Päästiin vihdoin poitsun kanssa puntarille, sillä oon ollut huolissani onko pienellä paino nousussa kuten pitääkin. No olihan se onneksi, ja hyvässä nousussa olikin!:-) Syntymäpainohan oli 3560g, synnäriltä lähtiessä paino oli tasan 3500g ja tällä hetkellä se oli 4360g! Olin siis täysin turhaa huolissani että mun rintamaito ei kasvattaisi poikaa. Vauva vaan on viihtynyt viime päivinä todella tiheään rinnalla, ja viime yö oli ensimmäinen kun rinnalla oltiin 1,5h välein! Olin vähän turhautunut että saako vauva mitään mun tisseistäni... Neukkutäti sanoi että on menossa varmaankin kasvukausi, minkä vuoksi poika haluaa syödä jatkuvasti. Mut näillä mennään ja tissitellään sit vaikka koko ajan jos se on siitä kiinni.:-D
Toisekseen meillä oli S:n kanssa eilen major riita. Mun mittani on täyttynyt S:n osalta kolme kertaa viimeisen viikon sisään, ja eilen tuli taas pienehkö ylilyönti. Jatkuva, loputon vittuilu ja tunteettomuus mua kohtaan on jatkunut nyt melko pitkään. Niinkuin mainitsin, S muuttui mun sairaalaan lähdön jälkeen tosi kummalliseksi. Ja aina kun siltä lypsää että mikä mättää, niin mikäänhän ei muka mättää! Latelin sit eilen mikä mättäsi mun mielestä ja lopulta totesin, että nyt tuli ero. Sen jälkeenhän S vasta otti mut tosissaan. Sanoin myös että koska me tällä menolla todellakin tullaan eroamaan, niin en anna pojalle sen sukunimeä. Miksi se saisi sellaisen kunnian, kun käyttäytyy täysin mulkusti??! Ja kyllä musta tuntuisi helpommalta, että meillä on pojan kanssa sama sukunimi jos ja kun tulevaisuudessa kahdestaan tullaan asumaan! Siitähän se sit kimpaantui myös... mut ei mua kiinnostanut.
Jotenkin oon luovuttanut meidän suhteen. Varsinkin pojan syntymän jälkeen mulla ei oikeastaan ole ollut mitään intressejä ajatella meitä. Mikä on melko surullista, mutta ei vaan jotenkin ole voimia. Pojasta on tullut mun elämäni keskipiste, ja väkisinkin sitä on omistautunut lapsellensa. Toki olen yrittänyt jutella S:lle, mutta ei mistään tule mitään... Ja lisäksi se syyllistää mua kaikesta hänen ollessaan ilmeisesti täysin virheetön. Alan epäilemään että olenko jonkun narsistin uhri!? Vaikka mun vanhemmat jauhaa että pikkuvauva -vaihe on raskain, eikä silloin pitäisi varsinkaan luovuttaa parisuhteen suhteen, mutta ei ne elä mun elämää. Helppohan se on muilla sanoa että joo älä luovuta, kun eivät joudu mun elämääni elämään.:-/
Paskinta on, että kun tietää kuinka toisin asiat voisivat olla. Jos olisin siis tässä elämäntilanteessa esimerkiksi exäni kanssa. Toisaalta en haluais vatvoa mitään tällaisia ajatuksia, kuinka asiat voisivat olla. Enkä suurimmaksi osaksi ajasta vatvokkaan, ne käyvät vain joskus mielessä. En oo ollut Villen kanssa missään tekemisissä, tai no lähettihän se mulle onnitteluviestin pojan syntymän jälkeisenä päivänä. Siinä se. Ja varmasti sitä kirpaisee todella paljon tämä mun elämäntilanteeni. Mun on annettava V:n jatkaa omaa elämäänsä ja katsoa itsekin vaan tulevaisuuteen.
Mun rakkaus tuhisee tuolla vaunuissa ja alkoi äkisemään äitiä nyt. Tällaista tämä bloggailu nyt taitaa olla, postaukset loppuvat kun poika on sitä mieltä että nyt lätinät sikseen!;-)
I will be back...
<3
VastaaPoistaVarmasti pikkuvauva-aika on raskainta, mutta teidän suhde (näiden kirjotusten perusteella) on ollut jo aika retuperällä pidempään. Toivoisin kuitenkin, että teillä alkaisi sujua paremmin :) ja jos ei niin pärjäät varmasti aivan loistavasti yksinkin. Tsemppiä <3
VastaaPoistaToivon että en kuulosta kamalalle ihmiselle tai pahoita kenenkään mieltä, mutta mustakin teillä on jatkunu noin jo niin pitkään että olis ehkä aikakin jatkaa etenpäin molempien omilla tahoilleen :/
VastaaPoistatotuus on kuitenkin sen että sen raskaan pikku vauva ajan tekee tuplasti raskaammaks huono parisuhde, eikä se siitä varmasti itsestään parane vauva ajan ohittuessa, varsinkin kun samppa on käyttäytynyt tosi törkeesti jo pitkäääään että sitä ei voi edes vauvan piikkiin laittaa!
V O I M I A ! :)
No et pahoittanut ainakaan mun mieltäni. Ja tottahan se on, että tätä on jatkunut pitkään ja joku järkevämpi olisi jo lähtenyt aikaa sitten.
PoistaNyt oon huomannut itsekkin kuinka raskasta tästä vauva-arjesta tekee entisestään tää paska parisuhde. :(
Olen täysin samaa mieltä kuin Mami. Teidän suhde näiden kirjoitusten perusteella on ollut pitkään tässä pisteessä. Omasta kokemuksesta voin sanoa että lähteminen ei välttämättä ole helppoa kun on tunteita toista kohtaan mutta jos arki on suurimmaksi osaksi vähättelyä, tuen puutetta ja ennen kaikkea sitä että sinussa on kaikki vika eikä hänessä mitään, silloin tulisi jo hälytyskellojen soida. Lapsi on vielä pieni eikä välttämättä tajua teidän riitojanne mutta mitä enemmän hän kasvaa ja tutkii ympäristöään, jatkuvat riidat ja huono ilmapiiri aiheuttavat suurta stressiä, pelkoa ja ahdistusta lapselle. Muista, että hän aistii sen myös sinusta herkästi.
VastaaPoistaKerran mainitsit jossain postauksessa että jos lähtisit niin minne menisit, ettei sinulla olisi muka paikkaa minne mennä. En tietenkään tunne perhettäsi, mutta se miten he aina ovat sinut ottaneet vastaan kun olet sinne mennyt on merkki siitä että he rakastavat sinua ja tukevat sinua. Kyllä he saattavat sanoa että jaksa vielä hetki. Mutta mielestäni sinun ei tarvitse jaksaa enää hetkeäkään ja voisit mennä perheesi luokse. Manipuloivan ja syyttävän ihmisen läsnäolo ja seura saa mielen toimimaan itsekseen manipuloiden eli saatat ajatella " en minä kumminkaan pärjää","ei minulla ole paikkaa minne mennä", "täällä tuhoisassa ympäristössä on parempi olla kuin siellä kotona" jne. Mutta olet todistanyt sen jo itsellesi, miehellesi ja muille että pärjäät varsin hyvin yksinkin. Teet jo muutenkin kaiken kotona niin miksi et sitten yksin asuessa? Raha saattaa mietityttää sinua myös. Mutta jos asuisit kotona näin alkuun niin sinun ei tarvitsisi huolehtia. Asiat järjestyy aina ja usko minua kun sanon, että mikä tahansa muu ympäristö olisi parempi sinulle ja lapsellesi kuin missä olet nyt. Niin karulta kuin se kuulostaakin.
Jos sanot monesti että eroat hänestä tai muutat pois (ja hän vasta sitten muuttaa puhettaan hetkeksi) mutta et kuitenkaan tee sitä, hän alkaa vähättelemään sinua vieläkin enemmän, koska puheillasi ei ole mitään tehoa tai toimintaa. Jos oikeasti seuraavan kerran ihan rauhassa (ei riidan keskellä) mainitset että jos tilanne ei dramaattisesti muutu niin muutat pois, ja sitten todella muutat pois, hän tulee sataprosenttisesti ryömimään edessäsi anteeksi antoa ja plaaplaa (puhun omasta kokemuksesta). Mutta jos menet takaisin kaikki jatkuu hetken päästä samanlaisena kuin ennenkin, mikään ei ole muuttunut. Olen kuullut niin monta kertaa lupaukset muutoksesta kun olen yöpynyt äitini luona riidan päätteeksi, ja uskonut nuo lupaukset ja mennyt takaisin. Ensin on hyvä ja kiva mutta hetken päästä naamarit tippuu ja vanha tilanne jatkuu, ja tämä toistuu joka kerta. Miksi kerron sinulle tämän? Koska luin postauksistasi samanlaisista tilanteista. Pidätä henkeä ja hyppää tuntemattomaan. Tämä tilanne tappaa sinut sisältä hitaasti mutta varmasti. Ja myöhemmin vaikuttaa myös satavarmasti lapseesi. Sanon tämän kaikella rakkaudella eikä tarkoitukseni todellakaan ole trollata tai vähätellä sinua tai tilannettasi. <3 Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Tällä hetkellä ainoa asia mitä mietin, on raha. En haluaisi mennä vanhempieni siipien suojaan vauvan kanssa, olenhan aikuinen ihminen ja tiennyt mitä tuleman pitää. Varmasti he ottaisivat minut pakon edessä luoksensa, mutta kuulisin kyllä kunniani.:/ Joten taloudellinen tilanne on se mikä mua huolettaa tällä hetkellä, ja S tietää sen myös.. ja varmaan osaksi tietää että sen vuoksi en voi tuosta noin vaan nostaa kytkintä!
PoistaJa varmasti täysin totta tuokin, että riidan keskellä ei kannattisi uhitella erolla, vaan sanoa se kylmänrauhallisesti silloin kun se riita ei ole päällä. Mulla ei ilmeisesti ole nyt ollut siihen pokkaa eikä voimia. Ja mulla on todella sellainen olo jo valmiiksi että S vähättelee ja pitää mua itsestäänselvyytenä...
Kiitos kun vaivauduit kommentoimaan pitkästi minulle, ja jakamaan kokemuksesi! Pisti mietityttämään..
<3
Muiden on valitettavasti niin helppo neuvoa! :( ja varsinkin kun ne läheisimmät ihmiset sanoo noin niin sitä helposti sit uskoo niitä.. Mut se just, että kukaan ei pysty sun puolesta päättämään asioista ja koska ne ei elä sun elämääs! Sun onnellisuus on tärkeintä <3 ja kun sä oot onnellinen, niin teidän poitsukin on <3
VastaaPoistaMun yhellä kaverilla ollu jo vuosia vähän samankaltainen juttu. He ovat sen takia yhdessä, koska on asuntolainaa vielä paljon jälellä ja kaverin vanhemmat on eroa vastaan... :/ eikä kaveri luonnollisestikaan halua olla huonois väleis vanhempiinsa! Mut tosi ikävä tilanne tuokin. Ja ku kuitenki ovat jo siinä pisteessä, että ei oo enää minkäänlaisia tunteita toista kohtaan. Ovat vaan yhdessä asunnon ja yhteisen lapsen takia. Se on minusta niin väärin :( vuodet kuluu hukkaan!!! Läheisten ei pitäs tuomita vaan tukea!
Voimia! <3 Kuten moni muukin jo sanoi, niin ei kukaan sun puolesta voi sanoa milloin suhdetta kannattaa tai ei kannata enää jatkaa, teet niin kuin susta tuntuu. Eihän siinäkään ole järkeä, että nyt kun tarvitsisit paljon energiaa vauvan kanssa jaksamiseen, että energiaa menee vielä lisäksi miehen kestämiseen ja tappeluun.
VastaaPoista