maanantai 17. syyskuuta 2012

Rv 14+4

Ahdistaa. Stressaan pääni irti koulusta, enkä jaksaisi koko paskalaitosta!! Mun ja Sampan välit on melko viileät, en halua päästää sitä lähelle. Marraskuun lopussa häämöttävä muutto ahdistaa todella paljon myös. Me nimittäin muutetaan S:n äidin omistusasuntoon keskustan ulkopuolelle ja se on PIENI kaksio. Siis pienempi mitä tää nykyinen ja tällä hetkellä ajatus siitä AHDISTAA. Missä sielläkään on tilaa millekkään kun mun vaatteetkaan ei tule sinne mahtumaan prkl. Me muutetaan siihen vaan siksi, koska pakkohan meidän on muuttaa yhteen ja se on halpa. Todella halpa verrattuna tähän nykyiseen. Vituttaa. Siellä on sellanen minikeittiöki mikä on tehty pienille tontuille, siis aivan älyttömän matalalla kaikki tasot ym. Ja sehän sopii tällaselle 176cm honkkelille. Argh.

Ja niin. Se meidän reissu. Jotenkin se taas oli fiasko. Meillä ei ole ollu yhtäkään onnistunutta lomamatkaa. Viime jouluna mentiin 2 viikoksi kaukomaille ja erottiin heti seuraavana päivänä reissusta tullessa kotiin. Lomailu ei vaan vissiin sovi meille. S on jotenkin niin uuno idiootti pahvipää etten jaksa sitä just nyt. Onneksi ei tarvii kattellakkaan kun sillä ei ole omia avaimia tähän nykyseen kämppään.

Huoh.

5 kommenttia:

  1. Täälläki on yks joka potee kouluahdistusta. Just pidin jonku kamalan esitelmän josta ihme ja kumma selvisin hengissä ja kotona ois tehtävää vaikka kuinka paljo. Viime yönä väsäsin sitä tän päivän esitelmää yli puolen yön ja tänään ois paljo muuta tekemistä kans. Voiku tuo loppuis jo, mulla ei oo yhtään motivaatiota kouluun. :(

    Kuinka monta neliöä siinä kaksiossa on? Meillä on kotona sellanen tilanne, että mun poikakaveri nyt muuttaa mun luokse ja meijän ongelma on se, että mun asunto on yksiö. :D Neliöitä on huimat 32 ja ei oo erillistä makuualkovia, saa nähä kuinka tukalaa tulee olemaan.. Mulla meni jo hermot vaatekaapin kans, ku siellä oli just ja just tilaa mun vaatteille entuudestaan niin nyt piti raivata tilaa toisenki vaatteille. Huh. Ahdasta on. :D

    Oon kuullu aika monelta että lomat ei oo menny ihan nappiin. Mikähän siinä on? Ite jännäsin kuukauden päivät sitä ku käytiin nyt syyskuun alussa viikko Agia Marinassa, että kuinka paljo pitää tapella ja millanen huuto on ku päästään kotia. Mun onneksi se (meijän eka yhteinen reissu) meni loppujenlopuksi tosi hyvin. En tiiä uskallanko lähtä toista kertaa jos se ei meekkään niin hyvin. :D

    VastaaPoista
  2. Meidän koulussa ollaan kaiken lisäksi tosi pikkumaisia, vaikka opiskellaan kummiski amk:ssa. Muakin on aina ahdistanut kaikki esitelmien pidot ym, ne on niin hirveetä! Meillä oli amk:ssa näitä äikän suullisia kursseja joissa opiskeltiin pelkästään puheviestintää, eli piti yksin pitää puheita yms. It was a NIGHTMARE!

    Siinä S:n äidin kaksiossa on joku 40 neliöö, kun tässä mun nykysessä on melkein 60! Toivottavasti teidän muutto menee hyvin, mut ite en varmasti pystyis yksiöön muuttamaan kenenkään kanssa. (Olipas optimistista.. heh :D) Sais kyllä olla ainaki iha helvetin rakastunu :DD Nojoo.. Mut mua ärsyttää kun joudun luopumaan jostain tärkeistä tavaroista kuten kirjoituspöydästä yms jotta meidän kummankin kamat mahtuu sinne.. Ja S:n on tietysti saatava sen valtava tietokone pöytineen sinne.. Saatikka mihin vauvan tavarat ym. :((

    En tajua mikä siinä tosiaan on, et lomamatkat osaa mennä perseelleen? Onneks ei vähään aikaan tarvii mihinkään enää lähteäkkään, varmaan seukki kerralla on jo vauva messissä niin kaikki huomio voi olla vauvassa :DD Ilkeetä..

    VastaaPoista
  3. Hei tuli muuten tässä mieleen, että meillä on tismalleen sama laskettuaika!!! :))))

    VastaaPoista
  4. Niimpää!! :DD ei mulla muuta ;) :DDD

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)