Mitäs meille? Oon alkanut jälleen töihin saikun ja vapaiden jälkeen. Aion vetää tän vikan kuukauden sisulla, että saisin kunnollisen palkan. Masu ei ole mikään valtavan kokoinen, mutta ahdistaahan se enenevissä määrin. Kyllä sitä niin odottaa aikaa tän masun jälkeen. Sitä miettii lähes päivittäin. Tänään pitäisi leipoa siskon tuleviin valmistujaisiin ja meen myös extra yövuoroon. -_- Meillä on töissä yksi keski-ikäinen saikuttaja, joka on joka kuukausi määrän X saikulla. Turhaan. Käy hermoon.
Suomen puolella entisessä työpaikassani aukesi pari päivää sitten myös sairaanhoitajan virka auki. En tiedä yrittäisinkö hakea. Motivaatio ei ole kovin korkea työskennellä siellä, enkä tiedä onko mahdollisuuteni saada koko paikkaa kovin hyvät tällä hetkellä (koska: äitiysloma jne.), enkä ylipäänsä tiedä haluanko jäädä tänne paikkakunnalle parin vuoden päästä enää asumaan. Joten ehkä en ryntää hakemaan virkaa suin päin. Vaikka toisaalta vakityöhän olisi aina hyvä juttu, olisi työ mihin palata kun kotona olo alkaa tympimään. Mutta toisaalta taas en ole huolissani etteikö keikkatöitäkin alkuun olisi hyvin tarjolla. Tämä ala kun on sellainen että töitä tekevälle löytyy. Tarkoituksenani olisi myös hakea lukemaan kätilöntyötä parin vuoden päästä.
Kun puhuin jokin aika sitten yhdestä viime kesäisestä tuttavuudesta (miehestä), joka otti yhteyttä halutakseen tavata. Noh, en sitten suostunutkaan näkemään häntä. Ei vaan tuntunut siltä. Mietin että miksei siitä sit viime kesänä tullut mitään kun tavattiin. Tulin siihen tulokseen karkeasti ettei hän voi olla se oikea, enkä todellakaan halua treffailla miehiä huvikseni tässä tilassa ja elämäntilanteessa.:D
Vappuna puolestaan pyörähdin yksikseni kaupassa hakemassa munkkitarvikkeita kun yksi entinen poikaystäväni oli kytännyt minua hyllyjen välistä, ja kaupasta ulos astuessa hurautti uuden karhealla audillansa oman romuni viereen. :D Hän on se eräs mustasukkainen tapaus, joka pyöri aika tovin kuvioissa kun muutin kotipaikkakunnalleni takaisin. Hän ei todellakaan tuntunut siltä oikealta. Vaan ikävä hänellä oli edelleen. Mua niin huvitti tuonkin tapahtuneen jälkeen. Onhan se kiva kun johonkin on onnistunut tekeen niin lähtemättömän vaikutuksen ettei unohdu vaikka aikaa kuluisi kuinka. Harmi vaan ettei sitä vaikutusta näemmä onnistu tekemään niihin, jotka sit omasta mielestä tuntuvat "oikeilta". Miehet.... Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)