Muuttomietinnät pyörii päässä koko ajan. Mieliala on pääsääntöisesti hyvä, välillä epätoivoinen ja surullinen (kun muistelee niitä hyviä aikoja..)
Me muutetaan 5.-6.8 kahden päivän aikana kun äidillä on kaksi vapaapäivää. Niiden aikana kaikki tulis pakata ja siirtää paikasta A paikkaan B. Ne tulisi myös pistää järjestykseen uudessa kämpässä. Raskasta, mutta eiköhän me selvitä!
Pelkään myös sitä ajatusta kun ollaan muutettu ja äiti lähtee kotiin. Ovi läimähtää kiinni ja me jäädään Nuutin kanssa uuteen tuntemattomaan koloon nimeltä "koti". Eka yö asunnossa.. Seuraava päivä kun joka nurkka huutaa hiljaisuutta. Ollaan vaan me kaksi. Saa jotenkin mielen hermostuneeksi...
S ei tullut käymään katsomassa Nuuttia tänäkään viikonloppuna. Siitä on 2,5 viikkoa kun se näki poikaa viimeksi. Ei varmaan aio tullakaan ennenku muutetaan kaupunkiin. Toisaalta en halua edes nähdä sitä!
Pitää kerätä voimia tulevaan... muuttoon erityisesti.
Muutot on aina rankkoja, etenkin lapsen kanssa... Hyvä puoli kuitenkin on, että Nuutti on vielä niin pieni, että hän ei halua vielä olla "auttamassa" kaikenlaisten pikkuasioiden kanssa ;)
VastaaPoistaJa vaikka yksin asuminen voikin olla vaikeaa, se on varmasti myös vapauttavaa! :) Ajattele: teidän omat nurkat, joita saa laittaa näköisekseen ja oma rauha, jossa ei ole tilivelvollinen mistään tekemästään kenellekään... Ei kannata suhtautua siihen tyrmänä, koska voittehan edelleen tulla ja mennä niinkuin mielitte - ehkä jopa paremmin kuin ennen. Ja elämällä normaalia elämää, kodista alkaa tulla koti ja pian sulla on suloisia (vauva)muistoja uuden kotisi jokaisesta nurkasta <3
Onnea uuteen kotiin (sitä siellä varmasti tulee olemaankin)! :)
On varmasti juurikin vapauttavaa. Juuri nuita mainitsemiasia asioita miettiessä tunnen suuurta helpottuneisuutta!:)
PoistaMietipä mieluummin näin: tavarat siellä missä pitää, omaa rauhaa, saat tehdä niin kuin itse haluat. Eikä sohvalla ole tyyppiä naama norsun v******a.
VastaaPoistaKoti voi vihdoin olla se ihana, rauhallinen turvapaikka.
Voimahaleja täältä!
Halit vastaanotettu:)) Nimenomaan, nyt ei loju S MUN sohvalla tekemättä mitään kun siltä jotain pyytää.. Ah autuutta!
PoistaItse olen asunut alusta asti lapseni kanssa kahdestaan. Nurkat ei todellakaan ole huutanut tyhjyyttä. Pienen lapsen kanssa kun riittää aina tekemistä. Tyttöni ollessa alle vuoden vanha, menin monen kuukauden mietinnän jälkeen vierailemaan perhekerhossa. Täällä sen järjestää siis kaupunki ja se on kerran viikossa (ei kesällä) 3h. Mulla oli aivan mielettömät ennakkoluulot, mutta ne sitten osoittautui aivan vääriksi. Vaikka kaikki siellä käyvät äidit (ja yksi isi) olivat keskenään täysin erilaisia, oli jotenkin ihana keskustella niistä asioista mitkä tällä hetkellä on ajankohtaisia. Kannattaa tutustua oman kaupungin tarjontaan ja käydä ihan vaikka vain kerran katsomassa olisiko se sun juttu. Itse ainakin tykkäsin siellä käydä aina, mutta nyt kun olen siirtynyt takaisin työelämään, niin ei sinne valitettavsti enää päästä, koska se on aina aamupäivisin kun itse olen työssä.
VastaaPoistaÄh, kuulostipas mainospuheelta. Mutta tarkoituksena oli ilmaista että keksi Nuutin kanssa jotain säännöllistä yhteistä tekemistä niin elämä alkaa tuntumaan paljon mielekkäämmältä, eikä jää sitä aikaa siihen itsesäälissä kieriskelyyn!