Wannabe kätilö

Oon sopeutunut niin hyvin tonne synnärille että alkaa tuntumaan haikealta irtaantua sieltä! Kohta vauvat vaihtuu vanhuksiin. :-( Mun on pitänyt olla tosi oma-aloitteinen tuolla ja oon oppinut niin käsittämättömän paljon vastasyntyneen ja synnyttäneen äidin hoidosta. Puhumattakaan kaikesta kirjaamisesta, raportoinnista, kokeista yms.! Joka päivä mut kyllä valtaa myös se epätoivon olo, että onko musta tähän duuniin. Tuntuu että kaikkea pitäs osata ja iskee ahdistus. Sitten se kuitenkin laantuu kun onnistuu työssä ja oivaltaa uusia asioita. 

Tällä viikolla mun harteille on langetettu jo melkoisesti vastuuta. Oon ollut tällä viikolla hoitamassa äitejä, vauvoja sekä gynen potilaita. Mun on pitänyt ottaa omia potilashuoneita ja hoitaa ne vuoron ajan, kirjata KAIKKI niistä ja raportoida vuoron päätteeksi. Toki joku on pitänyt mua silmällä mutta suurimmaksi osaksi olen itsenäisesti hoidellut menemään. Tänään tuli sitten vastaan se kauan pelkäämäni imetysohjaus. Ensisynnyttäjä äiti joka tänä aamuna siis synnytti, mun oli sit alettava ohjaamaan imettämistä äidille ja vauvalle. Tunsin suuuuuren palan kurkussa, mutta nielaisin sen. Ja niinhän siitäkin selvittiin. Päätin että en kyllä hae ohjaajaani siihen, mulla on tietotaito ja tästä on selvittävä. :-D Alkoihan se imetys sitten sujumaan, tunsin SUURTA ylpeyttä. Onneksi vanhemmat eivät tajunneet kysyä onko mulla itsellä lapsia. Onneksi osaan esittää itsevarmaa, enkä koskaan vastaa "En tiedä." Aivan mahtava fiilis oli kotiin lähtiessä!! O:-)

Oon niin varma että haluan tulevaisuudessa kätilöksi!