Neliviikkoinen

Pikkumies on kuukauden vanha tänään! <3 Me ollaan selvitty ekasta kuukaudesta, ja selvitään varmasti tulevistakin.

Kotiuduttiin mun vanhemmille puolilta päivin. Nukuin huonosti yöllä, mutta halusin mahdollisimman äkkiä pois kaupungista. S meni onneksi aamuvuoroon, eikä tehnyt lähtemisestä sen vaikeampaa. Eilen illalla tosin otimme törmäyskurssia kun se palasi kotiin reissuiltansa! Riideltiin huoltajuus ja sukunimi asiasta. Olen tällä hetkellä 99% varma että aion pitää yksinhuoltajuuden, sukunimestä voin vielä yrittää tehdä kompromissia jos S osaa käyttäytyä. 

Se laukoi ihan käsittämättömän tyhmiä juttuja eilen kun kävi ihan ylikierroksilla. Ilmeisesti sille on alkanut valjeta, että se on menettämässä pian jotain aika tärkeää. Kun puhuttiin lasten hoidosta, ja siitä kuinka se ei osallistu siihen ollenkaan, ette usko mitä se heitti suustansa!

"En oo mikään homo, joka täällä päivät pitkät vaan hoitelee lasta ja kotia, niinku sinä äitinä teet!"

Öö..? Homo? Olin tosi hämmentynyt tuosta lauseesta. Ja tuli alistettu olo, tuonko verran se arvostaa sitä, mitä minä teen myös hänen lapsensa eteen? Käskin S:n hävetä.

Pistin sen asuntohakemuksen, ja mulle vastattiin että 15.5 olisi mahdollisuus yhteen asunnon vuokraukseen. Tarjolla on kaksi vasta remontoitua 47 neliön kerrostalokaksiota. Tuntuu silti, että tuo 15.pvä tulee liian varhain. Ja toisaalta vituttaa jos nämä kultakimpaleasunnot menee sivu suun, ja joudun joka tapauksessa myöhemmin muuttamaan. Ristiriitaista. Pitää jutella paremmin äidin kanssa vielä paremmin kun löytyy sopiva ajankohta. Sekin tekee niin paljon töitä, ja vielä vuorotöitä, että sitä ei paljoo täällä kotona näy. Nytkin sillä on sopivasti 'työputki' päällä ja se on illassa. 

Näyttää pahasti myös siltä, että on tulossa melko riitaisa ero mun ja S:n välille, jos se on nyt tullakseen. Tuntuu että tilanteet on taas niin kärjistetty. Äiti ehdotti myös jos hakeuduttaisiin jonnekkin setvimään näitä asioita. En tiedä miksi mua ahdistaa se ajatus.. Hävettää kai myöntää kuinka huonosti asiat on näinkin lyhyessä ajassa saatu menemään, ja siihen pyöräytetty se lapsikin. Enkä usko edelleenkään että S suostuisi sellaiseen. Enkä oikeasti enään tiedä onko mulla tarpeeksi kiinnostusta ja uskoa yrittää enään mitään!

S alkoi muuten uhkailemaan eilen, kuinka se haluaa myös lasta itsellensä jos erotaan! Siis en ymmärrä miksi se alkoi sellaisia vihjailemaan kun tietää ettei yhteishuoltajuutta tule jos vastustan sitä. Huh, tiedä mikä soppa tästäkin vielä syntyy. Kuinka paljon se yhtäkkiä haluaakin vaatia lasta? Eihän se nytkään ole osoittanut mitään suurempaa kiinnostusta poikaa kohtaan! Pysyin tyynen rauhallisena kun se vouhotti mulle, mutta kyllä mulla sisällä kiehui kun aloin miettimään mitä se mulle selitti. 

Kirjoitan nykyään näitä sekavia postauksia. Mutta tuntuu että ajatus ei kulje edes enään kunnolla tästä väsymyksestä, vitutuksesta ja stressistä johtuen! Ja toisekseen mun aika on niin rajallista nykyään että kun vauva nukkuu hetken, niin sen voi käyttää hyödyksi muun muassa suoltamalla tätä kakkaa tänne blogiin. Yrittäkää kestää.