietin ite monesti että johtuuko meijän olemisessa se ärsyyntyminen vaan siitä että oon niin tarkka? Vai onko se normaalia, että tyyliin toisen tapa syödä jogurttia ärsyttää joskus? Enkö mää ite vaan osaa rentoutua vaan mun pitää olla koko ajan marttana siinä? Muaki ärsyttää kans se, että jos on joku oikee asia niin luvataan muuttaa sitä, mutta silti mitään ei koskaan tapahu! Se on aika turhauttava tunne, ku sitte sitä aattelee että no kuunteliko tuo taas yhtään? Sitte nyt ku taas mietin tuota, niin pohdin että oonko sittenki vaan oikutteleva nainen joka ei oo koskaan tyytyväinen. Rouva Nalkku niinku mun äiti aina sanoo mulle jos valitan. :D
VastaaPoistaKyllä ne asiat aina loppusessaan selkiintyy, suuntaan tai toiseen <3 raskaus ja lapsi nyt nostaa kaikki pintaan tehokkaammin ja sitähän sanotaankin, että lapsi ei ole ainakaan ratkaisu ongelmiin. Niin ja älä stressaa noista painohommista, tärkeintä, että voit hyvin ja syöt suht terveellisesti ja herkkuja esim. muutaman kerran viikossa ;) Kyllähän ne neuvolassa länkyttää siitä varmasti :D ainahan ne jos vähänkään paino nousee... ainakin täälläpäin ;) kuitenkin stressi ei oo hyvästä raskaanaolevalle. Keskity nyt raskauteesi <3 ja laita ikävät asiat sivuun.
VastaaPoistaOONA:
VastaaPoistaNo tosiaan se on kyllä helpompaa kun sitä vauvaa ei teille ole tulossa. Koska sitä kautta tulen olemaan "sidottuna" S:n loppuikäni tietyllä tavalla.
Siis toi oli kyllä ihan ku mun tekstiä, siis käyttäydyn välillä samanlailla kun sinä. Oon ehkä liian tarkka ja vaativa välillä, koska nimenomaan joku toisen pieni piirre saa mut näkemään punaista. Mutta yleensä joku asia on saanu mut jo vihaiseks, ja sitä kautta kaikki toisessa alkaa ärsyttämään. Mutta joo, esimerkiksi en voi sietää S:n hampaiden pesua. LOL. Se hinkkaa niitä loputtomiin valkaisevalla tahnallaan ja kävelee ympäri kämppää suu vaahdossa. Siis hyi helv.... Oon kerran kilahtanu sille asiasta, ja se oli ihan et "WTF?" :-D
Mut entien ärsyttää just toi, että toinen ei selkeesti kuuntele ja toimii sit sen mukaan. Sitten mua ärsyttää se ku mullekki äiti sanoo että ehkä oon liian vaativa, ja et MIEHET NYT VAAN ON SELLASIA?! Huoh.
PUNTTIMAMMA:
VastaaPoistaPakko kai se on uskoa että asiat selkiintyy, vaikka ei ookaan tällä hetkellä mitään hajua miten nää asiat tulee menemään. Ja oot oikeassa, että tää raskaus ja lapsi nostaa asiat pintaan. S ei voi käsittää että mun mielessä lapsi on jo niin konkreettinen ja mukana, että osaan jopa ajatella sitä elämää raskauden jälkeen.
Saapa nähdä tuunko sit itkemään tänne blogiin kuinka hirvee neuvolantäti mulla on ku se painoasia tosiaan on arka aihe itselle. :-D Te nostatte mut sitte ylös taas kuopasta. :-D
OOTTE NIIN IHANIA KOMMENTTIENNE KANSSA, makes me smile! :-)))
Ompa "hauska" huomata, että muilla on joskus samanlaisia tuntemuksia mitä itellä! :D Mua vaan ärsyttää se, ku joskus tajuan itekki että oon ehkä kohtuuton ja turhan tarkka, mutta mää en oikeesti vaan voi sille lopulta enää mitään ja sitte vaan valitan. Mutta ehkä mää iän kans muutun kiltimmäksi ja jaksan hillitä mun marttamaisuuden paremmin! :D
VastaaPoistaTörmäsin blogiisi ja luin sen tässä parin päivän aikana kokonaan läpi.
VastaaPoistaKannattaa kysellä neuvolassa olisiko tuohon parisuhdetilanteeseen tarjolla jonkinlaista keskusteluapua. Vauvan tultua se ei nimittäin ainakaan helpota, joten jos teillä on haluja jatkaa yhdessä olisi hyvä koettaa laittaa asiat kuntoon mahdollisimman pian.
Meillä on nyt melkein vuoden ikäinen lapsi ja hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen meillä oli miehen kanssa jonkin verran kitkaa. Ei kuitenkaan siinä mittakaavassa, että kummankaan olisi ollut tarpeen lähteä pois edes väliaikaisesti. Samankaltaisia tunteita koin kuitenkin kuin sinäkin ja jotenkin ei päästy miehen kanssa kunnon keskusteluyhteyteen, vaan molemmat kaivautuivat omiin poteroihinsa. Neuvolasta suositeltiin ottamaan yhteyttä kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen, koska perheneuvola on niin tukossa, etteivät ota muuta kuin lastensuojelutapauksia. Oli aika ison kynnyksen takana lähteä puhumaan asioistaan ulkopuolisten takia ja vieläpä seurakunnan ylläpitämään toimintaan, koska kumpikaan meistä ei edes kuulu kirkkoon. Yhteydenotto kuitenkin kannatti ja olemme saaneet parisuhdettamme jo paljon parempaan kuosiin ja pystymme käsittelemään ongelmia paljon aiempaa paremmin.
Tsemppiä ja onnea raskauteen!
Moikka Heli ja Kiitos viestistä! En voi uskoa että joku on jaksanut kahlata mun blogini läpi (apua!) :-D Siis mitä kaikkea täällä onkaan, ja varmaan aika sekavaakin tekstiä välillä.
VastaaPoistaKyllä mie tiedostan tietysti ettei tilanne helpota lapsen myötä, S. ei vaan taida ymmärtää sitä vielä. Kuinka paljon se vauva sitten tulee muuttamaan hänenkin elämää, eikä hän voi käyttäytyä yhtä itsekkäästi kun nyt. Oon vaan jotenki niin ymmälläni vielä tästä tilanteesta että en yhtään tiedä mitä mun pitäisi tehdä.. Kynnys lähteä juttelemaan jollekkin ulkopuoliselle on todella korkea! Mun äitini on ehdottanut tuota samaa... mutta toisekseen en tiedä miten saisin Samppaakaan raahattua mihinkään sellaseen. :-( Me ei myöskään kuuluta kirkkoon, että en kyllä lämpeä millekkään kirkon avulle valitettavasti...
Huoh.. Pitää mietiskellä asioita. Kiitos paljon viestistäsi. <3
Mietiskele toki. Meilläkin tuota apua ehdotettiin neuvolassa jo loppuraskaudesta ja silloin tyrmättiin se juurikin tuon kirkkoyhteyden takia. Ollaan miehen kanssa molemmat jokseenkin militantteja ateisteja, joten ei tosiaankaan napannut. Lapsen synnyttyä tilanne lähti kuitenkin sen verran huonompaan suuntaan, että yritin ensin soitella perheneuvolaan, mutta kun puhelimeen ei edes vastattu, päädyimme nöyrtymään ja ottamaan tuohon perheasiain neuvottelukeskukseen yhteyttä. Siellä käydessä ei olisi voinut kyllä mistään muusta kuin ovessa lukevasta seurakunta-sanasta arvata, että kysessä on kirkon tarjoama palvelu eikä uskontoa ole kertaakaan edes ohimennen mainittu käymissämme keskusteluissa, joten mielestäni ei kannata tyrmätä palvelua vain siksi, että kirkko sitä tarjoaa. Miehen liikkeelle saaminen voi toki olla todella hankalaa ja ei mitään keskusteluapua oikein pakollakaan voi järjestää.
VastaaPoistaJoka tapauksessa kannattaa kysellä neuvolasta ensin. Eri kunnissa asiat on kuitenkin usein järjestetty eri tavoin. Viimeistään laaja terveystarkastus, johon myös isä erityisesti kutsutaan mukaan olisi luonteva paikka puhua aiheesta, koska perheen sisäinen vuorovaikutus on yksi tärkeistä asioista, jota kyseisessä tilaisuudessa kuuluu kartoittaa. Jospa neuvolantädistä olisi myös jotain apua miehenkin houkutteluun.