sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Rv 39+3 Vauvaunia

Huomenta vaan. Eilispäivän vietnamilaiset chilihärät eivät saaneet mitään synnytyksen käynnistämisen saralla aikaiseksi! Että sillälailla. :-D Typeriä myyttejä kaikki nämä kolmet ässät ja tuliset ruuat... 


*
Näin viime yönä niin todentuntuisen vauvaunen jälleen! Mutta olihan se outo. Menin unessa kontrolliin jolloin tuima lääkäristäti yritti ultrata vauvaa siinä onnistumatta, ja hetken päästä hän olikin tehnyt mulle sektion ja vauva makasi rintani päällä. Kaiken lisäksi vauva oli tyttö jolla oli tummanruskeat ja tuuheat hiukset?:-D Unessa Samppa kävi sekoilemassa sairaalassa eikä sitä voinut vähempää kiinnostaa koko vauva. Mielenkiintoista.
*

Joka tapauksessa, toivotaan ettei ollut enneuni, sillä suurimmaksi osaksi se tuntui jotenkin ahdistavalta sektioineen ja Samppoineen. :-D Eilettäin vieteltiin siis päivää kotosalla, missäpä muuallakaan. En jotenkin jaksa edes vaivautua tässä olomuodossa lähtemään enää mihinkään. Ei vaan huvita. Kaupassa käyntikin on jotenkin tuskien taival kun pitää ahtautua paksuun isoon talvitakkiin (ainoa mikä menee päälle!). S:n äiti tosin kävi pikaisella vierailulla illalla ja mainoi jälleen S:n lapsuusaikoja. Voi että se kehui S:aa kuinka hän osasi pienenä piirtää taitavasti ja rakasti muumeja.. Ja sitten kun päästiin jälleen äidin omistaman koiran tekemiin temppuihin, niin johan Sampallakin oli suu sellaisessa hymyssä ja naurussa. Siis WTF? 
A) Samppa vihaa koiria,
B) Se ei todellakaan naureskele koirien tekemille toilailuille...

En vaan aina ymmärrä tuota miestä. En sitten ollenkaan. Kaipa ne oman äidin jutut on sitten vaan niin paljon messevämpiä kun oman tyttöystävän! :-D Tai jos niillä on perheen sisällä näitä omia inside -juttuja joista minä en vaan pääse niin perille sitten...

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamaan että vauva on ollut rauhallisempi, niin se otti sellaiset jumppaukset puolilta päivin että mahassa oli pitelemistä! Tuntui että se puski jalkoja kylkikaaresta ja päätä alapäästä ulos. Samalla hytkyttäen peppua edes takaisin toisen kyljen alla. :-D Ihan hassu kaveri... Toki huomaan että vauva varmaan lepäilee myös suurimmaksi osaksi ajasta, ja jumppauksia tapahtuu harvemmin.. Mutta ehkä hän valmistautuu tulevaan. Huomenna on sitten neuvola, mikä osakseen rauhoittaa mun mieltä kun pääsen kuulemaan sydänääniä ja purnaamaan taas terkalle olosta. :-D Mutta jos nyt vaikka alkais aamupalan syöntiin. 

Vi ses!


5 kommenttia:

  1. Ihan samaa mieltä kaikista häätömyyteistä!!:D

    VastaaPoista
  2. Ne on ihan huuhaata kaikki myytit :D mä siivosin ku hullu jokapäivä, saunoin, kävelin pitkiä matkoja (mitä ny liitoskivuilta pysty) , söin tulista ruokaa yms yms kaikkeni yritin :D ja en saanu edes yhtä (!!!) kipeää supistust aikaan :D sitte luovutin ja päätin että olkoon vaikka hamaantappiin masussa ja söin jäätelöä sohvalla maaten :D nii siitä meni sitte muutama päivä ni neiti päätti tulla pihalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään onki ollu sellanen olo että nyt loppu kikkakolmosten kokeilu:D Tulkoot vauva kun parhaalta tuntuu. Ja jos lääkäri käskee to mennä kotiin odottaan, niin odotellaan sit:)

      Poista
  3. Itselläni käynnistyi synnytys kun kävin ikeassa:) Illalla siis muutamia tunteja siellä pyörin ja seuraavana aamuyönä heräsin todella kipeään supistukseen. Mun yhdellä tutullakin käynnistyi synnytys kun se oli ollut ikeassa ja vieläpä samana päivänä.

    Tosin mun olo oli sen ikean reissun jälkeen ku olisin maratoonin juossut. Joudun istumaan jokaiselle tuolille joka tuli vastaan että pystyin keräämään voimia seuraavalle tuolille:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävelemisestä kyllä huomaa että vatsa kovettuu ja alkaa supistelemaan. Mutta jotenkin en vaan jaksais lähtee vetään rundia enään Ikeaan siinä toivossa että synnytys käynnistyisi. :D Mieluumminhan sitä lähtis levänneenä synnyttämään. :D

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)