perjantai 27. toukokuuta 2016

Rv 33+1


Eilen oli pitkästä aikaa neuvola, paino oli laskenut kilon sitten edelliskerrasta. Vatsakumpu kasvaa alakäyrällä, ei se mustakaan mikään hirmu iso oo. Parin viikon päästä on kontrolli äitiyspolilla, nykyään kuulemma toissynnyttäjätkin käytetään siellä noilla viikoilla. Ymmärsin et ihan ultrataan ja tarkistetaan vauvan koko, asento ym. Mutta saahan tässä vielä odotella vaavin syntymistä ja hyvä niin, sillä kaipaisin muutaman viikon hyviä yöunia!

Mulla oli vasta syntymäpäiväkin, nyt sitten ollaan jo lähempänä kolmea kymppiä kuin kahta. Vielä ei ole kriisiä, mutta paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun lukiosta ampaisin maailmalle ja vielä ehtii tapahtua ennen sitä kolmeakymppiä. Mulla on vielä kolme yövuoroa seuraavan viikon aikana ja sitten jään äitiyslomalle. Tunnen kyllä kropassani kuinka tuo yötyöni alkaa painamaan, palautuminen ja nukkuminen työvuoron jälkeen tuntuu vaikealta ja epämukavalta. Sairastin tuossa vasta myös suht ankaran flunssan yskineen päivineen, niin meinas puhti loppua kesken töissä. En vaan kehdannut jäädä saikulle kun nuo sosiaalietuusasiat odottavat epäselvyydellään! :(

Ei mulla oo nyt mitään sen enempää jaariteltavaa, arki rullaa, N on jäänyt hoidosta pois ja odottelen malttamattomana kotiin jäämistä. Kuullaan sitten kun sen aika tulee ja on kiinnostusta kirjoitella ehkä muustakin kuin arkijoutavasta.

4 kommenttia:

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)