Käytiin muuten toissa päivänä pojan kanssa neuvolassa ja paino oli noussut jälleen kohisten viikon aikana melkein 300g! Poju painoi siis 4620g ja oli huimat 56,5cm pitkä! Mun vauva kasvaa, eikä ole enään ihan pikkuruinen vastasyntynyt. Nyyyh! Mutta tietysti oon ylpeä että mun vauva kasvaa ja on terve tiitterä poikanen.<3
Meillä tilanne täällä kotona on sama. Ei olla S:n kanssa juteltu, tai jos jotain ollaankin, niin ei päästä yhteisymmärrykseen. Soitin sitten äidille tänään kun ahdisti niin paljon, ja se pyysi meitä vauvan kanssa sinne viikonlopun yli. S on viettänyt taas illan pois kotoa, eikä mitään hajua milloin tulee kotiin. Sille tuntuu olevan niin paljon tärkeämpää viettää aikaa mm. isänsä luona, kuin että olisi oman poikansa kanssa! Äidin mielestä ei tietenkään kannattisi hätiköiden tehdä ratkaisuja ja muuttaa nyt pois. Mua niin ärsyttää kuinka se yrittää painostaa mua kattelemaan tätä touhua S:n kanssa. Se ehdotti että asuisin S:n kanssa EDES SYKSYYN SAAKKA!
Ei se ehkä vaan tajua mua kuitenkaan, vaikka se tietää niin paljon mun ja S:n välisistä konflikteista ja tilanteesta ylipäänsä. Äitikin on niin häveliäs ihminen, että ajattelee varmasti niin paljon MITÄ MUUT IHMISET ajattelevat, eikä haluaisi tuottaa järkytystä. Varsinkaan sen omille uskovaisille vanhemmillensa...
Kieltämättä äidin puhelinmoralisoinnin jälkeen tuntuu että aiheutan lähimmäisilleni vain häpeää ja mielipahaa. Minä ja mun paska suhde, ja sen aiheuttamat erot ja muutot! En haluaisi rassata vanhempiani yhtään enempää tällä mun elämälläni. Äiti oli jo ihan hiilenä siitäkin, että mua pitäis kohta alkaa muuttamaan. Päivitteli myös kuinka pärjäisin taloudellisesti ja niin edelleen... Tuntuu että kaikki muu on tärkeämpää kuin se, että olenko onnellinen tässä ja nyt.
On niin paha mieli. Ei oo ketään kehen nojata, joka tukisi täysillä. Auttaisi mut tästä tilanteesta pois. Pitäisi vaan tyytyä tällä hetkellä tähän tilanteeseen kun vauvakin on pieni, rahaa on vähän, miehet ei ymmärrä ja mitä kaikkea! Sitä äiti mulle jaksaa jauhaa...
Tällä hetkellä pitää kuitenkin päästä pois täältä kämpiltä. Tuntuu että seinät kaatuu päälle kun vietän päiväni täällä yksin vauvan kanssa. Tai jos S täällä viihtyy jonkun tunnin, niin saadaan aikaan riitaa ja sen jälkeen on entistä pahempi mieli. Lähetin joku tunti aikaa S:lle viestiä että lähdetään huomenna vauvan kanssa porukoille, eikä se vastannut mitään, eikä sitä näy missään. Niin paljon sitä kiinnostaa näemmä.
Nyt taidan yrittää saada unen päästä kiinni. Joskin vauva varmaan herää jo pian ekalle yösyötölle. Nykyään öistä on tullut niin pitkiä, että olen alkanut jo vähän pelkäämään niitä.
No onpas paska tilanne :( Mulla on vähän samaa kokemusta ollut tuosta, että ei ole ketään kehen nojata. Kumppanini ei aina ihan ymmärrä mua tietyissä tilanteissa, ja äitini (jonka kanssa olen super läheinen) tahtoo, että kaikki näyttää ulospäin hyvältä joten kaikki mikä voisi aiheuttaa häpeää tms. pitäisi piilottaa ja salata. Eihän se kertonut mun raskaudestakaan kellekkään ystävälleen ennekuin vauva jo syntyi. Myöskään suhteestani naiseen se ei ole kertonut.
VastaaPoistaJoo no en tiedä auttoko mun avautuminen yhtään, mutta tsemppiä sulle ja jaksamista! Keskity siihen pieneen ihmeeseen, tää on aikaa joka ei koskaan palaa, nauti siitä vauvasi kanssa <3
Minulla oli tuollainen tilanne ennen esikoisen syntymää.. Lopulta sitten tein rohkean ratkaisun ja päätin jäädä yksinhuoltajaksi. Sain lapsen siis yksin ja tällä hetkellä lapsen isä on tekemisissä ehkä kerran kuussa pojan kanssa.
VastaaPoistaJos tulisi vastaan tilanne etten olisi tyytyväinen parisuhteeseen, eikä mikään puolison kanssa toimisi lähtisin varmasti erilleen. Vaikka se tuo eteen monenlaista ongelmaa niin kyllä niistä selviää ihan varmasti! Tsemppiä sulle ihan hirveästi tuohon tilanteeseen! Itse tiedät mikä ratkaisu on parhain, muiden täytyy vaan sopeutua siihen:)
Yritä viellä kertoo ja näyttää äidilles kuinka paha sun on olla kun meette sinne.. Ja kuinka S ei oo kiinnostunu teistä kummastakaan eikä halua olla edes kotona. Kyllä uskon tai ainakin toivon, että äidin rakkaus menis kulissien edelle ja se alkais tukeen sua.. Ja jos ei niin sit senkin pitää oppia kantapään kautta että onnellisuus on kulisseja tärkeempää :)
VastaaPoistaÄlä anna kenenkään päättää mikä sulle on parasta. Äidit on usein oikeessa ja kaikin puolin ihania, mutta tässä tilanteessa kukaan ei voi tietää kuinka rankkaa sulla on, ennenkö on kävelly sun kengissä. Itse kukin meistä kn varmasti ollut onneton jossain vaiheessa elämäänsä, eikä siihen olitilaan halua kukaan sopeutua. Ymmärrän äitisi pointin hyvin, kyseiselle sukupolvelle seesteisyys ja perhe on pohja elämälle. Mutta kun tietty raja tulee vastaan, on asioille tehtävä jotain! Olet oman elämäsi herra, sinä päätät mikä on teille parasta (:
VastaaPoista