Osoitteenmuutos

Blogilleni ei siis tule uutta osoitetta vaan mulle ja Nuutille! Tällä hetkellä mun motivaatio bloggailuunkin on jostain syystä nousujohteessa. Onneksi en aikanaan poistanut koko blogia, tämä on hieno muistutus menneistä. Myös joitain hyviä hetkiä, mutta paljon niitä huonoja liittyen parisuhteeseen ja sitä kautta tähän pisteeseen.

Meidän asunto sijaitsee toisella puolen kaupunkia mitä Sampan. Tosin kilometrin säteellä Sampan äidin kodista... En tiedä onko tieto vielä hiipinyt S:n puolen perheen korviin, mutta toivon että hekin osaavat käyttäytyä asiallisesti. En kaipaisi mitään ylimääräistä draamaa! S vastasi muutto -viestiini vaan kysymyksellä "Koska voin nähdä Nuuttia?" Vastatessani että joko la-su, en saanut vastausta tuleeko hän vai ei. Tavaroiden jaosta oli myös puhetta, ei mistään muusta. S ei saanut sätkyjä näemmä, ei osoita minkäänlaisia tunteiden ilmaisuja tähän suuntaan, ei pyristele, ei yritä saada meitä takaisin... Oikeasti hyvä vain. Kaikki tämä saa kuitenkin minut uskomaan, että hän salaa toivoi tämän tapahtuvan. Ja hän haluaa olla se marttyyri, joka voi sanoa että ei hän tätä eroa halunnut, vaan minä lähdin pojan kanssa.

No riittää että minä ja S tiedämme totuuden, ihan sama mitä se selittää muille, tiedän mikä on totuus. 

Aion keskittyä vain muhun ja Nuuttiin. Meidän hyvinvointiin ja mun itseni eheyttämiseen. Haluan löytää jälleen sen Elisabethin joka olin joskus kauan sitten.. Sen kuplivan persoonan joka rakasti höpöttää ja nauraa elämälle. :) Haluan tehdä jotain myös itseni eteen, jotta voisin olla tyytyväisempi itseeni ja sitä kautta rakastaa itseänikin enemmän. Sitähän sanotaan, että ei voi rakastaa muita ennenkuin rakastaa itseään? 

Olen vapaa kuin taivaan lintunen. En oikeasti tiennyt kuinka vapauttavan olon tämä kaikki on tuonut mulle. Se ettei mun tarvi mennä enää ikinä mun ja S:n asuntoon voimaan henkisesti pahoin, ei yhtään yötä yksin sängyssä kun S nukkuu sohvalla. Ei riitoja, ei ovien räivintää, ei riitaa kaapin paikasta, ei valitusta kotitöistä, ei nalkutusta toisen älyttömistä hankinnoista... 

Vain minä ja Nuutti. Rakastan tuota vauvanpalleroani niin paljon että itkettää! Se on mun koko elämäni, elämäni valo ja rakkaus. <3 Sen voimalla jaksan olla vahva ja nousta vahvoille jaloilleni. En malta odottaa että saan postailla teille kuvat sitten MEIDÄN asunnostamme, ja kertoilla kuinka hyvin MEILLÄ menee. Siis Nuutinpalleroisen kanssa!

Paljon rakkautta ja haleja teille kaikille iiiiiihanille lukijoille, jotka olette minua virtuaalisesti tukeneet. Mikä voimavara voikaan yksi harmiton blogi täällä bittimaailmassa ollakaan??? OLETTE TÄRKEITÄ!