sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kyynel :'/

Niinhän siinä kävi, että se osoittautui keskenmenoksi. Päivystyksen kautta gynen polille ja osastolla makasin usean tunnin. Ultrattiin ja gyne totesi että keskenmeno kyseessä. Voihan itku, ollut todella sekava päivä. Olen joutunut monen lekurin ronklattavaksi ja useamman kerran joutuivat sisätutkimuksia tekemään, olo todella hirveä henkisesti. Alavatsakivut olivat myös jotain järkyttävää ja ultraus oli täyttä tuskaa! Onneksi sain kipulääkettä lihakseen osastolla ja vointi on parempi. Vuoto silti todella runsasta. Ensin epäilivät kohdun ulkoista, mutta onneksi näillä näkymin ei ole! Mies taisi pelästyä enemmän kuin minä, ei oikein halua edes keskustella. Ja minä kun juuri kaipaisin sitä, keskustelemista. Tulee nyt niin sekavaa settiä, että pakko mennä lepäämään. Palailen myöhemmin..

Kuva googlesta.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Itse olen muutaman viikon pidemmällä ja keskenmenon riski vielä mielessä kummittelee..Olen todella pahoillani! Tiina

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Juu ei se ole niin varmaa ekalla kolmanneksella =( Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

    Kaikkea hyvää sulle odotukseen kuitenkin! =))

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)