perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kamerakuume

Huomenta.

Samppa ei soittanut eilen, eikä kysynyt mitä sen lapselle kuuluu. Se ei lähettänyt edes tekstaria ja varmistanut ollaanko päästy turvallisesti perille.

Me nukuttiin yö suht hyvin poitsun kanssa. Nostin sen viereen köllimään yöllä kolmelta kun se tuntui heräilevän sitä ennen tunnin välein. Sitten me nukuttiinkin vähän pidempiä pätkiä aamuun. Tosin vauva kummallisesti yritti hylkiä tissiä ja väänsi itkua yöllä, mutta johtuikohan sitten masuvaivoista.

Oikea rinta kipeytyi myös yön aikana ja arvelinkin että se on melko täynnä. Onneks poika nukahti tunti aikaa että ehdin myös kaiken muun lomassa tässä pumpata rinnan tyhjäksi, saaliina 120ml ja paaaljon keveämpi tissi!:-D Onneksi otin rintapumpunkin mukaan! Olin vähällä jättää sen kotiin kun ajattelin etten sitä tarvitse, kun en ole sitä moneen päivään tarvinnutkaan.

Mulla on kauhea kamerakuume! Haluaisin parempia kuvia vauvasta, ja mun monta vuotta vanha digikamera ei aja enään oikein asiaansa. En silti ole mikään elektroniikkaihminen, joten uuden digin pitäisi olla suht helppokäyttöinen. Pistin arkaillen viestiä Villelle (exä), jos se lähipäivinä ehtisi antaa mielipidettänsä mun miettimille kameroille... V valokuvaa paljon, tekee sen parissa myös sivuduunia. Ja tietää tasan tarkkaan mun kärsivällisyyden liittyen kameroihin ja sitä kautta mikä soveltuis mulle hinta-laatu suhteeltaan. Saa nähdä sitten kiinnostaako sitä auttaa. Tällä kertaa tarvisin ihan puhtaasti vaan sen ammattimaista apua, etten tuhlaa pennejäni johonkin turhakkeeseen. S ei muuten ole ottanut ainuttakaan kuvaa vauvasta! Siis kameraa sillä ei olekaan, mutta edes puhelimella! Sekin ärsyttää mua! Itsellä on puhelimet ja kamera täynnä pojan kuvia ja en vois kuvitellakaan etten ikuistaisi siitä näitä tärkeitä alkuhetkiä! Jos kuvaaminen olisi S:sta kiinni, niin meillä ei olisi mitään todistusaineistoa koko vauvasta! Ja yhdellä kädellä vois laskea nekin yhteiskuvat musta ja S:sta mitä on kertynyt kahden vuoden aikana. Jep jep.

5 kommenttia:

  1. Mulla on Canonin eos 1100D , joka on erittäin helppokäyttöinen järkkäri kyllä! En tiedä mitä ammattilaiset sanoo tästä, mutta itse oon ollu erittäin tyytyväinen siihen :) ja on aika usein hyviä tarjouksia, esim nyt NetAnttilassa 299,90€ (norm.399,90€) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon hamunnut pokkaria, ja sellaiseen päädyinkin. :)

      Poista
    2. Loistavan valinnan teit! Nimim.kade :D

      Poista
  2. A suuttu tissistä alussa kun se oli niin täynnä maitoo eikä saanut otetta (tätäkään en ois tajunnu jos en olis ollut vielä synnärillä ja th infonnut). Voisko se hylkiminen johtuu siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä imetän rintakumin avulla, niin ei varmaan tässä tapauksessa johdu siitä etteikö olis saanut otetta..

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)