tiistai 28. elokuuta 2012

Rv 11+6

Omg, huomenna paukkuu taas viikot!!

Kävin eilen kattomassa yhtä kämppää. Se oli keskustasta, siistikuntoinen, avara, suht edullinen.. Mutta siinä ei ollu paikkaa pyykinpesukoneelle eikä astianpesukoneelle. Joten se siitä.

Toisekseen Samppa odotteli mun alaovella (oli kuulemma yli tunnin ootellu..) kun tulin asioiltani. Sillä oli kuitenki lempeä ilme ja se sano että sillä on ollu hirveä ikävä mua. Hmm, no me juteltiin sitten muutama tunti ennenku sen piti lähteä töihin. Se kehui myös mun punaruskeaa tukkaa kauniiksi?!

Joka tapauksessa, se kertoi miettineensä paljon asioita eikä ollut kuulemma nukkunutkaan hyvin. Tästä vauvan odotuksesta on tullut sen mielestä ihan toista, mitä sen pitäisi olla. Tottahan se, että ei tämä tilanne ole paras mahdollinen. Tän pitäisi olla maailman onnellisin asia meille molemmille. Tiivistettynä Samppa haluaa olla yhdessä ja muuttaa käyttäytymistään, jotta turhia riitoja ei syntyis. Ja oli se näköjään ymmärtänyt, etten voi olla ainoa tässä taloudessa joka tekee kotityöt oma-aloitteisesti. Ja kuinka väärin mua kohtaan sen on suuttua silloin, kun pyydän sitä tekemään myös jotain.

 Sit S sanoi että saan asua tässä meidän kämpässä niin pitkään kun haluan ja hän maksaa puolet vuokrasta!? Se puhui myös että sen äiti voisi loppu vuodesta vuokrata meille kerrostalo kaksionsa halvalla... Että jos olisin valmis muuttamaan sen kanssa yhteen, koska sitähän se kuitenkin haluaa. Ja toki minäkin, kunhan asiat saa uutta suuntaa. Vaikuttaa kuitenkin ihan hyvältä, ja edetään rauhaksiin... Tottakai olen valmis yrittämään.

Että sellasta. Ostin myös mammafarkut eilen hennesiltä! Ihanan mukavat jalassa. :-)

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hyvältä!! <3 Jos ei kummallakaan ole kiirusta suuntaan tai toiseen niin miksipä ei antaisi suhteelle uutta mahdollisuutta ;) eihän siinä mitään häviä ja ainakin on saanut mahdollisuuden jos ei muuta :) Toivottavasti asiat pikkuhiljaa muuttuu toivottuun suuntaan <3 ehkä tämä erossa olo ja lapsen tulo on saanut hänet miettimään asioita ja pistämään asioita tärkeysjärjestykseen ;)

    VastaaPoista
  2. Mä en ole enää varma näistä viikoistani ollenkaan! :DD selkenee ehkä jonkunverran kun pääsen ultraan ;) nettilaskurin mukaan perjantaina pompsahtaa aina tasaluku :D eli nyt ois sitte perjantaina se 12 :P vissii :D

    VastaaPoista
  3. Kyllähän se on yrittämisen arvoista, jos molemmat rakastaa toisiaan. Musta tuntuu että se oli tosiaan miettinyt asioita.

    Me ollaan kyllä melko samoilla päivillä menossa, saapa nähä kuka poksahtaa sit aikanaan ensin! ;-)

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla, että asiat näyttävät järjestyvän. Hyvä, jos S on oikeasti miettinyt asioita ja on valmis omaakin käytöstään muuttamaan.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva kuulla, että Samppa on miettinyt asioita ja ymmärtänyt, että muutosta tarvitaan! Onnea ja tsemppiä molemmille! Ja pikkuisellekin tietty :)

    VastaaPoista
  6. Raskaus on miehellekki oikeesti Helvetin iso asia ja se saa kaikki muutki asiat tuntumaan ihan tosi isoilta ja vakavilta. Sit viel ku siihen päälle pistetään raskaana olevan hormoonit, nii varmasti syntyy suuria soppia. :) Mut nyt kannattaa vaan koittaa kestää ja ymmärtää toinen toisiaan. Asioitten pitäis muuttua vauvan synnyttyä. ja jos ei muutu, niin sillon voi pähkäillä uudestaan et onko se suhde kuitenkaan hyväksi kenellekkään. :)

    VastaaPoista
  7. OA & Heli & Mii :

    Pakkohan tässä on yrittää kuitenkin parhaansa. Vaikka vähän olenkin skeptinen mutta aika näyttää. Tää raskaus ja mun hormonimyrskyt tosiaankin ottaa koville, toivottavasti tilanne rauhottuu nyt. Aiemmin ajattelin et se on höpöhöpö puhetta etä hormonit sitä ja hormonit tätä, mut oon viimisen viikon aikana pillahdellut oikeasti itkuun kaikesta! Enkä edes ole kovin herkkä itkemään muuten.. Ja pienetkin asiat tuntuu ihan helvetin suurilta kompastuskiviltä välillä. :-D Helppoo olla nainen...

    VastaaPoista
  8. Hienoa et Samppa on miettyny noita asioita, ja haluaa muuttua! Se on jo paljon, et itse tajuaa sen että muutosta tarvitaan. :D

    Mä oon ite viimeisen viikon ollut todella itkuherkkä, ja muutenkin herkästi liikuttunut kaikista asioista. Tänäänkin oli niin mukavia ja suloisia asiakkaita, että oli hyvä etten ruvennu itkemään kesken asiakaspalvelun.. :D

    Mies on vaan nauranu mua ja mun hormonimyrskyjä, sääliks käy kun joutuu elämään mun kanssa nyt. ;)

    VastaaPoista
  9. Ihana juttu, että saitte Sampan kans juteltua asioista! :)

    VastaaPoista
  10. S: Mustakin tuntuu hyvältä että se on itse havahtunut nyt myös. Mut paljon siihen vaadittiinki... Iskin sille kouraan myös neuvolatädin antamia opaslehtisiä että voi yrittää samaistua mun olotilaan! :-D

    Oona: <3

    VastaaPoista
  11. Miehet on oikeesti vähän hitaasti syttyviä näissä vauva-asioissa. :D varsinkin, jos ei ole ennestään lapsia ja alkaa esikoisen odotus ja muutenkin, eiväthän he tunne samoja tuntemuksia kuin me äidit. Eivät he kanna lasta sisällään joka päivä. Siksi täytyy vähän ymmärrystä antaa miesväelle ;) muistan omaltakohdalta myös, että minä vauvakuumeilin itse jotain puolivuotta ennen esikoiseni odotusta :D mies ei ollut niinkään innoissaan ja sanoi vaan aina, että "tulee jos on tullakseen", tylsää :D ei yhtään suunnitellut tai hempeillyt kanssani vauvoista. Mutta jotain kuitenkin muuttui miehenkin päässä kun h-hetki läheni ja oikeastaan virallisesti vasta kun lapsi pullahti ulos maailmaan ja pääsi isin syliin ensikertaa <3 sitten kuule alkoi miehellänikin se netin vauvapalstojen selailu ja kaikesta selvää ottaminen :D imetyksestä ja jne :DD ei sitä ehkä ymmärrä näin naisena, mutta näin se vaan menee. Kyllä äidiksikin kasvetaan samoin kuin isäksi ;)

    VastaaPoista
  12. Hienoa, oikein hyvä juttu :) onnea!

    VastaaPoista
  13. Punttimamma: Mustaki tuntuu et miehet syttyy hitaasti vauvajuttuihin, mutta S. on jostain syystä alkanut nyt osoittamaan enemmän kiinnostusta! Jopa halunnut silitellä masua. :-D Mut ihanaa ku teidän kanssaäitien kanssa voi sit hypettää vauva-asioita nii paljon ku jaksaa. <3

    Odottelija: <3

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)