Mua kiinnosti kirjoittaa tästä aiheesta, koska olen jälleen raivon vallassa siskostani. Hän on minua viisi vuotta vanhempi, korkeasti koulutettu uraohjus politiikan maailmassa, itsekeskeisin tapaamani ihminen ja ulkoisesti todella huoliteltu - kuin nukke. Kutsutaan häntä vaikka Lauraksi.
Laura on esikoinen, eli vanhempien pikku lellikki mussukka. Hän on meistä kolmesta siskosta "menestynein". Laura ei ole halunnut hävitä missään. Hän on kilpaillut kunnianhimoisesti yleisurheilussa koko nuoruuden ja suoriutui lukiosta parhaimmalla keskiarvolla ja ylioppilastutkinnolla. Ystävistä ei ole ollut pulaa ja hän on aina jaksanut tehdä töitä koulunkäynnin ohella, toisin kuin minä. Laura työskentelee Aasiassa ja matkustelee helvetisti. Sitä ei kotona Suomessa näe kun 1-2 krt vuodessa, ja silloinkin helvetin pahalla päällä. Nytkin kotiin matkatessa hän tuli Dubain - Lontoon ja New Yorkin kautta Suomeen.
Laura rakastaa sitä, kun saa litistää mua maan rakoon. Keinoja kaihtamatta. Saan kyllä kuulla huonommuuteni hänen rinnallaan, vittuilun muodossa. Me ei olla koskaan L:n kanssa oltu minkään sortin väleissä, koska nuorempana se vaan vihas mua. Olin liian pentu hänen seuraansa enkä ymmärtänyt mitään. Yritin aina mielistellä sitä ja "kunnioittaa" vanhempaa siskoa, mutta lopulta sain paskat aina niskaani. Sitten en vaan jaksanut enään, eikä tilanne ole muuttunut vaikka L lähenee 3kymppiä. Hän on yhtä lapsellinen ja itsekeskeinen, kaikki hänen asiansa ja tarpeensa ovat muita tärkeämpiä. Hänellä ei siis ole lapsia, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan.
Laura ja nuorempi siskoni tulevat toimeen keskenään, L "lellii" kuopusta, koska se nyt vaan on niin "pieni". Minä ja nuorempi siskoni tullaan jokseenkin juttuun, mutta hänkin muutti tänä syksynä Tampereelle opiskelemaan. Olen kokenut aina olevani ns. väliin putoaja.
En voi kieltää ettenkö tuntisi huonommuuden tunnetta Lauran rinnalla. Muutoin olisin sen ehkä välttänyt, mutta kun vanhempani ovat asettaneet jakkaran hänen allensa ja antaneet minun kuulla kunniani - monesti. Olen tiedostamatta ja myöhemmin tietoisestikin yrittänyt mielistellä vanhempiani ja tehdä heidät ylpeiksi, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Menin jopa armeijaan, jotta isäni olisi ylpeä minusta. Ennen armeijaan menoa isäni kuitenkin kehtasi ääneen kovasti epäröidä fyysistä kuntoani, jolloin treenasin hullunlailla puoli vuotta ennen lähtöä. Pudotin 15 kg painoa ja olin elämäni parhaassa kunnossa. Astuin armeijan vihreisiin vuosi sitten ja olin todella pettynyt. Ei se ollut oikeasti sitä mitä halusin, vaikka olin kasvanut ihannoimaan sotilaita ja naisia asepalveluksessa. Tajusin kuinka väärin itseäni kohtaan olin taas tehnyt, halusin pois. Lopulta päättäessäni armonajan sisällä lopettaa asepalveluksen, isäni oli todella pettynyt minuun. Hän ei säästellyt sanoja puhelimessa ilmoittaessani hänelle. Muistan mm. sanat "täysi paska" ja "luuseri". He eivät suostuneet hakemaan minua 200km päästä,sillä olin myöhästynyt armeijan byrokraattisten viivyttelyjen vuoksi bussista. Onneksi Samppa haki, me seukattiin jo tuolloin, eikä luovuttaminen liittynyt meidän suhteeseen mitenkään.
 |
| Punkkaa ja pinkkaa. |
En tiedä voisiko hän jopa salaa olla kateellinen elämäntilanteestani? Raskauteni tuli hänelle täysin puskista, sillä emme ole missään tekemisissä ja hän on aina pitänyt minua sinä "penikkana". Teen jotain, mitä hän ei ole "ehitnyt" vielä tehdä. Se voi jopa olla todellinen työ saavuttaa hänelle, sillä miesystävät joita hänellä on ollut, eivät ole kauaa kuvioissa viipyneet. Eli ihan kaikki ei Laurassakaan ole täydellistä, nimittäin luonne. Olen monesti leikitellyt ajatuksella missä Laura ei pärjäisi, ja se on hoitotyö. Jos hän joutuisi tekemään jotain muiden hyväksi ja luuttuamaan paskavaippoja vuodeosastolla, hän varmaan romahtaisi ensimmäisen työpäivän aikana. Mutta hän ei toki pidä työtäni mitenkään ihmeellisenä, ja hänen oma työnsä on tietysti paljon tärkeämpää : papereiden pyörittely ja palavereissa istuminen muiden tärkeiden virkamiesten kanssa. Hmm, haluaisin tietää mitä he ovat saaneet työllänsä aikaan konkreettisesti.
Tämän paskan viikon kruunasi eilettäin visiittini mummolaan. Olen isäni äidin kanssa läheinen, sillä välitän isovanhemmistani. Soittelen hänelle useamman kerran viikossa, käyn aina kylästelemässä ja kuuntelemassa hänen vaivojen listaansa kun olen kotopuolessa. Opetan hänelle joka kerta uudestaan kuinka tekstiviestiä kirjoitetaan, kyselen ja keskustelen kaikenlaisesta, pelaan tuntikausia korttia hänen kanssaan... Kerroin hänelle jopa ensimmäisenä raskausuutisesta, sillä kuvittelin hänen olevan onnellinen puolestani. Viime aikoina hänen outo käyttäytymisensä paljastuikin eilen. Hän kertoi kuinka ei voi käsittää miten kesken koulun alan tekemään lapsia, ja etten saisi valittaa mistään omista raskaudesta johtuvista vaivoista, sillä olen ITSE hankkiutunut tähän tilaan. Olin loukkaantunut. Kuinka paljon kuuntelen häntä ja hänen vaivojaan, enkä saa itse mainita etovasta olosta tai vihlovasta kivusta nivusissa, mikä johtuu RASKAUDESTA? En tiedä oliko hänellä huono päivä vai mitä, mutta loukkaannuin joka tapauksessa. Ja sanoin hänelle asiasta myös. Kerroin myös olevani aikuinen ihminen ja kantavani varmasti vastuun lapsesta. (Hän on itse saanut isäni 17-vuotiaana!) Viittasin myös hänen ikäänsä tullessaan äidiksi ja kouluttamattomuuteen. Minä sentään olen koulussa ja tulee vielä se päivä kun päätän sen. Lähdin itku kurkussa lopulta kotiin, enkä taida hetkeen käydä mummolassa.
Mikä ihmisiä vaivaa?
tsemppiä!<3 Mä en oikeen osaa muuta sanoa.. Surullista!.
VastaaPoistaVoih, tiedän niin tuon tunteen. Minulla on myös isosisko, vaikkakin hyvin rakas, samalla pahin vihollinen :( Sain ensimmäisen lapsen ennen häntä, eikä hän edes viitsinyt nähdä vaivaa piilotellakseen kateuttaan :( itse olin silloin hyvin surullinen enkä uskaltanut iloita mistään raskauteen liittyvästä etten vain pahoita siskoni mieltä :( todella typerää näin jälkikäteen kun ajattelee. Siskoni ei silloin vielä edes ajatellut perheenlisäystä vaikka olikin parisuhteessa, ehkä olisin ymmärtänyt häntä mikäli heillä olisi ollut esim. pitkä aika yritystä takana. Nykyäänkin hän ärsyttää minua ihan tahallaan esim. pukemalla poikansa aina samanlaisiin vaatteiiin kuin minä puen minun poikani (pikku juttu tiedän mutta todella ärsyttävä) ostamalla aina ne hiukan paremmat tavarat, esim vaunut, rattaat, sängyt siis aivan kaikki. Ja aina jos kerron hänelle jostain haaveilemastani tavarasta ym, hän hankkii sellaisen itselleen :( Tiedän en saisi valittaa koska itse minä kerron asioista hänelle... Siskoni on aina saanut ihan kaiken mitä on halunnut. Minä olen mennyt kesätöihin 13 vuotiaana kun taas siskoani on paapottu kotona 18 vuotiaaksi ja aina vaan lykätty rahaa käteen. Vieläkin "lainaa" rahaa äidiltämme vaikka on jo melkein 30 vuotias. Me emme ikinä saa lastamme hoitoon äidilleni esim. illaksi koska siskoni lapset ovat siellä aina eikä äitini sitten enää jaksa kolmatta siihen ottaa mikä on ihan ymmärrettävää, meillä vaan kun ei ole isovanhempia lapsillamme elossa kuin äitini ja siskollani on kuitenkin vielä hänen miehensä vanhemmat jotka asuvat ihan lähellä ja ottaisivat mielellään siskoni lapset mutta uskon että siskoni haluaa tehdä minulle vain kiusaa ihan tahallaan, ettemme pääsisi mieheni kanssa ikinkä kaksin mihinkään :( Oho tulipas avautuminen :D Mutta mukava kuulla että muutkaan eivät tule aina toimeen siskojensa kanssa :D
VastaaPoistaMii: Kiits. :)
VastaaPoistaAnsa: No mukava kuulla myös ettei ole yksin tämän kanssa. Tuntuu että kaikki vain hehkuttavat sisarusrakkauttansa, ja mulle se on täysin vieras käsite! Teillä vaan on vielä todella erilaista mitä mulla siskoni kanssa. Me vaan tapellaan yleisesti kaikesta ja vihataan toisiamme. Mutta toi sun siskos toiminta kuulostaa kyllä kans todella typerältä ikäisekseen.. :( Saa nähdä muuttuuko asiat koskaan, itse oon heittäny vähän kirvestä kaivoon tän asian suhteen.
No jopas on sisko! :/ Itselläni on 10v vanhempi sisko ja hän oli ennen kauhea pikittelijä ja aina mollaamassa ja nälvimässä....kunnes hän sai lapsia! Siitä asti meidän välit ovat parantuneet, mutta ei kuitenkaan puhuta mistään kauhean henkilökohtaista. Joku vain muuttui ja hänen piikikkyys laantui ensimmäisen lapsen synnyttyä.
VastaaPoistaOlisi kyllä ihanaa kun olisi pienestä pitäen sisko ollut se paras kaveri.
Ota kaikki irti siitä, että olet saavuttanut jotain, mitä siskosi ei. Varmasti se häntä vituttaa, jos on aina pitänyt itseänsä muita parempana. Itse olen perheemme lapsista vanhin, joten itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta siitä, että isosisko -tai veli lyttäisi. Itse en tee niin kolmelle nuoremmalle sisarukselleni. Ovat toki yli 11 vuotta minua nuorempiakin.
VastaaPoistaOlen kuitenkin vierestä seurannut, kun mieheni isosisko, joka on opettaja, pitää miestäni ihan pentuna. Tuo nainen on jo ylittänyt kolmenkympin iän, miehiä vaitanut kuin sukkaa, ja jolle hevoset ovat kaikki kaikessa. Saa vain nähdä, mitä mahtaa tuumata, kun pikkuveli menee edelle, niin että hujahtaa. Joka on tietysti hänen mielestään niin pentu, ettei voi lapsia hankkia. Itse en hänestä juuri pidä, asenteensa takia. Koulut käynyt, vakityö, mutta ei voi tehdä lapsia, kun joutuisi luopua hevosista! En voi ymmärtää.
Jokatapauksessa olen varma, että suuttuu siitäkin jos meillä on lapsia ennen häntä. Taitaa pitää minuakin pohjasakkana.. Luultavasti saan teiniäidin leiman hänen silmissään, mikäli tulen raskaaksi :) Mutta eipä haittaa minua, siinähän sitten kadehtii. Luultavasti hevoset menee niin kauan edelle, että hedelmälliset ajat menevät häneltä sivu suun. Minua vain kiehtoo tuo ajatus, niin monet lyttäykset olemme mieheni kanssa häneltä saaneet.
Eli nauti siitä, että olet raskaana. Olet saavuttanut jotain paljon merkittävämpää, kuin upea ura. Äidiksi tuleminen on jotain paljon merkittävämpää, johon ei kaikilla ole mahdollisuutta tai aikaa, kuten edellä kerroin :)
OA:
VastaaPoistaVarmaan se itsekeskeisyys osakseen laantuu lasten saannin myötä, koska oma napa ei olekaan se ykkönen enää. Mutta mun siskon kohdalla pahoin pelkään, että hän niin rakastaa itsekeskeisyyttä ettei senkään puolesta halua lapsia. :-D
Martsu:
Kiitti kommentista, ihan on kyllä jännä kuulla teidän kaikkien kokemuksia aiheeseen liittyen. Sisarussuhteet osaa olla monimutkaisia! Ei epäilystäkään ettenkö nauttisi raskaudesta, tämä on oikeasti sitä mitä olen elämältäni halunnut. :-) Lapsi tuo varmasti sen valon ja sisällön elämään missä elämässä on kyse! Ei siinä, että hoetaan vaan "minäminäminä".
Ihana kuulla jos osaat itse kohdella sisaruksiasi hyvin. Perheen kuuluisi kuitenkin olla se elämän tärkein asia. Miehesi sisko kuulostaa kyllä hassulta! :-D Ja vielä opettajakin kaiken lisäksi, heh.. Uskomatonta kyllä miten aikuiset ihmiset kehtaavat käyttäytyä!
Voi itku, onpas sulla inhottava tilanne :( voimia!
VastaaPoistaItekin pyrkisin just välttelemään tollasia henkilöitä, keillä ei ole mitään hyvää sanottavanaan, hyvä kun säkin aiot. Outo toi mummosi käytös, kun muuten teillä on niin hyvät välit. Ehkä hän kokee sun toistavan tilannettaan, jos kerta oli itsekin siinä vaiheessa kouluttamaton, eli hyvä kun sanoit sille asiasta. Jospa hän nyt hetken miettisi :)
Omasta kokemuksesta voin ainakin sanoa, että ei ollut loppusessaan sen kummempaa vaikka tein lapsen opintojen ollessa kesken! :D Tietysti sitten, kun palasin kouluun, piti jäljellä olevia opintoja suunnitella uusiksi ja mennä eri järjestyksessä kuin oma luokkani, joka jo valmistui tuossa vaiheessa.. (istua tunneilla paljon nuorempien vieraiden ihmisten kanssa :D) mutta ei se tahtia hidasta vaikka lapsen tekisikin, se on paljon itsestä kiinni :) voihan sitä toki jämähtää kotiin ja jättää opinnot kesken, mutta ainakaan mulle se ei ollut vaihtoehto :D kun jonkun alottaa siitä se viedään loppuun- asenteella ;)
VastaaPoistaToi oli kun omasta elämästä. Mieheni sisko on juuri tuo maailman itsekeskeisin pikku prinsessa, myös lähes 30v. Hän vihaa veljeään eli miestäni. Ja kostaa sitä hänelle ja meidän perheelle. Olisin niin onnellinen kun vain pääsisin eroon hänestä, mutta ei. Aina se jotenkin meidän elämään luikertelee pahaa oloa tuottamaan.
VastaaPoistaJa hänelläkin on siis jo useampi lapsi, ikäväkyllä.
VastaaPoistaOdottelija:
VastaaPoistaOon pohtinut myös jälkeen, että ehkä mummo miettii että olisi toiminut toisin jos olisi ollut siihen aikaan samat mahdollisuudet kouluttautua yms. Tuntuu että se ikäpolvi pitää meitä nuoria niin etuoikeutettuna ja lasten tekeminen tässä iässä on tulevaisuuden haaskausta.. Mutta seki on niin yksilöllistä koska niitä lapsia haluaa.
Punttimamma:
Mustakin se on itsestä kiinni viekö opinnot loppuun vai ei. Ja ainakin mun luokalla monella on jo lapsia, yhdellä jopa kolme alle kouluikäistä. Ja viimeisen hän pyöräytti viime vuonna.. Tosin en ymmärtänyt sitä, että hän ei ollut ollenkaan poissa koulusta. :-S Ilmeisesti se meni häneltä jo suht rutiinilla..
PienenTytönÄiti:
Ongelmallinen tilanne teilläkin. Mä sentään pääsen siskostani säännöllisesti piiiitkiksi ajoiksi eroon.. eikä ole mikään pakko olla missään yhteyksissä. Mutta voin kuvitella että munki elämä ois helvettiä jos Laura asuis samalla paikkakunnalla, käyttäytyisi noin ja sillä ois vielä lapsiakin.. Huh.