Piti kommentoida jo tuohon edelliseen, että hyvä että päätös on tehty, mutta toivottavasti jaksat sen kanssa kesän yli. Mietin, että jos kerran haluat vielä yrittää Sampan kanssa, kannattaisi ihan kirjoittaa ylös mitä odotat häneltä. Hän ei välttämättä oikeasti ymmärrä mitä haluat ja ahdistuu sitten kun nalkutat jostain mikä sinulle on itsestäänselvyys, mutta jota hän ei hahmota mitenkään tärkeäksi. Voisitte koettaa istua alas ja kerätä yhdessä säännöt molemmille teille paperille. Tyyliin: Sinä teet ruoan ja Samppa hoitaa tiskit. Samppa viihdyttää vauvaa sillä aikaa kun käyt kaupassa. Samppa istuu koneella korkeintaan 2 h illassa ja sinä et nalkuta aiheesta. Ihan näin esimerkkeinä. Molempien pitäisi myös sitoutua noudattamaan sääntöjä ja siksi ne on tärkeää sopia yhdessä.
Tosi hyvä, että pidit puoliasi Sampan isää vastaan. Ei kaikkea tarvitse sietää, mutta tosi hienoa, että onnistuit hoitamaan asian asialliseen sävyyn.
Toi sun ehdotus tuosta pelisääntöjen laatimisesta kuulostaa todella järkevältä! Meillä on muutenkin S:n kanssa vielä vaiheessa tämä asioiden selvittely, ja pitäisi löytää aikaa jostain että ehdittäisiin puhua rauhassa.
Voi, mikä söpö poski :)
VastaaPoistaPiti kommentoida jo tuohon edelliseen, että hyvä että päätös on tehty, mutta toivottavasti jaksat sen kanssa kesän yli. Mietin, että jos kerran haluat vielä yrittää Sampan kanssa, kannattaisi ihan kirjoittaa ylös mitä odotat häneltä. Hän ei välttämättä oikeasti ymmärrä mitä haluat ja ahdistuu sitten kun nalkutat jostain mikä sinulle on itsestäänselvyys, mutta jota hän ei hahmota mitenkään tärkeäksi. Voisitte koettaa istua alas ja kerätä yhdessä säännöt molemmille teille paperille. Tyyliin: Sinä teet ruoan ja Samppa hoitaa tiskit. Samppa viihdyttää vauvaa sillä aikaa kun käyt kaupassa. Samppa istuu koneella korkeintaan 2 h illassa ja sinä et nalkuta aiheesta. Ihan näin esimerkkeinä. Molempien pitäisi myös sitoutua noudattamaan sääntöjä ja siksi ne on tärkeää sopia yhdessä.
Tosi hyvä, että pidit puoliasi Sampan isää vastaan. Ei kaikkea tarvitse sietää, mutta tosi hienoa, että onnistuit hoitamaan asian asialliseen sävyyn.
Tsemppiä!
Rajattuja vauvakuvia tiedossa :)
PoistaToi sun ehdotus tuosta pelisääntöjen laatimisesta kuulostaa todella järkevältä! Meillä on muutenkin S:n kanssa vielä vaiheessa tämä asioiden selvittely, ja pitäisi löytää aikaa jostain että ehdittäisiin puhua rauhassa.
Mä olen tosi tyytyväinen myös sun päätöksestä, toivottavasti asioita aukeaa ja ratkeaa paljon kesän aikana :)
VastaaPoistahttp://elsanblogitus.blogspot.fi/