maanantai 15. huhtikuuta 2013

Murtumispisteessä

Viime yö meni huonosti. Vauva herätteli ahkeraan joka 1,5h päästä. Tuntui että en tiedä olinko hereillä vai unessa koko yönä! En pääse nykyään enään syvään uneen ollenkaan, kun nukahdettua pitää jo kohta herätä. Ei sillä että haluaisin valittaa, mutta VÄSYTTÄÄ. Ja väsymyksestä johtuen olen alkanut mm. unohdella todella paljon asioita, mikä on epätavanomaista mulle. S saapui isänsä luota eilen puolilta öin, ja nukkui tietysti sohvalla kauneusunensa. Tänä aamuna se jopa kurkkasi makuuhuoneeseen, ilmeisesti varmistaakseen ollaanko me hengissä, kun makoilin siellä vauvan kanssa vielä yhdeltätoistakin. Yleensä noustaan puoli yhdeksältä, mutta tänä aamuna olin niin kuollut väsymyksestä että imetin poikaa, vaihdoin vaippaa ja yritin aina torkahtaa kun poika ummisti silmiänsä. Mahdollisimman pitkään....

Tämä päivä on tuntunut erityisen synkältä, kun väsymyksen lisäksi tää mun elämäntilanne S:n kanssa ahdistaa niin paljon, että kurkkua kuristaa. Kaiken kukkuraksi aamupäivällä klo 12 maissa S:n toinen mummo hurautti meille katsomaan vauvaa. Olin jo päässyt unohtamaan että mummo oli tulossa, eikä hän sitten vaivautunut soittamaan tarkempia ajankohtia kyläilylleen. Onneksi olin juuri saanut vaatteet päälleni ja vauvan aamutoimet tehtyä. Vedin perinteisen "naamarin" päähäni ja esitin iloista mummon edessä. Kaiken lisäksi mummo yritti udella pojan nimeä, mitä emme ole kenellekkään vielä paljastaneet. Sanottiin taas kerran että se kerrotaan vasta nimijuhlissa, johon hän vastasi että "eikun mietin vain että jos se nimi onkin niin kummallinen sitten että sitä saa hävetä." Olisittepa nähneet mun sisäisen virnistyksen mummolle, mutta toki kivetin kasvoni. Voi että mua taas ärsytti! Kellään ei pitäis olla nokan koputusta mun lapsen nimen suhteen, oli se sitten Jorma tai Aslakki! Oh hoijaa. :-D Jotkut ihmiset on niin töksöjä! Mutta ei tarvii ihmetellä kun kattoo S:aa itseäänkin että mistä moinen töksöys kumpuaa sitten....

Myöhemmin päivällä pojan nukkuessa nostin S:n kanssa puheeksi viime viikkoisen riidan ja silloin puheeksi tulleen eron. Sanoin että aion alkaa hakemaan asuntoa, etten kykene asumaan enään hänen kanssaan täällä. Olen väsynyt, stressaantunut, vittuuntunut ja onneton. Olen kadottanut jo näiden parin vuoden aikana minäni! En ole enään se hauska höpöttäjä mikä joskus olin. Joskus nauroin ja väänsin vitsiä, paljon. Nykyään olen vain päätä aukova, vaativa ja tylsä avopuoliso. En saa S:lta sitä mitä parisuhteelta haluan. Enkä edes hae täydellisyyttä, haen vain ripautta onnellisuutta! Me ollaan S:n kanssa toistemme vastakohdat, eikä selkeästikään täydennetä toisiamme. :-( 

Seuraavaksi pitäisi tosissaan etsiä se kämppä ja osata muuttaa. Pitäisi kertoa äidille tilanteesta ja ottaa paskat niskaan. Pelkään sitä hetkeä kun S:n puolen perhe kuulee uutisesta ja mun puhelin tulee soimaan tauotta. Meillä on kuitenkin nimijuhlat vasta kesäkuun 2.pvä, joten en haluaisi sitä ennen kertoa omien vanhempieni lisäksi tästä erosta kenellekään. Nimijuhlat kun pidetään mun vanhemmillani ja sinne tulevat kaikki. En todellakaan halua että ihmiset kyselisivät tai tuomitsisivat meitä siellä! Yhh.. Niin vaikeaa niin vaikeaa..

Nyt kun olen sanonut tämän kaiken ääneen S:lle, epäilen teinkö oikein?! S:n koiranpentuilme alkaa säälittämään, tekisi melkein mieli pyörtää sanat takaisin, vaikka tiedän ettei se auta pidemmällä tähtäimellä. Samppahan ei kuitenkaan haluaisi erota. Hänen mielestään olen luovuttaja, joka ei anna hänelle tarpeeksi mahdollisuuksia muuttua! 

Vielä se itku tulee, mutta pidättelen. Yritän leikkiä aikuista ja vahvaa. Tuntuu että murrun hetkenä minä hyvänsä, mutta en tee sitä S:n silmien edessä.

17 kommenttia:

  1. Voi, voimia kovasti! Unettomuus on kyllä tosi rankkaa ilman muitakin ongelmia. Minusta olet kyllä antanut Sampalle mahdollisuuksia, mutta hän itse ei ole oikein tarttunut niihin. Jos haluaisit vielä mahdollisuuden antaa, siihen pitäisi mielestäni ehdottomasti laittaa ehdoksi pari/perheterapia tms. Älä liikaa huolehdi muiden mielipiteistä. Kyse on kuitenkin sinun ja vauvasi elämästä ja hyvinvoinnista. Ei siinä jonkun mummon paheksunta paljoa paina. Auttaisikohan sukulaisten uteluihin vastaamiseen, jos kirjoittaisit ylös oman kantasi asiaan ja vaikka lähettäisit sen sinun ja Sampan läheisimmille sukulaisille? Ettei tarvitsisi kaikille samoja asioita selittää. Voisit samalla pyytää tilaa itsellesi vaikeassa elämäntilanteessa, ettei tarvitse vielä kestää muiden painostusta kaiken päälle. En tiedä, idea vain.

    Pärjäät kyllä ihan varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terapiat ei edelleen tule S:n kuuloon, sillä sen mielestä ei oo niin vakavista asioista kyse. Mutta niinpä niin, ja minä tässä eroa pohdin tämän tästä.

      Yritetään keräillä niitä voimia tässä. Itse asiassa taidan mennä nukkumaan ja jatkaa ajatustyötä huomenna.

      Kiitti viestistä <3

      Poista
    2. Eipä parisuhteessa juuri vakavammasta asiasta voi olle kyse kuin että toinen haluaa erota. Siinä sitten joko käyttää kaikki oljenkorret ja ottaa kaiken avun vastaan tai eroaa. Sitä tarkoitin sillä ehdon asettamisella. Jos ei kelpaa, niin se vain vahvistaa sitä, että olet antanut mahdollisuuksia, mutta Samppa ei ole niitä hyödyntänyt. Ilman konkreettisia ehtoja ei minusta kannata enää mahdollisuuksia antaa, se on jo kokeiltu.

      Voimia kovasti!

      Poista
  2. Vau Liz, oot rohkee ja vahva, vaikkei siltä varmaan nyt tunnukaan! Pidä päätöksestä kiinni, ajattele omaa helpotustasi kun pääset Jorma-Aslakin kanssa omaan asuntoon: ei riitelyä ja eropohdintaa.

    Ja hanurin tuuttiin ne muut ihmiset mielipiteineen. Ei siun tartte mitään selitellä, kellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään.

      Kun ajattelen että saisin olla oman asunnon rauhassa, ilman riitelyä ja eropohdintaa, tekisi melkein mieli itkeä ilosta.

      <3

      Poista
  3. Hienoo, että nostit kissan pöydälle! Samppa on saanu sulta todellakin tarpeeks mahdollisuuksia, ja vaan teot puhuu nyt puolestaan, että minkälaisen isän roolin se lapsellensa haluaa tarjota. Oon jopa ylpee siitä, että teit sen, vaikka on uniongelmia ja vaikka mitä. Jos se nukkumattomuus alkaa painaa liikaa, niin muista pyytää apua! Tekee ihmeitä kun saa nukkua edes parin tunnin päikkärit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua miksi S kehtaa edes sanoa etten oo antanut sille tarpeeksi mahiksia muuttua.

      Pelkään itsekkin että kehitän vielä jonkun uniongelman. Yöt on alkaneet jo vähän ahdistaa kun mietin kuinka pitkiltä ne tuntuu imetysrumbineen yksinään pojan kanssa.. :/

      Poista
  4. Joskus täytyy tehdä se, mikä on parasta sinulle ja elämällesi, ei se mikä on parasta kaikille muille <3

    Tsemppiä vaikeeseen aikaan. Pidä päätöksestäsi kiinni, oot kyllä antanut S:lle mahdollisuuksia, mutta hän ei oo muuttunut, eikä tunnu muuttuvan vaikka antaisit sata mahdollisuutta.

    Sun ei tarvi kuunnella ketään muuta kuin itseäsi. Pikkusellekaan ei tee hyvää se et äiti on väsynyt ja surullinen.

    Tässä valtiossa pärjää yksinhuoltajanakin.

    VastaaPoista
  5. Voimia, vahvuutta ja jaksamisia sinulle! <3 sulla on ainakin laaja tukiverkosto täällä blogin puolella! :) toivottavasti myös livenä, pärjäät aivan varmasti ilman S:ä!! Tuhat kertaa paremmin kuin sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te kaikki tukijat täällä blogin puolella ootte kyllä parhautta. <3

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)