torstai 9. toukokuuta 2013

Koru vs. takuuvuokra

Asiat ei muutu hetkessä.

Mutta musta tuntuu että meidän kohdalla ne ei vaan muutu ikinä.

Me kotiuduttiin maanantaina kaupunkiin. Eka päivä meni ok, tokasta lähdettiinkin jo alamäkeen. Samppa ei edelleenkään ole neljän päivän aikana hoitanut vauvaa sen enempää, mitä minä olen käynyt suihkussa, vessassa tai syönyt. Ja silloinkin vauva on usein nukkunut. Toisekseen jos Nuutti on ollut S:n sylissä hereillä ollessa, se on alkanut yleensä itkemään, eikä S tee mitään lapsen lohdutuksen eteen vaan antaa pojan huutaa! Tästä asiasta olen jo useaan kertaan joutunut S:lle kimpaantumaan! Hänen mielestään ei haittaa jos vauva "hiukan" itkee? Ja se "hiukan" on nimenomaan sitä, että viaton tihrustaminen äityy läkähdyttävään huutoitkuun ellen mene väliin ja ala lohduttamaan! 

OLETIN myös jälleen kerran jotain, ilmeisesti liikoja. Kysyin S:lta muistaako hän tulevaa äitienpäivää, onhan se sentään mun ihka ensimmäinen äitienpäivä. Ajattelin mielessäni että saan ihanan kortin ja ehkäpä kukkia ja suklaata. Jotain pientä mutta niin suurta mulle. Kuvittelin siis S:n käyttäytyvän näin vaativasti! S siis tokaisi mulle kuinka hän ei aio muistaa kuin omaa äitiään, sehän on kuulemma Nuutin tehtävä muistaa mua, eikä Nuutti sitä varmaan tee kun vasta sitten kun ymmärtää äitienpäivän merkityksen. Tämä oli vastaus mulle. Tämä tipautti mut taas niistä vaaleanpunaisista pilvilinnoista, se siitä romantiikasta, se siitä äitienpäivästä meidän perheen osalta! Ei todellakaan oo tulossa aamiaisia sänkyyn, tai edes että saisin nousta valmiiseen aamiaspöytään! Ei oo tulossa "Maailman paras äiti" -kortteja eikä sitä saatanan suklaata!

Sampan hankkima auto on myös palannut keskusteluihimme, yllättäen. Pitihän se arvata ettei asiat vaan mee niinkuin halusin. Kuvittelin että me tosiaan mentäisiin sen typerän auton edelle Nuutin kanssa, mutta vähänpä tiesin! S on alkanut ylimielisesti vihjailla kuinka hän tuskin saa autoa myytyä, ja tuolloinhan hän siis ajelisi autolla kesän. Saisi siis sen mitä halusikin, ja oli ajatellutkin toteuttaa. Kaiken lisäksi hän viivyttelee auton myynti-ilmoituksen laittoa nettiin. Kaiken huipuksi S:n mielestä hänen pitää myydä auto pois vaan sen vuoksi, että olen hänen rahojensa perässä.

En olisi uskonut että S vajoaa niin syvälle, että nykäisee tähän vielä tämän ässän: Minä hänen rahojensa perässä. Jopa äitini nauroi tälle väitteelle! Sanoin S:lle että toki meillä on N:n kanssa ollut tässä helpompaa olla taloudellisesti, koska joka senttiä ruokakaupassa ei ole tarvinnut laskea. Mutta mun mielestä se on toisen vanhemman tehtäväkin tuoda leipä pöytään jos kerran hyvin tienaa töissä?? S:lle ei ole vieläkään selkiytynyt tämä käsite meidän perheestä. Siitä että hänen pitäisi ajatella muitakin kuin itseään. 

En tiedä onko mulla oikeasti voimia jatkaa tätä taistelua S:n kanssa. Tällä hetkellä mulla on vaan suuri sääli S:aa kohtaan, sillä hän tosiaan jää paitsi monesta asiasta liittyen Nuutin kasvuun ja kehitykseen jo me erotaan. S ei vaan tajua tätäkään asiaa, enkä tiedä tajuaako koskaan? Ehkä se voisi iskeä päin kasvoja myöhemmin kun Nuutti tosiaan kasvaa ja kehittyy hirmu vauhtia. Tällä hetkellä S:lla ei tosin ole minkäänmoista kiintymystäkään lasta kohtaan, vaikka vietinkin täällä kotona vauvan kanssa ensimmäisen kuukauden. Minusta tästä kiintymyssuhteen luomisesta on kuitenkin turha syyttää minua, ettenkö olisi antanut sellaisen tapahtua. Kaikki on ollut S:sta kiinni, mutta musta tuntuu ettei se ole valmis isyyteen. Se ei halua olla! Ja se pokkuroi sitä vastaan kaikin keinoin! 

Onneksi olen säästänyt muutaman kuukauden sisällä rahaa kun en ole käyttänyt tukiani juuri mihinkään. Olen pitkään haaveillut ostavani Kalevalan kaksin - kaulakorun itselleni Nuutin syntymän kunniaksi, sekä tulevan ensimmäisen äitienpäivän, mutta rahat taitavatkin mennä takuuvuokraan. Mutta ilman takuuvuokraan olevaa summaa en tästä voisi muuttaakaan, joten hyvä niin... 

7 kommenttia:

  1. Musta on ihan järjettömän harmillista, ettet saa nauttia vauva-arjesta tai perhe-elämästä, niinkuin tossa vaiheessa kuuluis... S on kieltämättä ihan äärettömän itsekäs mies ja mä alan pikkuhiljaa uskoon siihen et se ei oo ansainnu nähdä nuutin kehittyvän. Eikä nuutti oo ansainnu noin kauheen huonoo isäkuvaa ittelleen.. Heti kun se poika vähän kasvaa, se alkaa oppia oikean ja väärän eron ja musta ois kauheeta, jos se oppis että S:n käytös on hyväksyttävää!

    VastaaPoista
  2. Ota ihmeessä se asunto korun sijaan.. Uskon sen tekevän teidät pitkällä tähtäimellä paaaaljon onnellisemmaksi..

    VastaaPoista
  3. Älä hukkaa elämääsi tollaseen mieheen. Ei se ikinä muutu kuitenkaan vaikka kuinka lupaisi. Ei sun tartte olla onneton!

    VastaaPoista
  4. Olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi ja ihmetellyt tätä teidän tilannetta. Nyt ajattelin viimein kommentoida. Kuulostaa erittäin kuluttavalta tuo tilanteenne. Mutta koska nämä kirjoituksesi ovat vain yksi osa totuutta, haluan nostaa esille muutaman seikan, joita kannattaa myös miettiä.

    Oletko koskaan miettinyt esimerkiksi sitä, kuinka kiinni olet itse vauvassa? Onko miehelläsi todella ollut "tilaa" tulla siihen väliin harjoittelemaan isyyttä? Hän on nuori, eikä välttämättä osaa olla isä luonnostaan. Mies tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi jo raskausaikana, saati sitten kun nyytti roikkuu tissillä lähes jatkuvasti. Oletko yrittänyt opastaa miestäsi vauvan lohduttamisessa ilman, että arvostelet ja otat vauvan pois häneltä?

    Näitä tekstejä lukiessa tulee väkisinkin sellainen olo, että miehesi reagoi negatiiviseen palautteeseesi "ylimelisyydellä". Se vaikuttaa olevan hänen tapansa puolustautua. Hyvänä esimerkkinä tuo äitienpäivä. Otit asian puheeksi oma-aloitteisesti ja teit selväksi, että sinua tulee muistaa sinä päivänä jotenkin. Et siis antanut miehellesi edes mahdollisuutta älytä asiaa itse. Usein teksteistäsi huokuu tietyt olettamukset miehestäsi ennen kuin hän edes ehtii tehdä mitään. Näiden olettamusten viskominen toisen naamalle on todella loukkaavaa, enkä ihmettele, että miehesi reagoi välillä omalla välinpitämättömällä tavallaan (koska se on ehkä hänen tapansa käsitellä vitutusta ja ahdistusta). Tiedän tämän, koska itse reagoisin täysin samalla tavalla.

    "Pitihän se arvata ettei asiat vaan mee niinkuin halusin. Kuvittelin että me tosiaan mentäisiin sen typerän auton edelle Nuutin kanssa, mutta vähänpä tiesin!"
    Tämä kuvastaa hyvin asennettasi. Kuinka auto voisi mennä sinun ja lapsen edelle? Hän on käynyt työssä ja ostanut auton. Mitä sitten? Olisiko farmarivolvo ollut enemmän sinun mieleesi? Miksi hänen täytyy elättää teitä, mutta sinä saisit ostaa kalliin korun? Ovatkohan teidän prioriteettinne sittenkään niin erilaisia?

    Syytät miestäsi myös siitä, ettei hän näe teitä perheenä. Kuinka hän oikeastaan voisikaan, jos vietät suuren osan ajasta evakossa vain, koska sinulla sattuu joskus menemään "pata jumiin"? Sen sijaan että asioista keskusteltaisiin, niin sinä pakenet yhteisestä kodistanne. Onko se sitä perheenä olemista? Vaikuttaa vähän siltä kuin yrittäisit viestittää miehellesi, että "jos ei tehdä niinkuin minä haluan, vien vauvan pois". Vauvan kanssa pakeneminen vanhempien helmoihin nimen omaan vaarantaa lapsen ja isän kiintymyssuhteen syntyä, eli osittain se on sinun syytäsi. Toki se vaatii myös mieheltäsi oma-aloitteisuutta, mutta ei ole reilua lähteä mököttämään päiväkausiksi. Miehesi vaati lapsellenne hänen sukunimeään, joka minusta kertoo, että häntä kiinnostaa jollain tasolla. Entäpä jos hän ei tietoisesti pyri kiintymään lapseen, joka häneltä jatkuvasti viedään "pois"? Oletko sattunut miettimään asiaa niin päin, tai jopa kysynyt häneltä asiasta?

    Muistan myös tekstin, jossa paheksuit miestäsi kun hän nukkui sohvalla. Hän käy työssä, joten minusta hän on myös unensa ansainnut. Minä en henk.koht. vaatisi mieheltäni moista jaksamista, että yöt menisi vauvan itkuun heräillessä ja seuraavana päivänä pitäisi töissä jaksaa. Ei siihen kukaan pysty pidemmän päälle. Vapaapäivät/ äidin sairastumiset ym. ovat eri asia.

    Tilanteenne voi selvitä, mutta se vaatii jotain myös sinulta. Tekstistäsi huokuu, ettet edes halua yrittää selvittää asioita. Odotat vain, että miehesi muuttuu sinun pillisi mukaan. Mieti mitä haluat, ja toimi sen mukaan. Ajattele lapsen parasta. Ihmeitä on turha odottaa, jos ei itse jaksa tilanteeseen panostaa yhtään.

    Tämä ei ole tarkoitettu millään pahalla enkä halua aiheuttaa pahaa verta. Tunnut kirjoittavan aina hirveässä tunnekuohussa, joten totuus voi vääristyä eikä kukaan meistä voi todella tietää miltä sinusta tuntuu. Toivon kuitenkin, että tämä tuo jotain uutta näkökulmaa tilanteeseenne, koska selvästi olet umpikujassa.

    Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  5. Varmasti teissä molemmissa on omat vikanne, mutta se tärkein kysymyshän tässä on, että Mitä sinä haluat? Tekeekö hän sinut onnelliseksi? Ja jos vastaus on Ei, niin teet minusta ihan oikean ratkaisun muuttamalla pojan kanssa kahdestaan asumaan.

    Minusta aika outoa käytöstä mieheltäsi, että ei halua oma-aloitteisesti hoitaa lastaan :D tai ottaa sen kummemmin kontaktia häneen. Kuitenkin sehän on hänen poikansa ja vieläpä POIKA :D Mikähän sitä miestä vaivaa?! :D ja miten se isäsuhde voi kehittyä tyhjästä :D vaikka äitinä imetätkin niin eihän se sitä tarkoita etteikö miehesi voisi sylitellä poikaa tai vaikkapa katsoa pojan kanssa telkkaria (niinkuin ns:t normaalit isät tekee) :D jotain käsittämätöntä minusta.

    Tämmöisessä tilanteessa on kuitenkin tärkeintä, että vauva saa sinulta jakamatonta huomiota <3 tottakai isäkin on tärkeä, mutta jos ei isää kiinnosta niin pärjää kyllä ilmankin. Tsemppiä sinne ja muista, että vain sinä teet oikeat päätökset itsesi ja poikasi kannalta! <3

    VastaaPoista
  6. Kyllä kaikki vielä selviää. Hyvää äitienpäivää! <3

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)