Kamerakuume laannutettu!:-D Nimittäin tilaamalla kamera. Sain melko helposti äidin ylipuhuttua tilaamaan mulle sen, kun myin sille vanhan digikamerani ja kuittasin sen vanhat velat mulle.;-) Näin sitä kauppaa tehdään! Tilattiin netanttilasta Canonin pokkari! En malta odottaa että saan sen hyppysiini ja parempia kuvia mun kullanmurusesta.<3
Toisekseen, mitä äidin kanssa puhuttu tästä mun ja S:n tulehtuneesta tilasta, niin äiti yrittää ylipuhua mua jäämään S:n luo. Se väittää etten ymmärrä mikä vastuu on olla yksinhuoltaja, vaikka äiti itse ei ilmeisesti tajua kuinka musta tuntuu jo nyt siltä että olen yksinhuoltaja. Puolusteli Samppaa sillä, että vauva on niin pieni eikä S ole ehtinyt muodostaa kiintymyssuhdetta siihen... ja tätä kautta käyttäytyy miten käyttäytyy. Ja jälleen kerran yleistyksiä siitä, kuinka miehet nyt vaan on miehiä, ja niiden aivotonta käytöstä pitäisi ymmärtää?! Teen äidin mielestä hätiköityjä päätöksiä hormonihuuruissani. Sitten se kysyi olenko valmis jakamaan aikaa pojan kanssa, joka toinen joulu Sampalla ja joka toinen mulla jne.! Se tuntuisi ehkä pahimmalta tässä! Että mun pitäisi tosiaan jakaa aikaa pojan kanssa.. Viettää merkittäviä juhlapyhiä erossa siitä, tai edes vuorokausia ylipäänsä. :-(
Tiedän kuitenkin että erosta tulee koko ajan vaikeampaa kun vauva kasvaa taaperoksi ja alkaa ymmärtää asioita ympärillään. Varmasti S:kin alkaa vaatia koko ajan enemmän, kuinka tämä lapsi on myös hänen enkä voi omia sitä! Tuntuu että tämä on yksi helvetin umpikuja, ja olin hiton tyhmä kun en muuttanut omilleni raskausaikana kun siihen oli mahdollisuus! Äiti antoi mun ymmärtää kuinka mun pitäisi elää tämän päätöksen kanssa nyt (ainakin toistaiseksi!), jotta pääsisin enemmän jaloilleni. Mutta miksi mun pitäisi odottaa että lapsi on vaikka vuoden, että voisin erota? Ihan kun se sitten olisi helpompaa! Ja siinä vaiheessa äiti varmaan kehottaisi odottamaan että lapsi on vanhempi, vaikkapa kaksi vuotta! Huh, typeriä neuvoja, sanon minä!
En tietysti tee sokeasti niinkuin äitini sanoo, mutta onhan selvää että hän vaikuttaa mun elämässäni paljon. Ollen myös iso tuki ja turva mulle itselleni... Saahan hän helposti mussa sen epävarmuuden nousemaan pintaan sanoillansa, jos vähänkään epäröin uskallanko. Äidin puheista nousi kuitenkin juuri se ideologia, että pitäisi nyt olla lapsen vuoksi yhdessä. Onhan se nyt kuitenkin parhainta että lapsella on molemmat vanhemmat, ja että vastuu jaetaan. Vetosihan hän mm. siihen kun lapsi sairastuu, ja kuinka silloin korostuu se toisen vanhemman tuki. Ja plaplaplpala.. Ai Samppako veisi kipeää lasta lääkäriin ja sen jälkeen ottaisi kiltisti saikkua, jotta hoitaisi lasta 24/7 kotona? EN USKO! En usko nyt, enkä usko ikinä. Se tulen joka tapauksessa olemaan minä, joka senkin velvollisuuden hoitaa ja yöunensa uhraa hoitaen sitä kipeää lasta siinä vaiheessa!
P.S. Samppa ei ottanut tänäänkään yhteyttä.
Mä en oo viettäny ku yhen joulun iskän luona. Se oli kurja joulu. Eli riippuu iha sopimuksest miten käy. Ja joulus on kuitenki monta päivää ku kerkee kiertelee.
VastaaPoistaNoniin, nyt mulla vihdoin on tili ja pääsen vihdoin kommentoimaan kirjoituksiasi! :) Olen siis lukenut blogiasi jostain tuolta raskauden puolivälistä (?) kun meillä oli sama LA. Meidän poika syntyi 10.3. ja meillä on myös 2 v. tytär. Olen kirjoitellut Karinan blogiin nimimerkillä "- Piia", saatan olla sieltä "tuttu"...
VastaaPoistaMutta siis: Mä oon täällä jo aikapäiviä pitänyt peukkuja, että muuttaisit pois. S ei varmasti enää muutu, ellei sitten korkeintaan vähän aikaa yksin oltuaan tajua mitä menetti. Koska S ei selvästi tuo mitään positiivista sun ja pojan elämään enää, niin kannattaa antaa itselleen lupa päästää irti. Tällä hetkellä kuulostaa, että sulla on siellä kaksi lasta huollettavana - anna kenkää sille, jonka kuuluis oikeasti olla aikuinen, niin saat samalla lisää aikaa ja voimia hoivata sitä, joka todellisuudessa on pieni ja täysin sinusta riippuvainen.
Suhteeseen on ihan turha (ja jopa lapselle haitallista) jäädä, kun mikään ei siinä toimi. Pahimmillaan sä annat huomaamattasi pojalle sellaisen viestin, että "tämmöinen on hyvä mies, kannattaa tulla tällaiseksi", kun siedät S:n törttöilyjä. Ja miksi muka teidän olisi parempi elää yhdessä, kun sä olet jatkuvasti onneton? Kyllä se lapsikin sen onnettomuuden aistii, eikä ymmärrä kuitenkaan mikä on vialla :(
Ja ajan jakamisesta on vielä turha huolehtia. Siihen asti kun imetät, niin voit hyvinkin vaatia, että olet lapsen luona kokoajan. Voihan se S tulla tapaamaan lasta luoksenne. Ja niin mallikansalaiselta kun S vaikuttaa, niin voi olla, ettei hän olekaan kiinnostunut viettämään aikaa pojan kanssa, saati ottamaan tätä hoitaakseen... Vaikka ikävältä kuulostaakin, niin voi olla, että pojankin on parempi ilman isäänsä.
Ja vielä siitä, ettei S olisi ehtinyt kiintyä vauvaan... Olen sitä mieltä, että rakkaus syntyy kiinnostuksesta ja koska S ei vaikuta kiinnostuneelta, niin tuskin mitään sen suurempia tunteita syntyykään. Varmaankin hän tuntee jotain poikaa kohtaan, mutta on toistaiseksi niin itsekeskeinen, ettei täydelliselle rakastumiselle ole tilaa. Miehet monesti kiintyvät lapsiin enemmän sitten kun lapset osaavat jo tehdä jotain, mutta mikäli sitä jäät odottelemaan, olet epäreilu itseäsi kohtaan. Voittehan te yrittää uudestaan sitten JOS S yhtäkkiä muuttuukin konkreettisesti.
Ja lopuksi: ota hyvä nainen se tarjottu asunto vastaan! Miksi ihmeessä kestäisit enää yhtään huonoa päivää huonossa suhteessa, kun uusi elämä pojan kanssa odottaa käden ulottuvilla? Voimia ja rohkeutta :)
Juu en minäkään oo ikinä jouluja viettäny muiden kun äitini kanssa :)
VastaaPoistaJa sekin, (mun käsittääkseni, viisaammat korjatkoon :)) että jos nyt muutatte erilleen vauva on tosi pieni ja lastenvalvojien kanta on usein sillon automaattisesti se, että pienen vauvan kuuluu olla äidin kanssa. Jos lapsi ehtii kasvaa isommaksi ennen eroa, sillon samppa voi jotain yrittää vaatia ja saadakkin.
Voimia nyt, Liz! Äitisi neuvot ovat juuri sit mitä sanoit; pitääkö lapsen takia olla yhdessä? Jos vauvaa ei olisi, ero olisi taatusti edessä?
VastaaPoistaVälillä voi joutua "antamaan" lapsen S:lle, mutta muista, että kaikki muut ajat hän on aina sinun kanssasi. Eikä varmaan ensimmäiseen vuoteen tarvitse lasta "jakaa", kun imetät.
Kireä ja riitaisa ilmapiiri vaikuttaa tietenkin lapseen! Miksei äitisi maininnut sitä?
Oon piian kanssa ihan samoilla linjoilla tässä. Itsehän oon ollu joulusin molemmilla vanhemmilla. Samoten meillä äiti on aina päättäny miten homma hoidetaan ja isä tekee niinkuin äiti päättää - hyvistä väleistään huolimatta. Ja mä oon sitä mieltä, että mitä vanhempi lapsi on kun ero tulee, sitä vaikeempaa se on lapselle. Samoin heti kun lapset alkaa oleen taaperoiässä ja ns. Ymmärtään jotan, ne alkaa nopeesti syyttään itteensä jos vanhemmat antaa ahdistuneita tai alakulosia signaaleita..
VastaaPoistaOdottamalla tilanne ei kyllä parane, se on ihan varma. Ei huonoon suhteeseen kannata jäädä, jos molemmilla osapuolilla ei ole halua ja konkreettista yritystä sen parantamiseksi. Jos Samppa ei kerran suostu hakemaan teille apua etkä itsekään oikein jaksa enää yrittää, on minusta ero ainoa järkevä vaihtoehto.
VastaaPoistaYksinhuoltajuus on epäilemättä rankkaa, mutta kuten Piiakin (monien muiden erinomaisten pointtien ohella) sanoi, sinulla vaikuttaisi olevan kaksi lasta huollettavana. Se on varmasti rankempaa kuin vain itsestäsi ja lapsesta huolehtiminen. Raha-asia taitaa olla ainoa, johon Sampasta on apua, mutta ei vain sen takia kannata huonoon suhteeseen jäädä. Pärjäätte kyllä varmasti.
Noin pienen vauvan kanssa ainakin lähihuoltajuus tulee varmaan melko automaattisesti äidille ellei äiti ole täysin kelvoton huoltajaksi. Mikään vuorottelusysteemikään ei tule kyseeseen vielä pariin vuoteen, koska vauvan psyyke ei oikein pysty käsittelemään edes yhden yön eroa tärkeimmästä huoltajastaan ja tällaiseen käytäntöön pakottaminen olisi täysin epäeettistä. Lastenvalvojat eivät ymmärtääkseni edes suostu vuorotteluun vauvojen kohdalla, vaikka vanhemmat sitä yksissätuumin haluaisivatkin. Ajan jakamisesta sinun ei siis tarvitse huolehtia ollenkaan pariin vuoteen ja sen jälkeen taas Sampalla pitäisi olla jotain omaa kiinnostusta ajan viettämiseen lapsen kanssa. Vähän veikkaisin, että tällaista kiinnostusta ei kuitenkaan tule löytymään, jolloin aikaa ei myöskään olisi pakko jakaa. Tietysti olisi hyvä, että jonkinlainen suhde isäänkin säilyisi (kunhan isä nyt ei ihan kelvoton ole), mutta siihen sinä et kovin paljoa pysty vaikuttamaan. Lapsen suhteen kannattaa kuitenkin pitää positiivinen suhtautuminen isään eikä yrittää pitää erossa ilman erittäin hyvää syytä. Isän mollaaminen kun kohdistuu myös lapseen.
Tässä pari linkkiä, joita tuli vastaan kun haeskelin juttuja vauvojen huoltajuudesta:
http://www.vauva.fi/artikkeli/aidit_ja_isat/vanhemmuus_ja_perhe/yksin_ja_yhteishuoltajuuden_erot
http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/lastenpsykiatri-vastaa/lapsen-vuoroasuminen-eron-jalkeen
Tuosta tuesta lapsen sairastuessa sinulla on mielestäni jo kokemusta. Kerroithan miten Samppa reagoi, kun vauva joutui valohoitoon. Kyseessä ei toki ole mikään kovin vakava sairaus, mutta ainakin minun kokemukseni mukaan aivan kirkkaasti pelottavampi ja raskaampi tilanne kuin esimerkiksi flunssat tai lapsen vienti päivystykseen lievien tapaturmien takia (meillä liimausta vaatinut haava ja kyynärvarren sijoiltaanmeno). Vakavammasta ei onneksi ole omakohtaista kokemusta. Käytännön vastuu lapsen sairastuessa jää kai aika usein äidille vaikka isä olisikin kuvioissa. Eniten siinä kaipaa ehkä sitä henkistä tukea ja kiinnostusta. Eipä juuri vaikuta, että Sampalta sitä olisi saatavissa jatkossakaan. Vähättely vain lyttää ja vaikeuttaa omaa oloa entisestään.
Ja joo, tartu ihmeessä tarjottuun asuntoon!
Tsemppiä!