Oon taas vaihteeksi vittuuntunut ihan kaikkeen mitä elämässäni tapahtuu (paitsi tietenkin tähän kohtuani asustavaan poikalapseen). Tekis mieli vaan valittaa ja marmattaa kaikesta, ja sen taidan myös tehdäkin. Täähän on mun blogi ja pakkohan mun on jossain purkaa tätä paskaa sisältäni.
Mielialat tuntuu kyllä seilaavat ääripäästä toiseen, mutta en pysty ajattelemaan aina niin coolisti. Tää mun ja S:n viimisin riidanaihe sai mut loikkaamaan taas kilometrien päähän siitä. Jotenkin kaikki se epävarmuus ja ahdistus muutosta nousi taas pintaan. Vaikka S onkin ollut pahoillaan myöhemmin möläytyksestään, niin se tuntuu olevan mulle se ja sama nyt. Se on vaan usein niin idiootti etten kestä.
Kuulostaa varmaan älyttömän kypsältä valittaa S:stä jatkuvasti. Näen siinä nykyään vaan pelkkiä virheitä ja negatiivisia asioita?! Mutta tiedostan tämän ja luulen sen myös johtuvan siitä, ettei olla periaatteessa koko raskausaikana asuttu ja eletty yhdessä. Meidän oleminen on ollut nimenomaan sitä milloin molemmille on sopinut se. S ei ole jäänyt mun luo yöksi jos sen on seukki aamuna pitäny nousta töihin tms., koska silloin on mentävä ISIN tykö yöksi. S:llä on jatkuvasti rytmit niin päälaellaan verrattaen mun rytmeihin, että senkään puolesta me ei voida laittaa nukkumaan samaan kellonaikaan, vaan toisen pitäs höösätä jotain yli puolen yön! Joten senkään vuoksi me ei olla juuri nukuttu yhdessä. Sitten kun S jää tänne yöksi, niin usein ei tunnu miellyttävältä nukkua toisen vieressä vaan on ahdasta ja pitää sitten kehittää riita siitä, että toinen vie yli puolet sängyn tilasta. Siis aivan älytöntä. Ollaan siis most of the time niinkuin joku kinasteleva sisaruspari. Välillä koen S:n todellakin niin veljellisesti ettei mun tee mieli edes ajatella nukkumista enempää sen kanssa...
Nytkään ei olla nähty yli 3 päivään toisiamme. Sen piti eilen tulla kahden jälkeen mun luo töistä päästyään, mutta olikin päättänyt ottaa 5,5h päikkärit ja mulla oli siinä vaiheessa jo niin kyrpä otassa suoraan sanoen että en huolinut sitä tänne. Sekin, että aina aamuvuoron jälkeen sen pitää vaan päästä nukkumaan ja sitten se taas valvoo seuraavan yön? Mitenhän se ajatteli toteuttaa tätä vuorokausirytmiään vauvan saapuessa meidän elämään? Vituttaa vaan.
Tänään mun pitäs lähteä porukoille koulun jälkeen hoitamaan koiraa koska ne on reissussa, ja ilmeisesti olen menossa yksin talonvahdiksi. S lähetti viestissä juurikin että "aja varovasti!" Eli se siitä yhteisestä viikonlopusta näemmä. No en kyllä tiedä olisinko jaksanut sitä katsoakkaan. Ihan hirveetä, tiedän.
Selailen harvase päivä salaa jokakoti.fi:tä ja bongaan hyviä asuntoja, itselleni. Mun pää varmasti räjähtää ennen joulua ja tää blogi kokee jonkun lukijakadon kun muutan sinne loukkoon S:n kanssa. Kurkkua kuristaa, sydäntä puristaa jne.
Tässä tilanteessa kai joku järkevä haluaisi sanoa, että noni toi on niin selvää et muuta omaan kämppään ja sillä siisti. Ei asiat vaan ole noin yksinkertaisia. Jos haluan yrittää S:n kanssa, niin ei se onnistu näin. Ei tämä ole mitään oikeeta parisuhde-elämää. Tätä menoa olen pian yh-äiti, ja pidän S:ää toisena lapsenani. Great! Meen vaan tässä huonossa flow:ssa koko ajan ja tiedän löytäväni itseni jostain... Sittenpähän sen näkee prkl.
Ainiin ja P.S. Sampalla on tänään 23-vee syntymäpäivä. Ostin sille kauluspaidan Lindexiltä, vaikka se on aina jauhanut kuinka ei tykkää että sille ostetaan vaatteita. Eikä se varsinkaan pidä mun mausta. Velvollisuudentunteesta silti ostin sille JOTAIN. Tääki on niin tätä. Musta ois kiva että SENKIN mielestä ois kiva saada ja antaa lahjoja, mut eih. Aina pitää olla niin nihkeetä.
Ainiin ja P.S. Sampalla on tänään 23-vee syntymäpäivä. Ostin sille kauluspaidan Lindexiltä, vaikka se on aina jauhanut kuinka ei tykkää että sille ostetaan vaatteita. Eikä se varsinkaan pidä mun mausta. Velvollisuudentunteesta silti ostin sille JOTAIN. Tääki on niin tätä. Musta ois kiva että SENKIN mielestä ois kiva saada ja antaa lahjoja, mut eih. Aina pitää olla niin nihkeetä.
Mä luen mielelläni näitä sun "valitus" tekstejä :P Koska näihin on helppo samaistua :)
VastaaPoistaHeh. Tuntuu vaan että en osaakaan enää muuta kun valittaa ja haaveilla entisestä elämästä. :-DD Jos alkaa omia päivityksiä selaan taaksepäin nii tekee mieli poistaa koko blogi! Mutta kiitos kommentista. :-)
VastaaPoista:/ ei voi muuta sanoa kuin, että tsemppiä! Kyllä se päivä taas pian sinne risukasaanki paistaa! Välillä asiat vaan tuppaa meneen päin honkia.. Itelläki ollu nyt tavallista enemmän ärsytystä. Lähinnä se, kun tuntuu, että kaikki leviää käsiin täällä kotosalla eikä miehestä oo tekeen (tai ei mielellään tekis) mitn tän kodin siisteyden jne eteen... Mulla taas tuntuu, ku vähän enempi siivoo tällähetkellä niin käy kipeetä häpyluuhun :/ jaksais kyllä, mutta ku täytyy irvistelemällä tehä. ja ku tuntuu, että tuo mies olettaa, että ne on naisten töitä vaan nää kotihommat! huokaus. :D
VastaaPoistaNii ja sen unohin mainita, että kurkkuki tuli kipeeks viime yönä :D että kyllähän se riemu repee ku iskee vielä flunssakin päälle ;)
VastaaPoistaMä olen edelleen sitä mieltä, että teidän kannattaisi hakea ulkopuolista keskusteluapua, jos haluatte pitää parisuhteestanne kiinni. Kuulostaa kovasti siltä, että suhteenne on niin solmussa, ettei se siitä kovin helposti aukea, elleivät molemmat muuta toimintaasa ja ajatustapaansa radikaalisti ja juuri niitä muutoksen kohtia _omassa_ käytöksessä esim pariterapia voisi avata. Yhteenmuutto ei tuollaisia ongelmia ratkaise vaan luultavammin vain kärjistää niitä. Oletko puhunut neuvolassa suhteenne tilasta?
VastaaPoistaEipä muakaan nämä haittaa, päinvastoin on omalla tavallaan lohdullista, ettei ole ainoa ihminen maailmassa, jonka mies saa v-käyrän nousuun ihan säännöllisesti. Plussaa myös rohkeudesta purkaa "vaietumpiakin" asioita (viitaten parin postauksen takaiseen kirjoitukseen exääsi liittyen). Säästyisi monelta ahdistukselta, jos kaikki osaisivat purkaa tuntojaan noin, kun ei sitä oikeasti ole yksin minkään ajatuksensa kanssa! :) Ja täällä blogimaailmassa varsinkin kun monet keskittyvät vain kertomaan niitä hyviä puolia elämästä, usein pinnallisessa mielessä. Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta kyllä se meidät epätäydelliset saa vähän haikean kateelliseksi, vaikka todellisuudessa onkin nähnyt asiasta vain pintaraapaisun. :)
VastaaPoistaEli jatka samaan malliin, tämä on oikea paikka "avautumiseen"! ;)
Heli: Tiedän, että olet edelleen sitä mieltä. Sekään ei vaan tunnu niin yksinkertaiselta, vaikka varmasti tehen siitä itse suurimmaksi osaksi vaikeaa. Tiedän ettei S koe tarvetta moiselle, ja olettaisi mun olevan tyyliin sekaisin päästäni jos haluaisin raahat sen johonkin juttelemaan meidän henkilökohtaisista asioista. Hän kun ei voi jakaa mitään edes omien vanhempiensa kanssa! Toisin kuin minä.. S varmaan olettaisi myös, että teen taas kärpäsestä härkäsen. Myös se, että koen vielä todella nihkeäksi lähteä tällä pienellä paikkakunnalla hakemaan ulkopuolista apua. Kaikki kuitattaisiin juurikin sillä, että ollaan nuoria ja "kokemattomia" (tai S varsinkin..) että kyllä ne siitä suttaantuu. Neuvolan tädille en ole avautunut mistään, koska hän itse ei ole mitään ylimääräisiä kysellyt edes. Jotenkin sen ylöstuominen neuvolassa tuntuisi myös vaikealta. MYÖS se koska olen valmistumassa itse terveydenhuoltoalan ammattilaiseksi, tekee olon sellaiseksi että kyllähän mun pitäisi nää asiat handlata. You know? Siis tähänkin tosiaan mun osaltani liittyy paljon ristiriitaisia tunteita. :-( Mutta siis pakkohan tässä on muutosta tulla, tiedän että tää menee vaan vaikeammaksi.. Ja asiat tulevat nimenomaan kärjistymään yhteenmuutettaessa. Olen vaan niin väsynyt muutenkin kaikkeen tällä hetkellä että ei mitään intressejä lähteä koulun, harjoittelun ja muuton keskellä hakemaan jotain apua parisuhdeongelmiin.
VastaaPoistaPahoittelen jankutusta. Uskon kyllä ettei se ihan helppoa ole. Itse koin vain perheemme hyötyneen kovasti keskusteluavusta. Juttusi kuulostavat myös vähän siltä, että sinun olisi melkein helpompi olla yksinhuoltajana kuin roikkua parisuhteessa, joka kuormittaa noin pahasti. Hyvässä tilanteessahan parisuhteen pitäisi olla voimavara eikä musta aukko, joka imee viimeisetkin voiman rippeet. Yhden ihan konkreettisen vinkin voisin parisuhderintamalla antaa: Älä ikinä oleta, että toinen ymmärtää mitä haluat tai miltä sinusta tuntuu. Jos tarvitset tai haluat jotain mieheltäsi, sano se mahdollisimman selkeästi ja käytä tarvittaessa rautalankaa. Ajatusten lukeminen tuntuu olevan erityisesti miehille kamalan vaikeaa :)
VastaaPoistaTsemppiä kovasti joka tapauksessa!
Kuulostaa niiiiin tutulle toi eri rytmissä eläminen ja 5,5h päikkärit ja siitä johtuva k omassa otsassa. Ja toi, että ei näe kumppaniaan aina muutamaan päivään. I feel U.
VastaaPoistaMutta kärsivällisyyttä tuo kasvattaa (kai) jonkin verran. Ja toisekseen, miehet eivät koe raskausaikaa niin konkreettisena asiana kuin naiset (naisella kasvaa maha, nainen tuntee vauvan liikkeet, nainen kärsii raskausoireista). Monet miehet sanookin, että tajuaa lapsen tulon vasta sitten kun se on oikesti tässä maailmassa. Toivotaan, että asiat järjestyy teillä.