Soitin lastenvalvojalle eilen. Olin hiukan vittuuntunut kyseisen puhelun päätteeksi.
Kerroin asiani: olemme eronneet ja tarvittaisiin apua ensisijaisesti elatusasioiden selvittämisessä. Vanha kurppa (kuulosti siltä!) kyseli meidän jokaisen sotun, ja Nuutin iän tullessa ilmi alkoi voivottelmaan minulle että "Voivoivoivoi voi, lapsi on noin pieni ja te JO erositte!" En vastannut mitään. Odotin että kurppa jatkaa juttujansa, olin lukossa. Se iski taas päin näköä. Olen nyt se nuori hempukka äiti, joka on tehnyt lapsen ja eronnut. Nykyajan nuori, joka ei selvinnyt näistä parisuhteen luomista haasteista ja vauva-perheen arjen pyörityksestä siinä sivussa. Fuck me!
Yritän nieleskellä tunteitani. Itkettää, vituttaa, hävettää! Kukaan ei ymmärrä miltä musta tuntuu. Olen kuin ontto kuori julkisivultani. Hymyilen, välttelen ihmisiä, en halua puhua tunteistani.. Nuutti on ainoo joka saa mut enää hymyilemään ja nauttimaan elämästä. Onhan Nuutti mun kaikkeni. Tällä hetkellä se todella korostuu... Ilman Nuuttia kierisin jo pohjamudissa. S on polkenut mut niin maahan.
Tänään mulle tuli sellanen kauhee ikävänpuuska Samppaa kohtaan. Ajattelin vain omaa ikävääni, kaipuuta. Sitä kun Samppa otti mut parhaimpina hetkinä vahvojen käsivarsien syleilyyn. Jaksoi nostaa mut syliinsä, kantoi makkariin ja ennenku "tönäisi" mut sängylle, niin läpsäisi pepulle tuhmasti. Sitä kun oli se olkapää johon vaan nojata ja itkeä kun teki mieli, vaikkei se mitään mulle koskaan vastannutkaan. Mutta se oli siinä. Ja se sen tuoksu, Sampan ominaistuoksu. Sekin on hyvä, turvallinen ja tähän mennessä hyvin kodikas. Se kaikki on pian taakse jäänyttä elämää...
Itkettää. Tällä hetkellä kun Nuutti uinuu tyytyväisenä vieressäni, koen olevani maailman yksinäisin nainen. Kuinka kauan kestää, että vieressäni on joku kodikas tuoksu? Joku miehinen ja täysin oma? Joku joka kietoo kätensä mun ympärilleni keskellä yötä herätessään, ja sanoo mulle päivittäin ne kolme tärkeää sanaa? Joku joka haluaa tukea, rakastaa, kuunnella ja olla läsnä? .. ...
Nuo mielikuvat tuntuu täydeltä utopialta.
minä tiedän tunteesi kyllä. mulla on 2 kk ikäinen tyttö ja erosin lapsen isästä, joten et ole yksin todellakaan. nuo tuntemukset on ihan tuttuja ja niitä tulee väkisinkin.
VastaaPoistamutta muista, ettäne parhaatkaan hetket ei korvaa sitä huonoa kohtelua jota olet joutunut kestämään.
inhottavia tollaiset sossutätit, he eivät tiedä tilannettasi joten tollaiset kommentit ei kyllä ole oikeutettuja millään tapaa.
jos haluat jakaa ajatuksiasi lisää tästä aiheesta ja tavallaan saada "vertaistukea" samassa tilanteessa olevalta niin laita minulle vaikka sähköpostia: surrealizm@luukku.com
Olet oikeassa, parhaatkaan hetket eivät korvaa sitä kohtelua mitä olen S:lta saanut viimeisen vuoden ajan.
PoistaSe sossun kurppa oli niin epäasiallinen!
Kiitos tarjoamastasi vertaistuesta!:)
Ihan asiatonta tommonen kommentointi. Itse olisin varmaan provosoitunut valehtelemaan tädille, että "niin, onneks pääsin irti siitä miehestä, ennenku mitään pahempaa kävi" ja katsellut että muuttuuko ilme. Hitostako ne nuokaan mitään taustoja tietää, eräs tuttuni erosi aviomiehestään heti häämatkan jälkeen, sillä ukko pieksi hänet henkihieveriin. Häämatkalla. Ja nainen odotti heidän ensimmäistä lastaan. Syitä on monia, eikä ero tee kenestäkään epäonnistunutta.
VastaaPoistaJa kuten itsekin jo ainakin melkein sanoit, sulla ei oo ikävä S:aa, vaan mielikuvaa siitä, millainen ihana puoliso on. Sä saat ja ansaitset parempaa, joten älä erehdy notkahtamaan takaisin samaan vanhaan ihanan mielikuvan perusteella. Tsemiä nainen! <3
Tiedätkö meinasin sanoa sille akalle että mikä oikeus sillä on sanoa mitään tähän meidän eroon. Siis JESUS FUCKIN' CHRIST?!? Ärsyttäviä akkoja!!!!
PoistaJa mulla on nimenomaan ikävä mielikuvaa hyvästä miehestä.. S harvoin oli sitä. :(