Kävin siellä sokerirasituksessa eilettäin ja iltapäivällä menin neuvolaan. Paastoarvo kolmesta arvosta oli siis juuri rajalla, eli 5,3, ja sain diagnoosiksi gestaatiodiabeteksen. PLAH. Se tästä nyt vielä oikeasti puuttuikin. Nyt alkaa sokeriseurannat ym. Verenpainekin huiteli missä lie tuon diagnoosin jälkeen kun alkoi niin vituttamaan. Siis jos arvo olis ollut 0,1 vähemmän niin olisin säästynyt tältäkin!
Tänään mittaillessa sokereita arvot on kyllä olleet tosi hyviä.. Tunti ruokailusta aina noin viiden pintaan, että sinänsä ei tää nyt mitään vakavahkoa ole. Mutta toki kertoo mun taipumuksesta sairastua vaikkapa tulevaisuudessa sitten diabetekseen. Meillä on isän puolen suvussa aikamoinen rasite. Toki lapsellakin on suurempi riski, sillä myös S:n pikkuveljellä on 1.tyypin diabetes.
Anyway, olen porukoilla tällä hetkellä ja hyvä näin. Alko välit S:n kanssa kiristyä taas siihen malliin että pieni timeout on paikallaan. En tiedä kyllä miten tätä tilannetta täältä käsin ratkoo, mutta toissa iltana yritin kertoa sille näistä asioista mitkä mua jurppii. Ei se oikein jaksanut ymmärtää mua ja mentiin siihen samaan vatvomiseen. Nostin ylös myös sen perhevalmennuksen minne S ei suostu lähtemään, että musta se on todella itsekästä siltä. Ei tunnu kivalta kun toinen ei halua ottaa mitään vastuuta vielä mistään ja elää omassa pikku kuplassaan. Kaikki tuntuu vaan niin vaikealta välillä. Luulis että sekin olis vähintä mitä se tekis tän raskauden eteen, että tulis kiltisti sinne perkeleen valmennukseen.
S:n mielestä kaikki menis hyvin jos vaan oltas hiljaa ja touhuttas omiamme. En vaan saisi vaatia siltä mitään tai haluta parisuhteelta yhtään enempää mitä se nyt on valmis antamaan tälle. Yhä useammin mietin mitä oonkaan nähnyt siinä? Nykyään kaikki negatiiviset asiat korostuvat positiivisia enemmän. Stressaan vaan kun en vielä tiedä miten asiat ovat sitten muutaman kk:n päästä kun vauvakin on täällä... Meneekö ne jopa huonompaan suuntaan tästä? :-S En tarkoita että "antaisin periksi", mutta miten kaikki voikin nyt takuta näin pahasti! Vaadinko liikaa? Pitäisi ilmeisesti tyytyä vaan siihen kun miehet ovat miehiä...
Saapa nähdä millainen joulu meillä nyt sitten tulee olemaan, ollaanko samassa paikassa edes viettämässä sitä...
Voin itse kertoa lapsen näkökulmasta että mikään ei ole kamalampaa kuin elää perheessä jossa vanhemmilla on "huono parisuhde" minun ja sisaruksieni elämä parani huomattavasti! vanhempiemme eron jälkeen. Älkää olko "pakosta" tai missään nimessä "lapsen vuoksi" yhdessä, lapsenne vain kärsisi tilanteesta ja aistii kyllä huonot välit ja tyytymättömyyden..
VastaaPoistaTarkoitukseni ei missään nimessä ole loukata tai tuputtaa neuvoja, itse tiedät parhaiten miten toimia omassa tilanteessasi :)
Hmm. Toki vanhempien suhde vaikuttaa lapseen, mutta paha mennä vielä tosiaan sanomaan miten asiat sitten ovat kun pieni syntyy. Itseasiassa odotan mielenkiinnolla, mutta pelkään että mulla on liian suuria odotuksia Sampalta senkin suhteen sitten...
VastaaPoistaOlen seuraillut blogiasi jo tovin ja nyt kun sain omankin "kasattua" piti tulla kommentoimaan.. Mukavaa raskausaikaa ja rauhaisaa joulua!
VastaaPoistaHei Pörrösukka ja kiitos kommentista. :-) Oikein nautinnollista joulua sinnekin! <3
VastaaPoista