tiistai 10. heinäkuuta 2012

Hmm...

Kävin tänään moikkaamassa lapsuudenystävääni (kutsutaan vaikka) Juliaksi. Hän on melkeinpä 30:lla viikolla raskaana, toista kertaa. Röökaa ihan rutosti, huoletta. Eikä kyllä muutenkaan mietiskele söisikö raskausvitamiineja tai muutenkaan terveellistä ruokaa. Huoh. Emme ole juurikaan tekemisissä, mutta käyn silloin tällöin katsomassa onko hänellä kaikki ok. Tällä kertaa tilanne näytti kehnolta: kämppä oli kuin räjäytetty, pitkin poikin lattiaa lojui paskavaippoja, yleisilme oli kaamea. Sitä on syrjäytyneen ihmisen elämä. 

Häntä tosin mietityttää miten en ole onnistunut helposti raskautumaan. Hän kun raskautui omien sanojensa mukaan syömällä e-pillereitä. Ja ensimmäisestäkin heti ekasta kierrosta! Sivistymättömyyden huippuna emme voineet syventyä sen kummemmin lapsentekoprosessiin, hän on melko pihalla kaikesta fysiologiasta mikä siihen liittyy. Jep jep.

Kerroin haluavani mennä varhaisultraan ja voivottelin hintaa yksityisen puolella, jopa kela korvausten jälkeen. Hän kummaksui myös miksi niin kalliiseen menen, sillä hän oli saanut neuvolan tädiltä lähetteen julkiselle puolelle varhaisultraan rv 7+ ?!! Itse kun olin työharjoittelussa kaupungin neuvolassa, niin neuvolantäti oli TODELLA nihkeä kirjoittamaan lähetteitä varhaisultriin. En nähnyt itseasiassa hänen kirjoittavan yhtäkään sellaista. Kokemuksia? 

Toisekseen. Kun varasin netin kautta Terveystalolle sen varhaisUÄ ajan, niin onnistuuhan se vaan että talsin paikalle ja he ultraavat? Vaikka mihinkään ajanvaraus systeemiin ei ole ilmoitettu mitä varten tulen vastaanotolle? Ymmärrättekö mitä tarkoitan? :-D


6 kommenttia:

  1. Itse olen aina käynyt Mehiläisessä ja ainakin siellä kaikki gynet tekevät alkuraskauden ultria (olen sen erikseen vielä varmistanut). Eli sinne ei ainakaan ole koskaan tarvinnut etukäteen ilmoittaa syytä. Luulisin niin olevan muuallakin, onhan se kuitenkin ihan yleinen syy käydä gynen vastaanotolla.

    Onnea plussasta! :-)

    t. Tanja (joka ei just nyt jaksa kirjautua...)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tanja kommentista ja onnittelusta!:-) Luulisi tosiaan että se on ns rutiinitoimenpide ultrata, eihän siinä loppujen lopuksi edes mene kauaa aikaa. Ja olis kai siellä ajanvaraus systeemissä jokin kohta käynnin syylle jos sellaiselle olisi tarvetta. Näin loogisesti ajateltuna!

    VastaaPoista
  3. Onnea plussauksesta! Nyt vasta huomasin, kun näin matkaillessa ei ole tultua blogeja niin aktiivisesti seurailtua.

    Vähän paikkakunnasta ja muusta riippuu tuo varhaisultra. Useimmiten niitä julkisella puolella kuitenkin tehdään vain, jos on ollut lapsettomuuspolin asiakas (jolloin siellä tehdään) tai jos on paljon epäselvyyksiä siitä, kuinka pitkällä raskaus on tms. Outoa siis, jos kaverisi on ihan huviksi vaan lähetteen saanut, mutta onpa blogimaailmassa tullut törmättyä henkilöihin, joiden paikkakunnilla on ultralaite ihan neuvolassa ja sitten sen vuoksi on ultrailtu vaikka kuinka monella kerralla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Miraana! Neuvolan täti oli Julian kohdalla ilmeisesti laittanut lähetteen sen vuoksi ettei tietty kuinka pitkällä raskaus on, vaikka se tiedettiinkin. Mutta itse menen yksityisen kautta kyllä, enkä ala vänkäämään miltään neuvolan tädiltä lähetettä..

    VastaaPoista
  5. Hei jäi jotenkin mieleen tuo "_omien sanojensa mukaan_ raskautunut pillereitä syödessä" En tiedä miksi siihen takerruin näin paljon, mutta ihan kun et uskoisi sen voivan olla mahdollista...?

    Nimim. Meidänkin yllätysvauva tuli e-pillereitä säännöllisesti syödessä. Samoin kuin äitini sai lapsensa ehkäisyn kanssa. Ja äitiniäiti jne.

    VastaaPoista
  6. Juuri näin. Sinun kohdalla tuo nyt onkin mahdollista mutta ei kyllä ystäväni! En usko että Julia on pitänyt ehkäisystä minkäänlaista huolta, tunnen sen verran hyvin ihmisen. Siksi kyseenalaistan ja kovasti. Ja kun mainitsin että en ole tekemisissä hänen kanssaan, niin syy piilee siinä, että hän on suoraan sanottuna sossun pummi.

    Ja toki tiedän että on mahdollista (joskin se prosentti on pieni) raskautua pillereistä, joillekkihan se hormonimäärä voi olla liian alhainen, mikä johtaa sitten raskauteen. Julia kuitenkin oli syönyt pillereitä jo pitkään, joten en näe syytä miten ne olisivat yhtäkkiä pettäneet? Enemmän olen sillä kannalla että kun yhteiskunta alkaa painostamaan nuorta naista töihin ja tekemään jotain, niin uusi äitiysloma on paikallaan.

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)