sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Rv 36+4 Perussettiä ja supistuksia

Huomenta. 

Se kuuluisa pesänrakennusvietti taisi eilettäin ottaa musta vielä vallan, koska pistin jälleen meidän kämpän siistiin kuntoon. Samppa ei tosiaan osaa tehdä tikkua ristiin täällä meillä oma-aloitteisesti, ja eilenkin se tietysti tyytyväisenä vaan nukkui puolille päivin. Minä sitten näissä ruumiin ja sielun voimissani (ja ehkä pienoisessa raivon vallassa) aloitin siivouksen... Pesin pyykkikorin tyhjäksi, tiskit, imuroin, pyyhin kaikki pölyt sekä keittiön kaapit jne. Aiemmin viime viikolla vaihdoin yksin keittiöön verhot ja jouduinkin heti vessan pesupuuhiin kun herrahan ei sitä tee, ja kysyinkin häneltä että mistä moinen koska hänhän sen oli siihen kuntoon 1,5 viikossa jälleen saanut. Ei kuulemma PIDÄ sen siivoamisesta. Siis minähän tosiaan suorastaan rakastan hinkata toisen jämiä sieltä pöntöstä ja sitä rataa........ Jouduin myös purkamaan valtavan laatikon olkkarissa jota S ei ollut vaivautunut purkamaan, siellä oli vielä kaksi keittiön tuolia! Ja sen laatikon taakse - sekä sohvan väliin S oli kätkenyt joulukynttelikön ja taulun?!! Siis millä miehen logiikalla niitä siellä säilytetään! HUOH. 

No siinä vaiheessa kun mun ruumis alkoi taas huutamaan liitoskipujaan ja vatsa pingotti supistuksissaan, vaivautui herra nousemaan kauneusuniltaan. Totesin siinä sitten kylmänrauhallisesti S:lle, että tämä saisi tämän päivän aikana hoitaa vihdoin kaksi asiaa: asentaa olkkariin lampun kattoon sekä vaihtaa liesituulettimeen toimiva lamppu. Arvaatteko jo mikä oli vastaus.. se oli EN TODELLAKAAN VAIHDA. 

Siis se kuvasti niin sitä jälleen kerran mitä Samppa on. Jos siltä pyytää jotain, silloin se ei ainakaan sitä halua tehdä, koska joku tavallaan käskee sitä toimimaan. Mutta jos siltä kysyy MILLOIN se voisi nämä asiat suorittaa, vastaus on ihan joka kerta ettei se tiedä! Joten toki kimpaannuin tuosta vastauksesta ja sieltä tulikin taas täyslaidallinen. Olin todella vittuuntuneessa mielentilassa, haisin hielle ja koin olevani muutenkin joku raskaana oleva sisäkkö Sampalle! Se ei ole edes ruokakauppaan vaivautunut lähtemään kuin kerran mun tulon jälkeen, ja silloinkaan ei ostettu juuri paskaakaan kaappiin! Joten toki olen joutunut itse muutaman kerran käymään ostoksilla ja kuluttamaan mun viimeisiä pennejäni, vaikka sillä niitä pennejä on kyllä ruhtinaallisesti enemmän kuin mulla!

Joka tapauksessa täähän on niin tyypillistä. Tätä perus settiä. S kohtelee mua miten kohtelee ja minä valitan. Eilenkin se sitten kehtas sanoo mulle, että mun tulis miettiä vähän paremmin miten sille kysymykseni asetan. Siis anteeksi mitä?? Ja mitenhän hän asetti mulle vastauksensa? Jepjep.

Kaikki on vaan niin liikaa vaadittu siltä. Ihan kaikki. Mikä luuseri.

No ei tässä kaikki. Mun vatsa kivettyi koko loppu päiväksi ja viime yöksi siitä siivousriehumisesta. Siis ihan uusiin ulottuvuuksiin, kipusi todella paljon. Samoin liitoskivut oli kyllä niin pahimmoillaan että... Mutta S vähät välitti, se oli koko päivän jossain asioillaan ja illalla ilmestyi tähän vaihtaen pyytämäni lamput ja lähti karkkipusseineen isille istumaan iltaa. Mainitsin kyllä ennen kun se lähti, että saapa nähdä pitääkö tässä synnyttämään lähteä kun on niin kipee olo, mutta se vaan naureskeli ja lähti...

Jotenkin se vaan niin kuvottaa taas mua käytöksellään. Viime yö oli ihan tuskaa kun en saanut nukuttua kunnolla ja S valtasi sänkyä tapansa mukaan. Sitten kun vihdoin mainitsin sille, että antaisi mulle vähän tilaa, niin se vaan alkoi riehumaan peittonsa kanssa kärttyisenä ja sanoi ettei todellakaan anna mulle tilaa! Että näin meillä. Ihanata ihanata arkea... 

En jaksais enään. Nyt varsinkin kun olotila käy näin sietämättömäksi, eikä kykene oikeesti tekemään juuri mitään. Pitää vaan maata paikoillaan ettei mihinkään satu, niin vauva saisi kyllä suunnitella syntyvänsä parin viikon päästä korkeintaan! Olen yrittänyt käydä poitsun kanssa keskustelua aiheesta. ;-) Joku rv 38+3 kuulostais mun korviin oikein hyvältä ajankohdalta syntyä! 

Mutta nyt aamupalalle...

6 kommenttia:

  1. Mulla on tänään menossa rv 38+3 ja tänään olis kyllä ihan loistava päivä syntyä. :D Vauva vaan ei taida olla samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooi :-D No se ei oo vaavin mielestä sit oikee ajankohta vielä, tai mistä sitä tietää, päivää on vielä pitkästi jäljellä! ;-) Ei sunkaan enää kauaa tarvii odotella kuitenkaan.. Mutta tiedän kuinka tuskallista tää odottelu tosiaan on...

      Poista
  2. Mä en käsitä MITEN sä jaksat tollasta :( Itte olisin jo heivannu äijän niskaperse otteella pihalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-(( Oon kyllä tosi kyrsiintynyt tähän meidän yhteiseloon. Mutta just nyt en voi muutakun valittaa valittamasta päästyäni. Alan oleen niin turhautunut kohta etten varmaan jaksa näistä meidän yhteenotoista enään tänne kohta kirjottaa ollenkaan! :-D

      Möykkäsin kyllä eilen S:lle että luuleeko se oikeasti että kun vauva syntyy, niin katson tuota sen touhua ja pään aukomista! Eipä se mitään siihen vastannut, kumma kyllä.

      Poista
    2. Kirjota vaan, näihin on helppo samaistua :) Kaikissa miehissä on pieni Samppa :D

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)